Pronssiottelu,
USA-Ruotsi = Kahden pettyneen joukkueen koitos. Se, kumpaa kiinnostaa enemmän, vie pronssisen lätkän. Näin ennakkoon luulisi, että nuorta jenkkiryhmää kiinnostaa säälimitalin noutaminen enemmän kuin svedupettereitä. Toisaalta, keltasinisillä on myös ensikertalaisia mm-tasolla. Jotenkin mulla on sellanen fiilis, että Ruotsi hoitaa tämän kahden maalin erolla.
---
GRANDE FINALE,
KANADA-VENÄJÄ
Niin siinä vain kävi, että jääkiekon kaksi todellista suurmaata selvitti tiensä finaaliin. Vuoden takainen finaali näiden joukkueiden kesken nousi ehdottomasti suureksi finaaliksi. Siinä pelissä nähtiin loistavaa jääkiekkoa. Se oli huikea trilleri, jonka Venäjä lopulta voitti dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Mielestäni kumpikaan joukkue ei lähde finaalin ennakkosuosikkina. Puntit ovat ääriään myöten tasan. Joukkueet ovat kuin yö ja päivä, kun katsotaan joukkueiden pelisuunnitelmaa. Venäjä pyrkii pelaamaan koko kaukalon leveydellä taitokiekkoa. Parhaimmilaan se toimii kuin junan vessa, kuten viime vuoden kisoissa. Jos Venäjä onnistuu laittamaan vettä myllyyn, on Kanadan pakit helisemässä.
Kanadan peli perustuu tuttuun kanukkiekkoon. Eli pitkä päätyyn ja perään -taktiikkaan. Venäjän puolustus ei ole vakuuttanut, joten Kanada yrittää kulmapelin voimin laittaa Venäjän solmuun.
Kanadalta löytyy nähdäkseni enemmän ratkaisuvoimaa. Venäjältä on löydyttävä muitakin ratkaisijoita kuin Ilya Kovaltshuk. Morozovilta odotan kyllä tasonnostoa, mies oli surkea USA-pelissä.
Maalivahdit ovat sunnuntaina luonnollisesti suurennuslasin alla. On mielenkiintoista nähdä, pelaako Kanadan maalilla välierässä torjunut Dwayne Roloson? Vai luisteleeko tolppien väliin Chris Mason? Kanada on tähän mennessä ottanut ilmiselvästi JYPistä mallia. Bykov luottaa todennäköisesti Ilya Bryzgaloviin.
Tasainen vääntö tulossa. Peli ratkeaa sunnuntaina pieniin asioihin. Venäjän puolella olen.
EDIT:
Rönni yksi finaalin tuomareista