Jyväskylän Suurajojen onnettomuudet

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Siinä jyrkässä nousussahan tie kääntyy koko ajan vasemmalle mutta onko tuo Hannun sukellus tapahtunut sitten ihan sen nousun juurella vai sitten siellä ylempänä missä tie kääntyy vielä kertaalleen vähän jyrkemmin vasemmalle, jos joku tietää niin kertokoon, ite tuosta kuvasarjasta on paha arvuutella kun ei juuri ympäristöä näy.
 
Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
En muista tuon jälkipekuleerauksia, eli oliko tuo katselualue päässyt menemään läpi sormien vai mitä siinä oli. Tosin sanottava se on että vaikka ne karsinat vedetään vuosi vuoden jälkeen kauemmas ja kauemmas rämeikköön niin että siinä on metsä välissä niin silti rallissakin aina jää se porsaanreikä sille odottamattomalle skenaariolle, ja joskus se sitten tapahtuu. En tosin väitä että tuossa tapauksessa oli kaikki ohjeistuksen mukaisesti kunnossa.
Ite tuli oltua tuon paikan paikkeilla hetkeä aikaisemmin ja lähdöstä kuin käveltiin ohi, niin arvattiin jotain sattuneen, kun Poliisi-moottoripyöriä alkoi tulla pätkälle päin.

Ihmeesti on unohtunut, kuten yleensäkin NORFin katselupaikat, mutta kyllä me ainakin tiedettiin paikan vaarat ja "pakoreitti" oli katsottuna. Muistaakseni porukka tavan mukaan venytti siimaa ja järkkäri sai olla koko ajan motkottamassa. Mikä valitettavinta, joukossa oli myös lapsia, joiden vanhemmat olivat turhan kovalla "luotolla" matkassa. Järjestäjiä ei voi tapauksesta syyttää.

Pahasti poiketen, hyvä pöytähyppyri tuosta paikasta lähtöön päin. Silloin hakkuuaukea kohdalla. Edelleen harmittaa kun ei tullut siihen jäätyä -kaksvetoiset loikkas hemmetisti. Laittakaas muistiin jos vielä ajetaan.

-edit- Saattaisi tältä foorumilta löytyy meikäläisen postaus tuosta paikasta, kyseisen kisan topikista.
 
Viimeksi muokattu:

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Mikkola Laajavuoressa 85

Siinä jyrkässä nousussahan tie kääntyy koko ajan vasemmalle mutta onko tuo Hannun sukellus tapahtunut sitten ihan sen nousun juurella vai sitten siellä ylempänä missä tie kääntyy vielä kertaalleen vähän jyrkemmin vasemmalle, jos joku tietää niin kertokoon, ite tuosta kuvasarjasta on paha arvuutella kun ei juuri ympäristöä näy.
Se oli siinä mäen juurella, mistä se tie alkaa nousta. Hannu pääsi vähän matkaa eli siihen kohtaan missä alkaa pieni suora osuus, josta toi kuvaajakin otti ton kuvan. Jossain se kerto, että vauhtia vaan oli ihan liikaa ja olihan sillon tosi liukastakin. Mä oli mäen toisella puolella, ja siinä takaspoileri roikkui pahasti...
 
subaru4wd

Member
Liittynyt
5.7.2009
Viestit
6
Kankkunen 1983 Humalamäen "rengastestissä"

Ei siinä Roderickin ulosajossa 1984 mitään erikoista ollut kun 1983:kin jo "huimisteltiin" samassa paikassa.
"Asiantuntijat" saattanevat paikan tunnistaa, vaikka kuva onkin hieman "suhruinen".
Kankkunenhan oli jo tuolloin rattimiehiä, joten tiellähän auto pysyi koko ajan vaikka se 360 astetta siinä vauhdilla tekikin.

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Jossain videonpätkässä tuo spinni löytyi hidastettuna ja ihan sulavastihan se Toyota palasi takaisin raiteilleen. Mikäs tuon -83 Humalamäen testin tarina on, oliko se yhtä kuin shakedown, ajettiinko se kuinka paljon ennen kisaa ja ketä siellä ajoi?
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Case Harju 1996

-96 Harjun onnettomuus
Jos joltakulta sattui menemään ohi niin YLE TV2:lla tuli sunnuntaina tähän 13 vuoden takaiseen surulliseen onnettomuuteen ja sen eri osatekijöihin keskittyvä dokkari Kohtauspaikka: Satunnaiset sankarit jossa eri osapuolet kertaavat tuon tapahtuman omista näkökulmista käsin. Katsottavissa YLE Areenassa muutaman viikon ajan:
http://areena.yle.fi/video/445875

..ja tuubissa tallessa toivottavasti vähän tuota pidempään oma versio dokkarin alusta:
http://www.youtube.com/watch?v=hkeYKG40ptE
(tekstityksen saa päälle videon alapalkin säädöistä napista CC)
 
