Näin ne afrikkalaisjengit tiputellaan jatkosta yksi kerrallaan, perinteenä on ollut että yksi afrikkalainen joukkue menee pudotuspeleihin mutta nyt alkaa olla lähellä sekin tilanne että kaikki kuusi Afrikan edustajaa tippuu jatkosta.
Jep, ei mene suosikeillani hyvin. Nigerian tappio Kreikalle oli paha pettymys, mutta voitto Etelä-Koreasta vielä veisi jatkoon (jos Argentiina odotetusti kepittää Kreikan). Joukkue on kohtalaisen nimekäs ilman Mikeliäkin, mutta eipä tuo ole vakuuttanut.
Kamerunin tippumisen varmistuminen jo tässä vaiheessa, kun se on kohdannut vain rankingissa heikompia joukkueita on katastrofi. Eikä Kamerunilla edes ollut merkittäviä loukkaantumisia, kuten muilla Guinean lahden mailla.
Ghana johtaa toki lohkoa mutta jatko vaatisi vähintään tasuria Saksaa vastaan, ja kun Ghanan hanat on tukossa niin eiköhän saksalaiset sen jatkopaikan hoida. Norsunluurannikon kohdalla toivo elää vielä, lähinnä sen takia että yksi peli on vasta pelattuna. Ja Algeriankin jatkopaikka on lähinnä scifi-osaston juttuja. Mutta toivotaan nyt että edes yksi noista kampeaa itsensä jatkoon.
Ghanan mahdollisuudet perustuvat lähinnä Serbian tupeltamiseen. Serbia hävisi Ghanalle, mutta voitti Saksan, eli suoritustaso vaihtelee. Sama kyllä Australiankin kanssa. Saksa-pelin täydellinen heittopussi pelasi tasapäisesti Ghanaa vastaan. Tästä lohkosta on vaikea ottaa selvää, eikä oikein mikään tulos yllättäisi. Toki Saksan jatkoonmenoon on lähes pakko uskoa.
Kiharaisessa G-lohkossa tosipelit ovat vielä käymättä, kun molemmat kakkossuosikit kohtaavat sekä Brasilian että Pohjois-Korean. Mahdollinen tasuri jompaa kumpaa vastaan ratkaisee. Brasiliaa vastaan jatkoonmenon, P-Koreaa vastaan tippumisen. Olisivat voineet hoitaa asian jo keskinäisessä, mutta nuhjasivat nollanollan.
Uskon edelleen siihen, että yksi afrikkalaisjoukkue menee jatkoon. Tosin Englannin esitykset huomioon ottaen se saattaa jopa olla Algeria.