Ilman epäonnistunutta varikkostoppia Bottas olisi ollut Massan edellä. Ekana tuli mieleen kesken kisan, että haettiinko tällä maksimaalista tulosta tallin kannalta sillä, että Bottas kykynee pitämään takana tulevat perässään, Massa ei?
Tuo on kyllä totta. Nopeampi mies takana suojelee hidasta edellä, varsinkin jos ylöspäin ei päästä.Ilman epäonnistunutta varikkostoppia Bottas olisi ollut Massan edellä. Ekana tuli mieleen kesken kisan, että haettiinko tällä maksimaalista tulosta tallin kannalta sillä, että Bottas kykynee pitämään takana tulevat perässään, Massa ei?
Muistelen Pérezin olleen ennenkin radiossa samasta asiasta. Force India on kuitenkin yksi niistä talleista, missä kuljettajat ovat aika usein hyvin lähellä toisiaan, joten tallikaverille häviäminen ottaa päähän varsinkin silloin, kun kokee sen johtuvan tallin laatimasta taktiikasta. Ja onhan siinä myös juuri tuo pitkän aikavälin asetelmakin, sillä Hulkki ja Pérez tavoittelevat kumpikin ylennystä parempaan talliin.Oli muuten Perez kärkkäänä radiossa siitä, miksi Hülkenberg stopattiin (toisella kertaa) häntä ennen, ja miksi Hülkenberg oli stoppien jälkeen niin lähellä häntä. Aika mielenkiintoista, että sijasta seitsemän taistelessakin aletaan vinkua moisesta... vaikka tässä kohtaa tallin pisteiden maksimoiminen on tärkeintä. Näinköhän siellä on Perezillä jonkinlainen agenda päällänsä osoittaa olevansa Hülkia parempi kuljettaja. Samaa toivoisi Bottakseltakin: enemmän kritiikkiä tallin valinnoista, jotka suosivat Massaa.
Samaa ihmettelen ja muistanko väärin vai eikös Vettel ajanut verstappenia hyvä tahtia kiinni ennen stappenin pysähdystä. Eroa ei tainnut kauheasti olla? Kuvittelin että olisivat 2. Sijastakin voineet ajaa ku vauhtia kerta riitti..Ei pysty kuin hämmästelemään miten Ferrarin taktinen osaaminen on nykyään noinkin huonoa. Tuosta erilaisesta strategiasta viimeiselle stintille voidaan olla montaa mieltä, mutta olihan tuo nyt varmasti kaikille selvää, että ei Vettel tule pääsemään Hamiltonin ohi, oli sitten mitkä renkaat tahansa. Hardit alle muutamaa kierrosta aikaisemmin niin olisi päästy ainakin jonkinlainen taistelu näkemään tuosta kolmossijasta.
Hulkenberg ja Bottas Renaultille ensi kaudeksi? :wink:Hulkin "See you later" oli loistava kommentti :ahem:
Mihinköhän se tosiaan viittasi...Hulkenberg ja Bottas Renaultille ensi kaudeksi? :wink:
Olihan se hieno ei-drs-ohitus, mutta alla oli puolet tuoreemmat renkaat. Hulkki pystyi seuraamaan jo ihan perässä ennen ohitusta.Hulkin "See you later" oli loistava kommentti :ahem:
Kuultinhan noita jo Hockeinheimilla ja Spassakin.Johtuikohan Bottaksen epätyypillisen suorat kommentit tallin vaihtumisesta vai siitä, että tietää saman touhun jatkuvan ensi vuonnakin?
Sanoiko Bottas kritiikkiä tallikaverin suosimisesta noissa kisoissa? En jaksa nyt muistaa. Itselleni se vaan pisti korvaan ja eka reaktio oli, että a) on tehnyt sopimuksen Renaultille b)painosti talli näyttämällä, että on ärtynyt tosissaanKuultinhan noita jo Hockeinheimilla ja Spassakin.
Ei, mutta kritisoi tallin taktiikkaa aivan suoraan. Spassa taisi muistaakseni huomauttaa, että paikkojen vaihto jätettiin liian myöhäiseksi.Sanoiko Bottas kritiikkiä tallikaverin suosimisesta noissa kisoissa? En jaksa nyt muistaa. Itselleni se vaan pisti korvaan ja eka reaktio oli, että a) on tehnyt sopimuksen Renaultille b)painosti talli näyttämällä, että on ärtynyt tosissaan
Jeps!Ei, mutta kritisoi tallin taktiikkaa aivan suoraan. Spassa taisi muistaakseni huomauttaa, että paikkojen vaihto jätettiin liian myöhäiseksi.
Bottakselle voisi maisenvaihdos olla ihan paikoillaan.
Minä taas ajattelin heti alkuun että protestin tarkoitus on muistuttaa tappenia siitä, ettei noin voi ajaa loputtomiin vaan jossain vaiheessa siitä tulee seurauksia ja jos ei muuten niin sitten kabinetissa. En siis ollut oikeastaan lainkaan yllättynyt että protesti vedettiin pois.Hyvää pohdintaa. Lisäisin vielä protestiin, että osasyy sen takaisinvetoon saattaa olla se, ettei sillä ollut läpimenon mahdollisuuksia. Varmaan Mersulla on tämä ymmärretty tai saatu siäspiirin vihje, että olisi parempi vetää protesti pois.