Kaksipyöräiset 2020

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuuli osaa selkeesti ajaa..on nopea! Saa nähä nouseeko isompiin luokkiin?

Tulee muuten aika jännä kausiku Marquez on poissa pelistä..
Tuuli ajaa Moto2-EM:ää pitääkseen ajotuntumaa yllä. MotoE-kisoja, kun ei ajeta jokaisena gp-viikonloppuna.
 
Onkohan Tuuli Mika Kallion tasonen?Tai jopa parempi??
Heitä ei voi keskenään verrata, sillä he ajoivat eri aikakauden pyörillä. Kallio on luultavimmin ollut Tuulin esikuvia nuorempana. Hänen pitäisi vähentää loukkaantumisherkkyyttään ja ajaa tasaisempia suorituksia. Varsinkin MotoE.sä. Kallio ja Tuuli pääsivät mm-sarjaan Aki Ajon kontaktien kautta.
 
Aragonin toisen Superbike-viikonlopun voittoihin ajoivat Michael Rinaldi ja Jonathan Rea. Voitto oli Realla uran 96. Scott Redding voitti sunnuntai-aamuna ajettavan superpole-kilpailun.

EhO7a26XYAAU7bJ


Andrea Locatelli jatkoi dominointiaan Supersporteissa ottamalla molempien lähtöjen voitot.
 
Aragonin toisen Superbike-viikonlopun voittoihin ajoivat Michael Rinaldi ja Jonathan Rea. Voitto oli Realla uran 96. Scott Redding voitti sunnuntai-aamuna ajettavan superpole-kilpailun.

EhO7a26XYAAU7bJ


Andrea Locatelli jatkoi dominointiaan Supersporteissa ottamalla molempien lähtöjen voitot.

Eiks ton Rean kannattais siirtyy MotoGP:hen,niin nähään kuinka kova kuski mies oikeesti on!
 
Eiks ton Rean kannattais siirtyy MotoGP:hen,niin nähään kuinka kova kuski mies oikeesti on!
Rea kävi vuonna 2012 Motogp:n puolella tuuraamassa Casey Stoneria Hondan puikoissa kahden kilpailun ajan ollen kahdeksas Misanossa ja 7:s Aragonissa.

Miten voit uskoa viisinkertaisen Superbiken maailmanmestarin pärjäävän, kyseessähän on kaksi täysin eri pyörää. Superbike pohjautuu katupuörään, jossa ajetaan kuviorenkailla ja Motogp on puhdas kilpapyörä slickseineen.
 
En oikein usko, että Realla on ihmeempää kiinnostusta siirtyä MotoGP:n puolelle, ainakaan jos se tapahtuu missä tahansa teamissa. MotoGP-debyytistä, joka sekin oli vain tilapäinen juttu, on kulunut jo sen verran aikaa että mitäs sitä mukavuusalueelta poistumaan, kun Superbiken arvostus Brittein saarilla on aikalailla 1:1 MotoGP:n kanssa

E: Jos jaksaisi tilastonikkaroida, toisaalta huomaisi että absoluuttisella nopeudella mitattuna Rean kierrosajat ovat varsin lähellä MotoGP:n kärkeä, mikä se on jo melkoinen suorite painavammalla ja pienitehoisemmalla pyörällä (Kawan Superbike 170 kg/220 hp, MotoGP pyörät 157 kg ja 250+ hp)
 
Viimeksi muokattu:
Taitaa ajaa Rea tälläkin kaudella yhen mestaruuden lisää..Reddingistä voi kyl olla haastetta!

Bautista ollu aika vaisu..

Melandri oli aikoinaan hyväkin MotoGP:ssä..nyt ajaa Superbikessa ym-sijoilla..
 
Viimeksi muokattu:
Superbike pohjautuu katupuörään, jossa ajetaan kuviorenkailla ja Motogp on puhdas kilpapyörä slickseineen.
Superbikessä on myös sliksit. Supersporteissa on kuviorenkaat (jos nyt niitä paria rantua voi kuvioksi sanoa). Monien mielestä Pirellin SBK-renkaat on paljon parempia kuin MotoGP:ssä käytettävät Michelinit. Heillä on myös käytössä erillinen aika-ajoseos, joka kaventaa eroa, jos nyt paaluaikoja vertailee. Moottoripyöräily on paljon siitä tuntumasta kiinni ja joillekkin kuskeille "löysemmät" katupyöriin perustuvat laitteet sopii yleisesti paremmin. Onhan sitä nähty ihan MotoGP:n sisälläkin kun määrätyt pyörät ei sovi yhtään hanskaan ja toisella ollaan kärjessä.
 
Moottoripyöräily on paljon siitä tuntumasta kiinni ja joillekkin kuskeille "löysemmät" katupyöriin perustuvat laitteet sopii yleisesti paremmin. Onhan sitä nähty ihan MotoGP:n sisälläkin kun määrätyt pyörät ei sovi yhtään hanskaan ja toisella ollaan kärjessä.

