Jyskälä 2009

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ettelbruck
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eli ne jotka täällä ovat valittaneet siitä, että lähetykset eivät toimi, ovat mielestäsi väärässä? Hyväksytkö sinä sitä, että ostat uuden auton, joka ei sanotaanko nyt vaikka joka toinen päivä toimisi vaikka jokaisella naapurillasi toimisi? Tämä nettikulttuuri on vielä varsin uusi kuitenkin, ja kaikenlaisia ideoita suolletaan kiiruulla ulos, vaikka ne eivät vielä toimisikaan tyydyttävällä tavalla. Ja jollekin se 9 euroa voisi olla iso raha eikä halua sitä kankkusen kaivoon heittää, esimerkiksi sellaiselle, jolla ei ole töitä.

En toki, mutta asia ei ole vain noin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää. Jos lähetys ei pelaa, ei se välttämättä ole MTV3:n vika. Minulla ei ole ollut ainuttakaan ongelmaa lähetyksen kanssa, ei formuloiden taikka tämän suomen rallin. Ja käytän iäisyyden vanhaa läppäriä tähän hommaan. Olen myös kokeillut 3 eri yhteydellä, mokkula mukaan lukien, sekä parilla muulla koneella ilman ongelmia. Lisäksi katsomon sivuila löytyy faq josta voipi löytyä ratkaisu ongelmiin, jos niitä esiintyy.

Tämän lisäksi olen aivan varma, että jos lähetys ei pelaa niinkuin pitäisi, ja se on mtv3:n vika, niin he sen 9e korvaavat takaisin, jos heihin otaa asiallisesti yhteyttä. Hermostuminen, valittaminen ja vittuilu ovat aivan väärä tapa hoitaa asioita, jos jokin menee pieleen, oli sitten syy itsessä, muissa tahi laitteistossa.

Kaiken lisäksi, kuten jo alussa sanoin, palvelua ei ole pakko käyttää. Enkä myöskään usko että kenenkään elämä on 9e kiinni.
 
Tässä on hyvä pointti, mutta itselläni on melko usein harjoituksissa hiukan pätkinyt formuloissa, ja välillä rallissa (cyproksen rallin aikaan) todella paljon, kuva oli vihreäsävyinen, pelkkää vihreätä näkyi, vaikka muilla paketin kanavoilla näkyi.

Kuitenkin melko paljon eri puolilla tuntuu olevan ongelmia, mutta se on tätä digi aikaa.

Ei se minua pahemmin haitannut ole, kun ongelmat itsellä pieniä ollut, mutta mainonnan lupaukset=itse ohjelmisto on se asia mikä eniten haittaa
 
Kyllähän tämä alkaa olemaan paketissa, jos vaan laitteet kestää ja kuski ei tee virheitä. Hyvin on Hirvonen ajanut, ei pääse pahaa sanomaan.

Räikkösen kannalta harmi ettei laitteet pelaa, kun menohaluja olisi. Noh, Kimi saa tästä arvokasta kisakokemusta, niin ensi kerralla mennään sitten entistä kovempaa. Mutta hyvin ja 'virheettömästi' on Kimi ajanut :thumbup:
 
Tässä on hyvä pointti, mutta itselläni on melko usein harjoituksissa hiukan pätkinyt formuloissa, ja välillä rallissa (cyproksen rallin aikaan) todella paljon, kuva oli vihreäsävyinen, pelkkää vihreätä näkyi, vaikka muilla paketin kanavoilla näkyi.

Kuitenkin melko paljon eri puolilla tuntuu olevan ongelmia, mutta se on tätä digi aikaa.

Ei se minua pahemmin haitannut ole, kun ongelmat itsellä pieniä ollut, mutta mainonnan lupaukset=itse ohjelmisto on se asia mikä eniten haittaa

Ymmärrän täysin sinua tuossa mainonta hommassa, mutta sellaista mainonta on. Jos ihmisillä on ollut näitä ongelmia, niin silloin kannattaa ilman muuta ilmoittaa asiasta mtv3:lle, että voivat selvittää ne ongelmat. Eivät he turhaan vuokraa kalliita laitteita, jotta voivat tarjota pelkkää paskaa ihmisille. Ei sellainen kauas kanna. Jos taasen sinne ei ongelmista ilmoiteta, vaan valitetaan/kerrotaan niistä vain foorumeilla, ei se palvele ketään. Asiakaspalvelu on vuorovaikutteista hommaa ;)
 
Olishan se Myhinpää ollut sen arvoinen pätkä että siellä olisi mielellään nähnyt kunnon kilvanajoa huomenna, nyt ei taida olla muuta kuin skaba kolmospaikasta käynnissä.
 
Räikkösen kannalta harmi ettei laitteet pelaa, kun menohaluja olisi. Noh, Kimi saa tästä arvokasta kisakokemusta, niin ensi kerralla mennään sitten entistä kovempaa. Mutta hyvin ja 'virheettömästi' on Kimi ajanut :thumbup:
Jep, kyllä sen verran tyytyväinen voi olla menoon, että vaikka fiatti jättäis tien varteen niin tiedetään mihin paukut olisivat riittäneet eikä harmita niin paljon :thumbup:
 
Olisi hyvä saada poistaa näitä epäonnistuneita viestejä.
 
Viimeksi muokattu:
Kehmu alkaa jo pahasti kuulostaa MTV3:n markkinointipuolen mieheltä.;)

satuin ajaan polkupyörällä juuri Lutakon ohi, kun Räikkönen tuli pesuun ja AT:lle. Sirkkeliä se auton ääni lähinnä muistutti. JOutupa KImi sitä vähän matkaa työntämäänkin. Kyllä media löysi äkkiä tiensä siihen, se Anette vai kuka se on oli kait puolittain auton sisällä mikkinsä kanssa. Oli tallipäällikkö Mäkinenkin aika huolestuneen oloinen...

