Jalkapallon MM 2010 Etelä-Afrikka

Nyt Espania kyllä jo tyylittelee. Saksa ei ole saanut kunnon hyökkäystä aikaiseksi.
 
Saamme uuden maailmanmestarin näissä kisoissa :thumbup:
 
Joo mitä paskaa taas oli, finaalissa 2 tylsinät joukkuetta, noh eipä tarvi kattoa kun pronssi pelin
 
On se paljo mielenkiintosempaa entä sentti sentiltä pallon kanssa liikutteleva espanja.
 
Espania ansaitsi voiton. Saksa oli täysin avuton siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt tulla tasoihin. Tekniikka ei saksalaisilla riittänyt hyökkäysalueella ja espanialaiset olivat erittäin hyviä myös pääpalloissa, mikä vei tehon korkeilta palloilta, joilla Saksa yritti Espanian puolustuksen lopussa murtaa.

Miinusta Espanialle lähinnä vain siitä, että se jätti lopussa luvattoman monta maalipaikkaa käyttämättä.
 
Saksa oli hampaaton tänään. Ei ollut juurikaan todellisia paikkoja maalintekoon.

Espanjalla oli useampi paikka tehdä rumat numerot, mutta tuhrivat lopulta itse lisämaalipaikkansa.
 
No voihan vittu. Ruotsin lätkäjoukkueen taktiikalla pelannut joukkue väsytti jo kolmannen vatustajan hätäiseen 1-0 tappioon... PRRKKKL!

Noo, nyt voi huoletta siirtyä kannattamaan Hollantia.
 
Ei voi mitään, parempi voitti. Saksan peli oli jähmeää ja mielikuvituksetonta. Espanja nosti kyllä tasoaan reippaasti, mutta maaleja ei taaskaan kuin yksi.

Hienoa, että juuri Puyoul teki maalin. Suosikkini Espanjan joukkueesta.

Finaalissa Hollanti voittoon!
 
Joskus elämä voittaa, jopa jalkapallossa. Kaksi ikuista MM-kisojen alisuorittajaa finaalissa ja kaiken järjen mukaan tätä ei lopussa Saksa enää voita. Saksa ansaitsi tänään juuri näin paljon eli ei yhtään mitään. Yhdestä nukahduksesta oli paikka tehdä se pelitapahtumien vastainen johtomaali mutta eipä mennyt, muuten Saksan oma peli oli olematonta, kun ei tullut sitä avausmaalia ja sitä myötä ei ollut vastassa taas yhtä epätoivoisesti tappioasemassa pelaavaa joukkuetta niin mitään ei tapahtunut. Taisi Uruguay olla eilen lähempänä sitä lopun tasoitusmaalia kuin Saksa tänään. Mutta eiköhän tästäkin Saksan laumasta kuulla vielä lisää tulevien arvokisojen finaaleissa.
 
Ylös