JEP

Well-known member
Liittynyt
6.3.2001
Viestit
48
Originally Posted by Don Vito
Olikos se juuri tuo Roderick, kun kieritteli Voxhoolinsa pari kertaa nokan kautta yleisön sekaan....

voltteja oli useita.vähemmällä olisi selvinnyt ellei juuri ojaan putomisen jälkeen olisi ollut ojarumpua josta varsinainen pyöriminen alkoi.auto muuten pysähtyi n.10m. päähän meidän katsojaporukasta.samalla pätkällä lähellä maalia ajoi puihin myös vanhempi latvala.liekö nuorempaa edes vielä ollutkaan.
Oltiin näköjään illin kanssa samoilla seuduilla. Roderickin auto pysähtyi juuri meidän kohdalla vastapuolelle tietä. Mulla on jossain jopa kuvasarja tuosta tapahtumasta ja täytyy sanoa, että onneksi oli ojarumpu josta auto lähti pyörimään ilmaan. Porukkaa oli aika paljon siinä ihan tien vieressä (lippusiimojen väärällä puolella:eek:) ja auto pyöri ilmassa niiden yli, eli eivät jääneet auton ruhjomiksi.

Koko ajan ennen onnettomuutta järkkärit yrittivät pitää katsojia oikeilla paikoilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Muistan, kun otimme omat paikat lippusiimalla, väkeä oli ainakin viidessä rivissä meidän edessä:nope:. Ääneen siinä ihmeteltiin, että on katsojilla todella kova luotto kuskien taitoihin:rolleyes: itse emme uskalla olla tuolla. No, onnettomuuden jälkeen olimme muuten parhailla paikoilla, ihan lippusiimassa kiinni edelleen, mutta edessä ei ollutkaan ketään:rolleyes:.
 
jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Viime päivien ikävien tapahtumien vuoksi rupesin tässä pohtimaan mitä kaikkea ikävää on mahtunut Suurajojen historiaan, tarkotus EI ole mässäillä näillä onnettomuuksilla, vaan muistella vähän tätä ikävämpääkin puolta.

Eli mitä ikävämpiä/huimia/rajuja onnettomuuksia/ulosajoja on sattunut,tässä mitä itelle tuli päällimmäisenä mieleen.

-84 Humalamäki ja Roderickin ulosajo

-95 (?) Hassi ja Thiryn onnettomuus, samana vuonna ekassa "vetomiehessä" taisi olla myös joku vakavampi ulosajo missä kartturia sattu,hämärä muistikuva vaan tälläsestä on.

-96 Harjun onnettomuus

-90 luvulla (vuotta ja paikkaa en muista) Adan Kentin ilmeisen huima osuminen pösöllä puihin ?!

-95 Thiry??
kuka muistaa mitä tässä kävi??
Itellä on semmonen muistikuva et Thiry olis ajanu jonkun likan päälle joka oli keskellä tietä korvalapustereot korvilla mutta voin muistaa väärinkin:confused:
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1351
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
-95 Thiry??
kuka muistaa mitä tässä kävi??
Itellä on semmonen muistikuva et Thiry olis ajanu jonkun likan päälle joka oli keskellä tietä korvalapustereot korvilla mutta voin muistaa väärinkin:confused:
Hassissa nypyn takaa tyttö/nainen ei kuullu sateenvarjon alle Thiryn ajamaa nolla-autoo (tais olla ännäläinen se Escort Cosworth). Nypyn jälkeen molemmat väisti vielä saman puolen ojaan ja osu.
 
majuni

Well-known member
Liittynyt
25.2.2009
Viestit
98
Ikäviä sattumia

-95 Thiry??
kuka muistaa mitä tässä kävi??
Itellä on semmonen muistikuva et Thiry olis ajanu jonkun likan päälle joka oli keskellä tietä korvalapustereot korvilla mutta voin muistaa väärinkin:confused:
.

Itse olin seuraavan nyppylän päällä kun Thiry ajoi tytön päälle. Niin pitkälle Thiry väisti, että Escort kaatui ojaan. Kuski oli pitkään täysin sekaisin ja Kankkunen, joka tuli seuraavana yritti lohduttaa.

Ja taas osuin Harjulle kun siellä tapahtui. Tulin ko. mutkaan, jossa olin ollut aikaisemminkin katsomassa. Itselläni oli median lappu kaulassa ja järjestysmies ohjasi minut juuri sille tielle jonne onnettomuusauto ajoi. Sanoin järkkärille, että en sentään niin hullu ole, että jään ulkokurviin ja tienpinnan alapuolelle katsomaan. Menin rinteeseen ennen kurvia josta kuvasin ne muutamat ulosajot joita pikkuluokan autot tekivät ennen Mitsun saapumista.

