Kaikki mahdolliset moottoriäänet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No kuinkas moni nyt kauden lähestyessä loppuaan on jo tottunut näihin nykyisiin ääniin?

Itse en ole tottunut, autot kuulostaa edelleen varsinkin incar-kuvissa todella huvittavilta, ei siihen vaan totu.
Pakko kyllä myöntää, että jokin tuntuu silti puuttuvan. Mulla oli kohtuullisen realistiset odotukset, mutta silti pettymys miten paljon H-ERS? vaimentaa ääntä lisää. Asiaa ehkä ikään kuin kompensoisi, jos moottorikehitys olisi muuten vapaata (kauden aikana). En ollut suuri edellisten V8:n fani verrattuna kahteen aiempaan vuosikymmeneen, mutta ainakaan mikään muu ei kuulostanut samalta.
 
On se kyllä sääli, että merkittävä osa kisojen tunnelmasta (ainakin siis paikanpäällä) ryssitään näin pahoin. Tokihan se moottorikehityskin on tärkeää, mutta olisiko näitä asioita pitänyt miettiä siinä vaiheessa, kun uusia moottorisääntöjä tehtiin? Aika turhaa se on kisojen järjestäjien ja Böönin nillittää ja itkeä yleisökadosta, jos suunta on tämä.
 
No kuinkas moni nyt kauden lähestyessä loppuaan on jo tottunut näihin nykyisiin ääniin?
Oikeastaan ei ollut mitään totuteltavaa. Kun luin, että äänet tulevat muuttumaan, niin se toteutteluprosessi oli siinä. Ei uudet äänet kuunneltuna enää säväyttäneet, koska tiesin mitä oli odotettavissa. Rengasvinkunoiden kuuluminen tosin tuli positiivisena yllätyksenä.
 
Itse totuin yllättävänkin äkkiä. Luulin kauden alussa että koko sarja kuolee noiden äänien takia, mutta mielestäni ihan hyvä asia ettei sitä vinkumista kuulu. Nyt ehkä kehtaisi mennä jopa paikan päälle katsomaan.

Komp. Nyt kuuluu renkaan ulinatkin. Ja tutun turbon ujelluksen kuulen.
 
Karseeta kuraa noi nyky-F1-äänet, hävettää oikein koko sarjan puolesta. Kyllä voimakkaat ja mahtavat pakoäänet on osa lajia, nyt se puuttuu.

Täysin samaa mieltä. Jotain muutakin puuttuu F1:stä tällä hetkellä kun vaan äänet mutta se on eri juttu. Paskaa!
 
Emäntä viihtyy nykyään olohuoneessa samaan aikaa formuloiden kanssa kun eivät pidä enää kovaa ääntä. Jotain pitää olla vialla jos laji menee naisille miellyttävämmäksi. Seuraavaksi autot koristellaan glittereillä ja marimekko kuoseilla.
 
Katon tässä Race Of Championsia Eurosportilta.
Onkse nyt Pascal tuossa joka luukuttaa pari vuotta vanhaa V8 Mersua... Jumankekka kylmät väreet tuosta metelistä!! We must go back!!!
 
Ihan kohtalainen mökä voi lähteä vanhasta V6 DTM autostakin, hakusanaksi vaikka Alfa Romeo 155 DTM V6.. toki V8 olisi optimaalisempi.
Ja ne sähkömoottorit voi jättää sinne E-luokaan.
 
Viimeksi muokattu:
Katon tässä Race Of Championsia Eurosportilta.
Onkse nyt Pascal tuossa joka luukuttaa pari vuotta vanhaa V8 Mersua... Jumankekka kylmät väreet tuosta metelistä!! We must go back!!!


Pascalhan se siinä ...
Äänet on todella makeet siitä ei pääse mihinkään. Onhan nää uudet voimalaitokset insinööripornoa parhaimmillaan mutta kyllä äänissä ollaan menetetty ja paljon.
Tästä Mersun twiitistä pääsee muutkin nauttimaan ko. tapahtuman parhaista äänistä :

https://twitter.com/MercedesAMGF1/status/668075786474119169
 
Komeastihan se kiekuu ja kaikuu stadionilla. Mutta kyllähän näissä nykyisissäkin meteli lisääntyy screamer pipen ja mahdollisen tehonlisäyksen myötä.
 
Kuulostaa lähinnä älypuhelimen halvasta mikistä johtuvasta säröstä ja clippingistä, että ton perusteella ei kannata odota mitään muutosta.

Toinen vaihtoehto on joku on vetänyt äänentasot tappiin jälkikäteen.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös