Missäs minä olen Massaa kehunut?patriot sanoi:Massa ei todellakaan ole mikään huippu, kuten Kimi, Alonso ja Schumi! Nyt Observer ja formulastara jotain rajaa!
Aamen.Minardi fani sanoi:kyllä se Barrichello on kaikkien aikojen kakkoskuski
Startti jossa Schumi oli sisempänä mutkaan mentäessä? Ja näin ollen Massa olisi joutunut kiertämään kaukaa ja riskeeraamaan muidenkin luikkimisen sisältä ohi? Tai sitten olisi rytissyt. Toyotat viime kisassa varmaan näyttivät miten tiimikavereiden pitää ajaa keskenään kilpaaObserver sanoi:Kato Nyrren startti kun Massa vetää lähdössä Schumacherin edelle ja päästää sitten ensimmäiseen mutkaan takaisin ohitse.
Ferrarin alkukauden politiikka johtui täysin siitä, että he tietävät, että jossei Räikköstä saada tiimiin ensi kaudeksi, niin toista (kolmatta) tilaisuutta ei välttämättä tulekaan. Räikkönenhän on sanonut kerta kerran perään, ettei missään nimessä mene mihinkään tiimiin kakkoskuskiksi, Schumi taas vaatii ykköskuskin kohtelua ja lienee jatkamassa, joten Ferrarin ei auta kuin esittää muuta kuin mitä se oikeasti on.kouvotsvoni sanoi:Onhan Massa tällä kaudella ihan ajamalla ollut maalintullessa Schumin edellä :ahem:
Kyllä Massa on ollut aika nössö startissa, yrittäisi kunnolla vaan ohittaa Alonsoa ja jos ei onnistuisi niin pitäisi huolen siitä että Lonso lähtee mukana :ahem:Pete sanoi:Saman olen huomannut mitä aiheen aloittaja. Nürren starttia en ole nähnyt, mutta Imolassa ja Barcelonassa Massa kyllä nössöili niin, ettei mitään rajaa. :nope: Voi toki olla, että molemmissa starteissa Schumi olisi päässyt edelle jokatapauksessa, mutta Massa jarrutteli naurettavan aikaisin. Barrichello kärsi Massan jarruttelusta viime kisassa ja Kimi kiersi helposti ulkoa ohi. Imolassa taas Räikkönen kärsi Massan hidastelusta. Barrichello muuten itse teki pari kertaa samoin ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan. A1-Ringin startissa (vuosi siis 2000) Barrichello alkoi jarruttamaan todella aikaisin ja Zonta joutui tekemään nopean väistöliikkeen, ajautui Schumin persiiseen ja molemmat ulos kisasta. Ehkä se Massakin lopettaisi tuon eka mutkan mielistelyn jos historia toistaisi itseään. :tongue:
En mä sun idolia tässä ole halveeraamassa. Ei hätää. Varmasti Sumi parempi radalla on kuin Massa. Kyse on siitä, että vaikka Massalla joskus jotain paikkoja olisikin, esimerkiksi yrittää ohitusta Sumista, niin tekisikö hän niin? No ei tietenkään kun se nuolee sitä Sumin persettä, kuin paraskin Ruubeni pahimpina päivinään. Se on jo muutamissa tilanteissa nähty, miten Massa kumartaa suurta hallitsijaa.General FUp sanoi:Jokos satu-setä sai tarpeeksi juteltua mukavia? Mitään todisteita kun Massan paremmuudesta radalla ole. Ei ole tietä annettu tai väistetty. No, onhan tämä vapaa puoli..
Sama. Ja KAKKOSkuski nimenomaan sen asenteensa takia. Mutta yksi mielenkiintoisimmista persoonista ykkösissä kyllä. Ei ainesta esikuvaksi, mutta oli se aika sälli!Banaani sanoi:Irvine se oli kunnon narri. Ja muutenkin sällillä oli oikea asenne noihin hommiin. Ei varmaan tartte selitellä sen kummemmin :thumbup:
Taidat tykkäillä Massan nappisilmistä.:wink:Miss Piggy sanoi:Sama. Ja KAKKOSkuski nimenomaan sen asenteensa takia. Mutta yksi mielenkiintoisimmista persoonista ykkösissä kyllä. Ei ainesta esikuvaksi, mutta oli se aika sälli!
Ja musta toi Massan haukkuminen on turhaa. Otteet on odellakin parantunu kauden loppua kohti. Ja mitä sitten, jos nuori kuski ihaileekin Schumia esim.? Ensi kaudella toivottavasti pääsee näyttämään kykynsä, kun Schumi on muissa hommissa. Mutta tuskin tuo muutenkaan Massalta on henkilökohtaista perseennuolentaa Schumin suuntaan. Eiköhän sopimuksessa ole pykälä tästä asiasta.
En.:doubtful:formulastara sanoi:Taidat tykkäillä Massan nappisilmistä.:wink:
Elä nyt. Tykkäät kuiteskii. ihan vähän? :tongue:Miss Piggy sanoi:En.:doubtful:
Ei mitään kumminkaan verrattuna nimimerkkiisi.R.Rosset sanoi:Massa on säälittävä räpeltäjä, aivan kuten Barrichellokin:thumbdown