Ja sitten olin Parkkolassa missä Laivola kaatoi yleisön sekaan. Kävin katsomassa samassa paikassa jo 80 luvun alkupuolella ja silloin mm Mikkola nojasi puupinoon Audilla ja pari vuotta ennen Laivolaa veli venäläinen kaatoi WRC Escortin huolella.
Nyt tosiaan muutama ammattikuvaaja meni ulkokurviin ja heille oli käydä köpölösti. Onnettomuuden jälkeen iltapäivälehdestä soitettiin minulle ja kysytttiin sainko digillä kuvia ko. tapahtumasta. Onneksi tajusin heti ja sanoin, että ovat niin huonoja, että en anna niitä.
Olisi ollut kiva nähdä otsikko etusivulla "Jälleen rallionnettomuus Jyväskylässä"
ja oma nimi kuvien päällä - ei kiitos.

joulua odotellessa majuni
 
Kaatokunkku

Member
Liittynyt
16.6.2010
Viestit
24
Reijo Nygrenille tuli puolestaan päivät täyteen vuoden 1983 Suurajoissa, kun Pekka Mällinen ajoi Escortillaan ulos Pihlajakoskella. Samassa paikassa oli aiemmin kaatanut ruotsin lupaus Mikael Ericsson, joka olikin ensimmäisenä paikalla antamassa ensiapua.

Mikäs juttu tää on?!:(
En oo kuullukkaan....
 
illi

Well-known member
Liittynyt
25.1.2009
Viestit
368

nygren siis oli mällisen kartturi ja jos oikein olen ymmärtänyt niin ulosajon seurauksena auton sivulasin repale viilsi haavan kaulaan ikävin seurauksin.(tämä noin niinkuin muistista)jotenkin tähän tapaan.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
nygren siis oli mällisen kartturi ja jos oikein olen ymmärtänyt niin ulosajon seurauksena auton sivulasin repale viilsi haavan kaulaan ikävin seurauksin.(tämä noin niinkuin muistista)jotenkin tähän tapaan.
Sen mitä kesällä tuli luettua Keskisuomalaisen arkistoja, niin muistaakseni auto osui isoon kiveen kartturin ovi edellä.. Kylki oli niin pahasti sisässä, että Nygren varmaankin kuoli jo iskun voimasta.
 
Sami H

Well-known member
Liittynyt
22.9.2003
Viestit
613
Sijainti
Pori
Muistan tuon -95 Hassin. Oltiin menossa hiemän kireällä aikataululla menossa pätkälle ja kävellessä sinne tuli tieto en muista keneltä vai tuliko radiosta että pätkä keskeytetty(vai oliko jo peruttu jopa).Kuitenkin lähdettiin kohti seuraavaa pätkää siitä paikasta. Oliko muuten heti seuraavana vuonna nolla-autoissa sireenit? muistelisin näin että oli.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Muistan tuon -95 Hassin. Oltiin menossa hiemän kireällä aikataululla menossa pätkälle ja kävellessä sinne tuli tieto en muista keneltä vai tuliko radiosta että pätkä keskeytetty(vai oliko jo peruttu jopa).Kuitenkin lähdettiin kohti seuraavaa pätkää siitä paikasta. Oliko muuten heti seuraavana vuonna nolla-autoissa sireenit? muistelisin näin että oli.
Ännäläiset on kyllä maailman paskimpia nolla-autoja jos minulta kysytään.

Äänet ovat niin säälittävää pihinää, että mikäli kopteri pyörii edes lähistöllä, mitään ei kuule vaan joutuu koko ajan katsomaan autojen tulosuuntaan kävellessään.
 
Kaatokunkku

Member
Liittynyt
16.6.2010
Viestit
24
Viimeksi muokattu:

Sinäputki

Troll
Liittynyt
13.7.2010
Viestit
4216
Sijainti
Trollhättan

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Ännäläiset on kyllä maailman paskimpia nolla-autoja jos minulta kysytään.

Äänet ovat niin säälittävää pihinää, että mikäli kopteri pyörii edes lähistöllä, mitään ei kuule vaan joutuu koko ajan katsomaan autojen tulosuuntaan kävellessään.
Ajoiko Thiry silloin -95 ännäläistä nolla-autona? Itse olen aina olettanut että olis ajanut sitä samaa laitetta kuin MM-sarjassakin eli A-ryhmäläistä Escorttia.
 
Sinäputki

Troll
Liittynyt
13.7.2010
Viestit
4216
Sijainti
Trollhättan
Ajoiko Thiry silloin -95 ännäläistä nolla-autona? Itse olen aina olettanut että olis ajanut sitä samaa laitetta kuin MM-sarjassakin eli A-ryhmäläistä Escorttia.
Se oli "N-ryhmäläinen, jonka pakoputkea oli rukkailtu normaalia äänekkäämmäksi".
 
Ylös