Jokerit ja seikkailu idässä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mieluiten näkisin Liigassa

  • Äänestäjiä yhteensä
    21
  • Äänestys suljettu. .
Oma veikkaus on että kiinnostavuus Jokereita kohtaan romahtaa Suomessa.

Minä taas näen että Suomen jääkiekkoon tarvitaan jotain uutta ja Jokereiden kauta on helppo alkaa seuramaan KHL-sarjaa. SM-liiga alkaa maistumaan samalle puurolle vaikka yleisömäärät ovatkin kasvaneet.
 
Toivottavasti toteutuu. Nykyinen SM-liiga on sellainen höntsäilysarja, että sieltä lähteminen ei voi olla ainakaan iso virhe.

Muistaakseni jokunen vuosi sitten kaavailtiin Kärppien, Jokereiden ja parin ruotsalaisjoukkueen siirtoa KHL:ään.
 
Lähinnä aloin tuossa yhdistellä tätä Jokeri-juttua ja sen mahdollisia vaikutuksia Liigaan noihin Mestiksen uudistuksiin (joukkuemäärän supistaminen, sarjaohjelman muutos). Semmoinen pieni ajatus päässä pyörii, ettei nämä asiat välttämättä ole täysin toisistaan irrallaan.
Mutta odotetaan nyt vielä että kello lyö puoli viiden, niin kuullaan faktaa epämääräisten huhujen sijaan.

Todennäköisesti porukasta: IFK, TPS, Kärpät, Blues, Tappara on myös lähtijöitä. Tilalle tulisi sitten KooKoon, Sportin, Jukureitten, Tuton kvartetista korvaajia.

Aikajänteestä paha sanoa, mutta SM-liiga isona liigana taitaa olla kuopattu haave, ja isommat seurat halajaa kyllä tuonne KHL:ään, kun Eurooppaliigat ei näemmä toteudu.

Mutta Hjoo, elämme jännittäviä aikoja. Mun mielestä Hjallikselta rohkea veto, jos tuonne lähtee!:ahem:
 
Mutta Hjoo, elämme jännittäviä aikoja. Mun mielestä Hjallikselta rohkea veto, jos tuonne lähtee!:ahem:

Niin paitsi, että eihän Hjallis ole sinne lähdössä. Jokerit kylläkin, mutta Hjallis jättää kaiketi hommansa.

IFK rakentaa tuota uutta jäähallia sitä Eurooppa-liigaa varten, kuten jo silloin tiedotustilaisuudessa tänä vuonna kerrottiin.
 
Joka ei toteudu koskaan.
 
Joka ei toteudu koskaan.

Nimenomaan.

Jatkoajassa tuli nyt niin luotettavasta lähteestä tietoa Jokereiden KHL-siirrosta, että eiköhän tuo ole saletti.

Tää on kuin avioliiton loppu saatana. Vuosikaudet oltu yhdessä, tapeltu ja aina sovittu. Nyt toinen pakkaa kimpsut, kampsut ja jättää yhteisen kämpän avaimet pöydälle.

Vittu kyllä on aika tyhjä olo.

E: http://instagram.com/p/bGo-iOSHBm/#

Siellähän se KHL-logo pikkasen jo pilkottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Yksi klassisimmista paikallisväännöistä jää pois, kyllähän tuo siltä kantilta vähän täälläkin koskettaa.
Lisäksi yksi hienoimmista halleista siirtyy pois SM-liigan käytöstä, sääli sekin.

Noh eteenpäin sanoi mummo lumessa, sota ei yhtä miestä kaipaa jne.

Tästä herääkin kysymys: jos Jokereilla alkaa viimeinen kausi SM-liigassa niin voisiko olettaa että ensi keväänä Mestiksen voittaja nousee suoraan, ilman karsintoja?
 
Omalla kohdalla tämä kirpaisee ihan vitusti ja kiinnostus kohti SM-Liigaa tulee tippumaan varmaan aika räikeällä tavalla. Rakkain vihollinen poissa ja yksikään muu liigajoukkue ei aiheuta edes lähelle samanlaisia fiiliksiä mitä Jokerit vastustajana.
 
Tervemenoa Jokereille! Nyt sitten spekulaatiota kehiin ketä tilalle, kuitenkin varmaan voinee olettaa että joukkueiden määrä pysyy 14 lukemassa....
 
Ymmärrän joukkueen fanien tuskan mutta pitkässä juoksussa tästä tulee mielenkiintoinen juttu. Jokerifanien sijaan kynsiänsä soisi pureskelevan nyt NHL:n johto. "me tullaan vähän näyttämään eurooppalaisille kauden avauksilla kuinka hieno juttu meillä on. Ai? Eikö me laajennuttukaan Eurooppaan?"

Ketä kiinnostaa SHL (heiii...me muutettiin nimeä)?

Kuka oikeasti on sitä mieltä, että SM-Liiga on SE juttu muuttuvassa maailmassa, rajallisten varojen pikku maassa.

Maailma muuttuu Eskoseni...
 
"Kuka oikeasti on sitä mieltä, että SM-Liiga on SE juttu muuttuvassa maailmassa, rajallisten varojen pikku maassa. "

Minä.
Ei täältä voi montaa joukkuetta lähettää KHL:ään, ja kiinnostaako jossain perähikiällä oikeasti Jokerit?
Ei varmaankaan kun kiinnosta edes Tampereella.