Vanha herra Martin Holmes kuvas myös Kimiä mutta kamera oli semmonen pikkunen taskukamera ?

Kiitoksia omakohtaisista tiedoistasi! Olisi kyllä hauskaa nähdä Kimi lykkäämässä Fiatia.:D Kait tää on nyt tässä.
 
Kehmu alkaa jo pahasti kuulostaa MTV3:n markkinointipuolen mieheltä.;)

Sama tuli mieleen:rolleyes: Maikkari hoitanut mielestäni ala-arvoisesti tän(kin videoinnin, tai sanotaan näin että 9 eurolla pitäisi saada oikeasti töksähtelemätöntä laatulähetystä.

Kimi on rallissakin todellinen ajomies, kuten sanoin ennen rallia ja kuten sanon nytkin. Tuleva maailmanmestari tässäkin lajissa jos siihen joskus tosissaan siirtyy! Harmi ettei Fiude kestänyt isoa kovaa:o
 
Vähän luin topikkia ja ymmärsin että porukalla on ongelmia tämän maikkarin katsomon kanssa. Itse olen seurannut kaikki lähetykset Jyväskylästä katsomosta ja kaikki on toiminut loistavasti. Eli maikkarin vika se ei ole jos joillakin on ongelmia katsomon kanssa. Koneen olen kytkenyt telkkuun ja kuvanlaatukin on hyvä.
 
Samoin, mitään ongelmia/nykimistä ei ole ollut. Kuvanlaatukin riittää juuri 100" screenille :thumbup:
 
Aika kovaa menee Abarthi vielä vaikka kone on kuulemma ihan paskana.
 
Eli maikkarin vika se ei ole jos joillakin on ongelmia katsomon kanssa. Koneen olen kytkenyt telkkuun ja kuvanlaatukin on hyvä.

Mistä näitä tietotekniikan ihmelapsia sikiää? Se että tarjottu palvelu toimii joillain, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Selvästikään se ei toimi kaikilla, kuten tältäkin palstalta saa lukea.

Syitä voidaan vain arvailla. Osa ongelmista johtuu varmasti käyttäjistä itsestään ja saattaa olla ohjelmisto- ja laitteistoperäistä yhteensopimattomuutta, mutta tietäen millä tasolla nämä netin striimipalvelut toistaiseksi ovat, ensiaskeleitaan ottavat, niin kohtalaisella varmuudella saa osoitella myös palveluntarjoajaa.

Parhaiten hommat menevät kuitenkin eteenpäin ottamalla yhteyttä palveluntarjoajaan ja kertomalla ongelmien laadusta. Jos palvelu ei ole toiminut, niin rahansa saa lähes varmasti takaisin.
 
Kehmu alkaa jo pahasti kuulostaa MTV3:n markkinointipuolen mieheltä.;)

:D Se voi olla, mutta voin vakuuttaa etten ole. Tosin markkinointialalla kuitenkin :alppu:

Ja sitten taas asiaan, Hirvonen ei meinaa sitten höllätä yhtään ja alkaa varmistelemaan. Hyvä niin, ettei tuntuma katoa, ja mikäs siinä paukutellessa pohja-aikoja kun auto ja mies pelaa :thumbup:
 
Ogierille jaettu pohja Latvalan kanssa kaikille uudella pätkällä, näin toimii vetomies.
 
Kimi on rallissakin todellinen ajomies, kuten sanoin ennen rallia ja kuten sanon nytkin. Tuleva maailmanmestari tässäkin lajissa jos siihen joskus tosissaan siirtyy! Harmi ettei Fiude kestänyt isoa kovaa:o

Räikkösen vauhti on ollut positiivista, mutta aika moni näistä nykykuskeista saa lopettaa että Räikkösestä maailmanmestari rallin puolella saadaan. Loeb varmasti ehtii Räikkösen aikana lopettamaankin, muttei Kimillä tule olemaan vakituisesti mitään asiaa Hirvosen, Latvalan tai edes Sordon vauhtiin niin kauan kun nämä ajavat. Tuskin Hännisen tai Atkinsoninkaan, jos nämä vain saavat (vielä) mahdollisuuden ajaa tehdaskuskina wrc-tasolla.

Osakilpailuvoitto(j)a pidän täysin mahdollisena. Sekin olisi jo huikea suoritus ja kertoo Räikkösen lahjoista.
 
Vähän luin topikkia ja ymmärsin että porukalla on ongelmia tämän maikkarin katsomon kanssa. Itse olen seurannut kaikki lähetykset Jyväskylästä katsomosta ja kaikki on toiminut loistavasti. Eli maikkarin vika se ei ole jos joillakin on ongelmia katsomon kanssa. Koneen olen kytkenyt telkkuun ja kuvanlaatukin on hyvä.

Olkaa pojjaat onnellisia siellä, että jotain näkyy jostain kanavalta.
Tuupa yrittään kattoon täällä, ei oo tietookaan Ralleista.

Joo mää vaan täälä nypin murusia teidän jutuista, että mitenkä ralli menee. ;)
No kuinkas on Kimin auto kunnossa?
Ja menikö häneltä istukkaat kans?
 
Jarimatti ajaa kovaa ja toivotaan ettei satu mitään, nopeutta on mutta niinhän Bossellakin menneisyydessä kävi...
 
Ylös