Jo sillä on iso vaikutus ajokäyttäytymiseen, onko moottorityyppi rivinelonen tai V4. Kulmamoottorilla kun ainakin periaatteessa saadaan painopiste matalemmalle, toki V-kulmasta riippuen (90, 72, 65 yms).
 
Eht4J22WsAEX2o_


Paalupaikat.
Moto3: Ai Ogura
Moto2: Sam Lowes
MotoE: Matteo Ferrari

Niki Tuuli oli MotoE:n aika-ajojen 11:sta
 
Fraco Morbidelli uran ensimmäinen Motogp-voitto.

EhzCm7EXkAEaUoD


EhzC_-aXYAEwMQU


Voittajat muissa luokissa:
Moto2: Luca Marini
Moto3: John McPhee
MotoE; Matteo Ferrari

Niki Tulli oli MotoE-kisan 17:sta.
 
Motocross on jäänyt rataluokkien jalkoihin, joten päivitetäänpä niiden tilannetta.

AMA-sarjassa pidetään huilia, ennen ensi viikonlopun Sprin Creekin kilpailua.

EhksBEnXsAQjwWq


EhksBEnXkAIvtck


MM-sarjaa ajettiin tänä viikonloppuna Italiassa. MX2-luokan voittoon ajoi Tom Vialle ja Antonio Cairoli voitti MXGP-lähdöt.

EhzQJeVXsAMbCGP


Ehzt7cQXcAA_FPj


SM-kausi paketoitiin Imatralla. MX2-luokan mestariksi ajoi Kimi Koskinen ja Kim Savaste varmisti jo aikaisemmin MX1-luokan mestaruuden.

Lue lisää:
https://www.xracing.fi/uutinen/mitalit-saatiin-jakoon
 
MotoGP on tällä hetkellä todella mielenkiintoinen sarja. Ison kihon ollessa loukin takia poissa kuvioista on ovet auki nyt aivan jokaiselle. Quartararo näytti alkukaudesta polkevan kohti mestaruutta, mutta kahden voiton jälkeen tilille on napsunut vain kasa heikkoja suorituksia ja tänään vielä kaatuminen. Maverick Vinalesille pitäisi jonkun opettaa kisa-ajamista, sillä tänään oli jo toinen todella huono suoritus paalupaikalta startatessa. Dovizioso siirtyi sarjan johtoon, vaikka tuli maaliin vasta sijalla 7. Kyllähän sitä vielä toivoisi Rossille menestystä, jotta se kymppi saataisiin mestaruuksissa täyteen, mutta lienee Tohtorille kuitenkin liian kova haaste.

Repsol Honda on muuten tallipisteissä koko sarjan viimeisenä.
 
MotoGP on tällä hetkellä todella mielenkiintoinen sarja. Ison kihon ollessa loukin takia poissa kuvioista on ovet auki nyt aivan jokaiselle. Quartararo näytti alkukaudesta polkevan kohti mestaruutta, mutta kahden voiton jälkeen tilille on napsunut vain kasa heikkoja suorituksia ja tänään vielä kaatuminen. Maverick Vinalesille pitäisi jonkun opettaa kisa-ajamista, sillä tänään oli jo toinen todella huono suoritus paalupaikalta startatessa. Dovizioso siirtyi sarjan johtoon, vaikka tuli maaliin vasta sijalla 7. Kyllähän sitä vielä toivoisi Rossille menestystä, jotta se kymppi saataisiin mestaruuksissa täyteen, mutta lienee Tohtorille kuitenkin liian kova haaste.

Repsol Honda on muuten tallipisteissä koko sarjan viimeisenä.

En mä usko et Rossi enää mestaruutta voittaa...ajaa toki vieläkin ihan ok!
 
Maverick Vinalesista tuli jo kauden kuudes Motogp-voittaja. Ei ihme, että tämä on F1:siä kiinnostavampaa. Voittajaehdokkaita on paljon enemmän.

EiXE7TOXkAA_ysz


MM-sarjataistelu tiukentui entisestään.

EiXFUMSWkAAIYOJ


Muut voittajat.
Moto2: Enea Bastianini
Moto3: Romano Fenati

MotoE:ssä ajettiin viikonloppuna kaksi lähtöä. Dominic Aegerter ja Matteo Ferrari ajoivat voittoihin. Niki Tuuli oli lauantaina 13:sta ja sijan parempi sunnuntaina.
 
Jonathan Rea ja Chaz Davies voittivat Superbike-luokan kilpailut Barcelonassa.

Pistetilanne:
1. Rea 290
2. Redding 239
3. Davies 188

Andrea Locatelli jatkaa Supersport-luokan MM-kärjessä. Supersport 300-luokan kärjessä on Jeffrey Buis.
 
Nauttiikoha Rossi ajamisesta vieläki paljon? Ei enää liikaa kunnianhimoa ja menestyspakkoa..kuha kruisaileeku osaa ajella..
 
Adam Cianciarulo ja Dylan Fernandis ajoivat voittoihin AMA Motocross-sarjan Spring Creekin kilpailussa.

Sarjatilanne:

EhksBEnXsAQjwWq


EhksBEnXkAIvtck
 
Viimeksi muokattu:
Ylös