Lainaanpa jatkoaikaa tähän:
jatkoaika.com nimimerkki Vanhapuuma sanoi:
minusta olisi kaikesta huolimatta jännittävämpi nähdä SaiPa marraskuisena iltana kuin Sibir Novosibirsk. Tuntuisi ennemmin siltä, että olisi harjoituspeliä harjoituspelin jälkeen, kun minkäänlaista historiaa tai edes pientä rivarlyä ei ole joukkueiden välillä. Toki ajan kanssahan nämäkin kehittyvät, mutta silti. Hegemoniakamppailu Vladivostokin kanssa? Revanssihenkinen taistelu Donbassia vastaan?
Well said.
 
Halli myyty Venäläisille, joilla myös optio ostaa Jokerit. Hjallis omistaa kuitenkin toistaiseksi ja on jatkossa seuran GM. Jokerit pelaa vielä vuoden SM-Liigassa ja siirtyy kaudeksi 2014-2015 KHL:ään.

Tämmöstä sieltä sitten tuli.
 
Ja Hjallis dissaa samalla HIFK:n areenahankkeenkin vielä kyljessä :D
Reilu kaveri, tervemenoa itärajan taakse!
 
Minä.
Ei täältä voi montaa joukkuetta lähettää KHL:ään, ja kiinnostaako jossain perähikiällä oikeasti Jokerit?

Mitä muuta SM-Liiga on ollut viimeisen kymmenen vuotta kuin kasvatusalusta pelaajille siirtyä rahakkaimpiin kaukaloihin? Konkurssikypsät pakkoyhtiöt pyörittävät harrastuspohjalta urheiluliiketoimintojaan.

Hyvä, että jotain tapahtuu. Maailma vaan tuppaa muuttumaan.

No offence.

e: ja Jatkoajan lainaaminen ei tod. ole meriitti. Fanipoikien alusta.
 
Meriiteistä mä en välitä, tuo kirjoitus kuvasi aika hyvin omia tuntojani ja siksi sen lainasin.

Jos susta tämä on hyvä asia niin hienoa, minä en sitä sellaisena näe.
Mutta tottakai maailma kehittyy, samoin tekee SM-liiga kun kerran uutta väriä saadaan sinnekin.
Aika näyttää mikä oli/on oikea tie kellekin. Mulle ei tule Hjalliksen väkeä ikävä.
 
KHL se sitten on. Hieno mahdollisuus, mutta en oikein vielä osaa ajatella tästä paljoakaan. En ole koskaan pahemmin välittänyt KHL:stä, mutta nyt sitäkin sarjaa tulee väkisinkin seurattua. Valitettavasti vain SM-liigan kustannuksella, sillä en usko oman kiinnostukseni riittävän Liigan seuraamiseen, kun Jokerit ei siellä pelaa. Mulle vastustajat eivät ole niinkään tärkeitä, vaan oma joukkue on se, jota seurataan ja kannatetaan.

SM-liiga kiinnostaa suomalaisia varmasti jatkossakin, vaikka yksi iso seura puuttuukin. Ehkä jonkun nimekkään venäläisseuran vierailu Helsingissä merkityksellisessä pelissä saattaisi nostaa kiinnostusta KHL:ääkin kohtaan.
 
Omalla kohdalla tämä kirpaisee ihan vitusti ja kiinnostus kohti SM-Liigaa tulee tippumaan varmaan aika räikeällä tavalla. Rakkain vihollinen poissa ja yksikään muu liigajoukkue ei aiheuta edes lähelle samanlaisia fiiliksiä mitä Jokerit vastustajana.

Jotenkin tämä tuntuu niin epärealistiselta jutulta. Että vuoden päästä Jokerit pelaa KHL:ssa?

Ikävää, että tässä asiassa mennään raha edelle puuhun, eikä jääkiekko edellä.
Minulle Venäjän KHL-seurat ovat ihan hajuttomia vastustajia... ei kiinnosta. Kyllä minua SM-liigaa kiinnostaa paljon enemmän. Viimeinen SM-liigan mestaruus Jokereilta löytyy vuodelta 2002? Mikä luonnollinen steppi on siirtyä paljon kovempaan liigaan KHL:ään?

Vaikea uskoa, jos tämä KHL:ään siirtyminen edes onnistuu ensi kauden jälkeen.

Erikoista.
 
SM-liiga kiinnostaa suomalaisia varmasti jatkossakin, vaikka yksi iso seura puuttuukin. Ehkä jonkun nimekkään venäläisseuran vierailu Helsingissä merkityksellisessä pelissä saattaisi nostaa kiinnostusta KHL:ääkin kohtaan.

Me olemme kaveriporukan kanssa jo muutaman vuoden suunnitelleet ja suunnitelleet pikku trippiä Pietariin katsomaan SKA:n matsia. Lähellä, kun on.

Taitaa nyt kaudella 14-15 toteutua trippi. Nähdäänpä sekin; Iki-Tappara komppaamassa Jokereita Pietarissa :thumbup:
 
Ylös