Kaikkien aikojen Formulakausi 2013!

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18208
Formula 1 -kausi 2013 tulee epäilemättä olemaan kaikkien aikojen suomalaisjuhlaa! Kimi Räikkönen taistelee Lotuksellaan vähintään maailmanmestaruudesta, Valtteri Bottas Williamsillaan osakilpailuvoitoista ja ”välivuosien” suomussalmelaispuurtaja Heikki Kovalainenkin saa hyvällä säkällä tallipaikan!

Mutta onhan kuninkuusluokassa muitakin kuin suomalaisia. Timo ”Saksan Heikki Kovalainen” Glock jatkaa Maryssäilla, vaikka huhujen mukaan hän yritti kerätä sponsoripakettia isompaan tiimiin siirtymistä varten vaihtamalla sukunimensä mainosystävällisemmäksi. Ilmeisesti mittava sopimus MTV3:n kanssa oli allekirjoituksia vaille valmis, ja Melbournessa oltaisiin nähty toisen Lotuksen ratissa Timo Pulkkinen, kunnes Maikkari joutui perumaan koko homman konsernin säästötoimien takia. Harmi juttu sinänsä.

Vaikkei Timolta tallinvaihto onnistunutkaan, niin muilla on käynyt parempi tuuri: Sergio ”seko” Perez ja Lewis Hamilton siirtyvät kumpikin uuteen talliin. Maatin Witmaas onkin jo nähty vakuutusyhtiössään neuvottelemassa täyskaskoa ainakin toiseen autoon. Ross ”The Boss” Brawn sen sijaan aikoo käyttää talvikauden suostutellakseen tallin ykköskuljettajan, suomalaissaksalaissuomalaisen Nico Rosbergin, seuraamaan Hamiltonia Twitterissä. ”Nico, please stop dissin' the H.A.M.!” kuultiin Brawnin suostutelleen.

Formulafaneja askarruttaa tulevasta kaudesta ainakin seuraavat kysymykset: Riittävätkö Alonson 150-prosenttiset suoritukset enää mihinkään? Entä onko mestareiden mestari Romain Grosjean oppinut ajamaan liikenteessä, vai luottaako hän edelleen nopeisiin juoksukenkiinsä? Tietääkö Kimi vieläkin mitä tekee? Lotus -talli on huhujen mukaan värvännyt Räikköselle tulevaksi kaudeksi uuden kisainsinöörin. Vaikka hankinta onkin vielä salaisuus, saimme ongittua tiedot tästä huippuhankinnasta: Lotuksen salainen ase on kuuromykkä eskimo Alaskasta. Tämä on ilmeisesti jatkoa Räikkösen yritykselle muokata tiimistä mieleistään.

Tulevan Formulakauden käänteet näet tietysti MTV3:n MAX -kanavalla. Tilaa jo nyt, niin ehdit nähdä suomalaisten tyrimistä niin mäessä, ladulla kuin yhdistetyssäkin! Nopean tilaajan etuna saat myös välkkyvät jouluvalot sekä kelloradion!!!


- I want YOU for MTV3 MAX
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
burbilla taas tuo Monty Pythonin uskossa -avatar! :frown:
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18208
Eipäs rönsyillä vaan pysytään tiukassa formula-asiassa!
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18208
Teaser!

Olis vissiin taas kohta Kaikkien aikojen Formulakauden! aika. Kunhan vaan tää kausi loppuu, niin vois jotain lässyttää. Luin äsken kaikki edelliset tuotokset, ja täytyy ilokseni sanoa, että taso on noussut tasaisesti ekasta vuodesta lähtien. Tässähän tulee melkein paineita!
 
Ylös