Jenson Button - vol 2012 - mestarismies hukassa

W124

Well-known member
Liittynyt
21.4.2008
Viestit
716
Button vaeltaa yössä. Taistelee Heikin ja Caterhamin kanssa sijoituksista. Formuloiden maalima on kyllä raaka. Ongelmia - ja olet hännillä vaikka tallikaveri ajaa voitoista. Tulee mieleen Heikin Mclaren aika.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
No Heikin aikaan verrattuna Button on ollut erittäin menestyksekäs ja vain nyt on ollut niitä ongelmia joita piti joidenkin arvioitsijoiden mukaan olla jo heti kun tuli Hamiltonin tallikaveriksi.

Montrealissa Buttonin viime vuosien perusongelma toteutui. Kovista renkaista kaveri ei vain saanut niin paljon irti kuin pehmeistä ja pehmeätkään eivät juuri nyt auttaneet menoa radalla.

Ongelmien takia oli riskipeliä kovien renkaiden otto lähtöön. Tulevat kisat voivat olla Buttonille vaikeaa aikaa mahdollisesti. Toivottavasti näin ei ole. En toivoisi myöskään Hamiltonin kauden 2010 jälkipuoliskon tai koko viime kauden kaltaista tilannetta.

Tuolloin vuodesta tulee eräänlainen välivuosi joissa mieli pyörii vallan muussa kuin ajamisessa tai kolareissa muiden kanssa. Buttonin osalta kolareita ei yleensä tarvitse pelätä, mutta muut asiat voivat vaikuttaa tilanteeseen yhtä haittaavalla tavalla.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
No Heikin aikaan verrattuna Button on ollut erittäin menestyksekäs ja vain nyt on ollut niitä ongelmia joita piti joidenkin arvioitsijoiden mukaan olla jo heti kun tuli Hamiltonin tallikaveriksi.
No Heikiltäkin meni joitain huippusijoja auton/tallin tupelluksiin. Ja sillon Hamilton ei tupeltanut ihan niinkuin viime kaudella. Ja ne aika-ajotkin meni kakkoskuskitaktiikan takia piloille. Sitä ongelmaa ei nyt pitäisi Buttonilla olla.

Emmä noista kumpaakaan osaa huippunopeana mestarikuskina pitää. Buttonikin pärjäsi vain Hamiltonin rämpimisen vuoksi.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
Niin. Heikki tosiaan valjastettiin kenties muutamia harvoja kilpailuja lukuunottamatta aina ajamaan raskaalla tankilla aika-ajoja McLarenin aikoina.

Joitakin huippusijoja meni myös edellämainittujen seikkojen takia ja ajoi Heikkikin Massan tapaan välillä kolareita mikä sitten söi itsetuntoa hieman ja todellisuudessa varmasti paljon enemmän vaikka Heikki ei niitä ole julkisuuteen mitenkään mielellään myöntänyt.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
Jaa no Button osaa kyllä tarvittaessa olla erittäinkin nopea kuljettaja ja myös loistava keliolosuhteisiin sopeutuja. Ja Hamiltonilla ne mokailut alkoivat vasta enemmän kauden 2010 jälkipuoliskolla ja sitä ennen ei Button mitenkään huonosti jäänyt Hamiltonille silloinkaan. Ehkä ihan raassa nopeudessa tai aika-ajon vauhdin perusteella mitattuna Button on Hamiltonia hitaampi.

Tosin Buttonin ollessa hieman nuorempi BAR:in aikoina vauhtia olisi saattanut riittää todella paljon enemmän, mutta silloin vertailu Hamiltoniin olisi ollut varsin turhaa. Hamilton kun olisi ollut vielä varsin kokematon GP2-kuski vaikka kuuluikin toki McLarenin kehitysohjelmaan ja tukiohjelmaan jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Tietyllä tapaa jo ennen Häkkisen mestaruuttakin.
 
W124

Well-known member
Liittynyt
21.4.2008
Viestit
716
Harmitellaan Kimin ongelmia kahdessa viime kisassa. Samaan aikaan McLaren taistelee Caterhamin kanssa. Missä on media. Missä on Villeneuve.
 
Tume9000

Well-known member
Liittynyt
15.7.2007
Viestit
282
Sijainti
Location, Location
Saa nähdä miten Button handlaa tilanteen Valenciassa. Paineet alkavat kasvaa, ja hyvä tulos pitäisi saada vietyä kotiin. Lämmintä keliä on varmaankin luvassa. Tosin olihan sitä Kanadassakin, joten siitä ei välttämättä ole Buttonin pelastajaa. Valenciasta löytyy nopeita mutkia, toisin kuin Monrealista ja Monacosta, joten ehkäpä sitä kautta Nappi voisi saada renkaat lämpiämään?
 
W124

Well-known member
Liittynyt
21.4.2008
Viestit
716
Kuka mahtoi tehdä tästä oman topikin ja keksi otsikonkin vielä. Pakko myöntää, että hyvin keksitty. Itse vähän mietin että pitääkö aloittaa uusi mutta ei sitten tullut aloitettua. Pyörittelin jo jotain rengaskuiskaaja juttuja aivolohkoni vasemmassa yläkulmassa, mutta kyllä tämä on parempi.:thumbup:
 
Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Kuka mahtoi tehdä tästä oman topikin ja keksi otsikonkin vielä. Pakko myöntää, että hyvin keksitty. Itse vähän mietin että pitääkö aloittaa uusi mutta ei sitten tullut aloitettua. Pyörittelin jo jotain rengaskuiskaaja juttuja aivolohkoni vasemmassa yläkulmassa, mutta kyllä tämä on parempi.:thumbup:
o/
 
speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1294
Turha liikaa mollata Buttonia, vaikka nyt kyllä vähän hukassa onkin. Kaveri kyllä kokoaa itsensä ja palaa normaalille tasolleen. Buttonin koko ura on kyllä ollut niin kova, että sitä ei muutama heikko kisa pilaa.
Vertaus Heikkiin ei mielestäni ole hyvä. Heikki oli MclLaren aikoina niin rikki, että pienikin tönäisy mihinkä tahansa suntaan aiheutti unettomat yöt. Minusta Button vaikutta huomattavasti kovemmalta persoonalta.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Minusta Button vaikutta huomattavasti kovemmalta persoonalta.
Totta, siksipä se onnistuikin haastamaan Hamiltonin kun ei mennyt heti ihan rikki vaikka oli hitaampi. Raa-alta nopeudeltaan ei kuitenkaan Hamiltonin tasoa. Ehkä lähempänä Alonsoa.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Harmitellaan Kimin ongelmia kahdessa viime kisassa. Samaan aikaan McLaren taistelee Caterhamin kanssa. Missä on media. Missä on Villeneuve.
Kuka Villeneuve? Voitti yhden mestaruuden ylivoimaisella autolla. Ensin hävisi Hillille, joka on yksi kaikkien aikojen keskinkertaisimmista formulamestareista. Hänen aikoinaan formulat oli lamassa, kun kuskien taso oli jotain mitä oli ja esim. Fisichelloja, Ralfeja ja Coulthardeja pidettiin huippukuskeina.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657
Buttonilla on nyt parissa kisassa ollut ongelmia renkaiden liiallisen kulumisen kanssa. Sama ongelma vaivasi Heikkiäkin McLaren-vuosina. Heikki joutui muuttamaan ajotyyliään jo kauden 2008 puolivälissä Hamiltonin ajotyylin suuntaan, mutta ajotyylin muutos kasvatti entisestään Kovalaisen ja Hamiltonin eroa kisavauhdin osalta.

Minulle on jäänyt vaikutelma ettei Heikki vaatinut McLarenin insinööreiltä riittävästi omalle ajotyylilleen sopivia auton asetuksia ja muutoksia autoa kehitettäessä. Lotus/Caterham-pestinsä aikana Kovalainen on pyrkinyt korjaamaan tätä laiminlyöntiä.

Hamiltonilla on nyt 88 pointsia takataskussaan, kun Buttonilla on vain 45. Jos Button ei ryhdistäydy nopeasti, niin kohta McLaren laittaa hänet soittamaan kakkosviulua Hamiltonin MM-taiston säestämiseksi, samoin kuin Heikki teki kaudella 2008.

Mark Hughes pohdiskelee Sky Sportsin sivuilla Buttonin nykyisen ahdingon syitä. (Ja artikkelin otsikossa jaksetaan vielä vääntää vitsiä Nappi-nimestä. :D)
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2374
Eikös Jensonin ongelmat alkaneet aika pitkälti tuosta Barcelonan päivityspaketista - siis tuo korkeampi nokka ja mitä muuta se mukanaan toikaan. Lähdettiinköhän tällä paketilla ratkomaan ensisijaisesti Hamiltonin ongelmia ja sitten kävikin niin, että Buttonille muutokset eivät sopineet lainkaan ja tulos on tämä?
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562

Voipi se tuokin olla. Mutta entäs noi Monaco ja Kanada. Johtuukohan Buttonin vaikeudet myös siitä, että noi kaks edellistä rataa olivat helliä renkaille eli rengaskulutus on pienempi ja Button ei kuluta renkaita.
 
Maco

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
671

Vähän saman tyyppinen pudotus tuli myös Kimille, joka on myös ilmeisen hellä renkaille. Eiköhän tämä tilanne nähdä, kun tullaan sellaiselle radalle, missä rengaskulutus palaa normaaliksi, jos herrojen kilpailukyky yllättäen palautuu voisi syy olla juuri renkaissa.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4084

No, onhan Kimi ollut kilpailukykyinen Barcelonassa (varsinkin) ja Montrealissa verrattuna että Button on ollut auttamattoman hidas Hamiltoniin verrattuna.
 
JJ-SS

Well-known member
Liittynyt
15.9.2010
Viestit
57
Kuka Villeneuve? Voitti yhden mestaruuden ylivoimaisella autolla. Ensin hävisi Hillille, joka on yksi kaikkien aikojen keskinkertaisimmista formulamestareista. Hänen aikoinaan formulat oli lamassa, kun kuskien taso oli jotain mitä oli ja esim. Fisichelloja, Ralfeja ja Coulthardeja pidettiin huippukuskeina.
Ironista, että Button topicissa väheksytään entisiä maailmanmestareita. Muistelkaa lokakuuta 2009 kun Button itse voitti maailmanmestaruuden ja harva sitäkään tuntui arvostavan kovin korkealle muihin mestareihin nähden, kun järjelmällisesti hävisi loppukaudella 2009 Barrichellolle eikä yltänyt enää 6/7 GP kisavoittojen jälkeen samaan suoritustasoon.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14198
Siinäpä se. Buttonin pitäisi kai jotenkin uudelleen voittaa mestaruus niin ei voisi syyttää ylivoimaisen auton tai muun vastaavan menemisen piikkiin. Buttonin mestaruus oli ainakin yhteen aikaan yhtä aliarvostettu kuin Damon Hillin mestaruus omana aikanaan.

Mestaruus tosin teki kyllä varmasti todella paljon hyvää Buttonin itsetunnolle ja erityisesti kuljettajan omalle hyvinvoinnille. Webberille ja Massalle myös mestaruus olisi erittäin paljon hyväksi.
 
Ylös