Itse laittaisin tulemaan, mutta pömpeli ollut lainassa tuolla noin puoli vuotta. Jokohan takaisin kysyisi, ennenkuin myy vitosella jollekin...
Johan minä olen noista kertonut. Ehkä siinä vaiheessa on ollut elämänsä spirituaalinen olotila maksimoitu, kun yht'äkkiä säpsähtää puistonpenkillä nuokahdukseensa ja toisessa kädessä on avattu oluttölkki. Siinä sitä huomaa miten vähän kaikki huojuu...pikkuhiljaa siitä kynkkääkin kotia, kunhan ensin aikansa tuijottanut käsiään ja juonut tölkin loppuun. Perillä kämpillä huomaa, että kello onkin kuusi...kait sitä voisi lukkaria katsoa ja lähteä lukion suuntaan suihkuamati tai hampaita pesemäti.
Kyllähän tuota muutamassa paikkaa tullut oltua tässä maailmassa vielä juominkeineen puistoissa, mutta lie siitäkin sen kymmenen vuotta aikaa, kun enämpi tullut harrastettua. Nyt jos menee ulkosalle juomaan, niin tulee olo, että eihän siellä ole kuin jotain 10 vuotta nuorempia. Sitten sitä tuntee itsensä liian vanhaksi kaverin kanssa oleskelemaan ja lähtee pois, kotiin.
Oliskohan valkkari hyvää?