Kaksipyöräisten kokoontumisajosäie

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mitä sieltä tällä kertaa tulee?

Mulla on AT:n vakuutukset täyskasko + liikenne (30%) yhteensä 885 euroa Pohjolassa.

No nyt on homma jiirissä niin uskaltaa ääneen sanoa. Äärilaidasta äärilaitaan. Edellinen kun oli hiilikuitukatteinen liki 200 heppanen peli, nyt on alla enemmän kiloja ja huolattavasti vähemmän hepoisia.
1200 HD Shovel vuosimallia 8 EKR. (Ennen Kimi Räikköstä)
 
En olis ihan ensimmäisenä veikannu just tota.
Etenkin kun kuvittelin siellä arvostettavan laadukkaita ajo-ominaisuuksia.

Tosin, enhän mä tiedä millainen vanha harley on ajaa.
Luulen silti rohkeasti, että paskempi kuin Trophy. Tai ainakin erilainen.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan viimosen päälle paska ajaa.
Joutuu polkemaan käyntiin. Jos onnistuu.
Ajovalo valaisee melkein metrin päähän.
Mitään ylimääräistä ei ole. Kuten esimerkiksi vilkkuja. No nopeusmittari on ainoa jonninjoutava nykyajan härpäke. Tosin sitäkään ei oikein tahdo ajo aikana nähdä kun jää jalan alle.
Ihan vimosen päälle peli. Erilainen.
 
Piti oikein googlettaa Stepenwolf.

Olen tähän saakka luullut Born to be wildin olevan Bruce Springsteenin biisi.

Tähän saakka olen tiennyt yhden Brucen biisin. Nyt sitten nolla.

Aina sitä oppii.
 
Viimeksi muokattu:
Piti oikein googlettaa Stepenwolf.

Olen tähän saakka luullut Born to be wildin olevan Bruce Sprinsteenin biisi.

Tähän saakka olen tiennyt yhden Brucen biisin. Nyt sitten nolla.

Aina sitä oppii.

Eikö muka "Born in the USA", "Dacing in the dark" tai Philadelphia" ole tullut vastaan missään?
 
Kunnon parta kanssa kasvamaan, jos ei ole jo.

Salminen voi tulla opastamaan sopivien tatulointien valitsemisessa.

kata-puupponen-vorssa-ink-tattoo-tatuointi-forssa-finland-laulujoutsen-kannel-kielo-ruisleipa%CC%88.jpg
 
Ihan viimosen päälle paska ajaa.
Joutuu polkemaan käyntiin. Jos onnistuu.
Ajovalo valaisee melkein metrin päähän.
Mitään ylimääräistä ei ole. Kuten esimerkiksi vilkkuja. No nopeusmittari on ainoa jonninjoutava nykyajan härpäke. Tosin sitäkään ei oikein tahdo ajo aikana nähdä kun jää jalan alle.
Ihan vimosen päälle peli. Erilainen.

Jumalauta, sähän olet mennyt ostamaan tosimiesten [SUP]R[/SUP] pyörän!
 
Jumalauta, sähän olet mennyt ostamaan tosimiesten [SUP]R[/SUP] pyörän!
Voihan se olla sitäkin. Lupaus seikkailusta ainakin, kun koskaan ei teidä pääseekö perille vai leikkaako kiinni vai syttyykö palamaan.

Kaikki huumediilerit ja väkivaltarikollisen eivät omista harrikkaa, mutta kaikki harrikanomistajat ovat huumediilereitä ja väkivaltarikollisia.
Eipä siinä sitten muuta kun pahoinpitelemään ja diilaamaan.
 
Otin mp:n liikennekäyttöön.

Jos se lähtee käymään ja kukkuu, napsaisen myös vakuutukset päälle ja fillarilenkki vaihtuu mopolenkiksi.
 
Kukkuu sanoi intruuteri ja käynpä ajamassa nyt installaatiokierroksen ja heti kisan jälkeen ensimmäisen homokaffekeikan ihan itsekseni.
 
Semmottis karvan alle sata kilsaa kulutin planeettamme uusiutumattomia luonnonvaroja. Mutta nautin siitä täysin rinnoin.

Enne päivän starttiepistolaa, latasin akun, lurautin vähän öljyä tulpan rei'istä sisään, pyörittelin hetken ilman tulppia, tulpat kiinni ja vehjes lähti käymään 5-6 starttauksen jälkeen. Sitten pyyhin pölyt, katsoin kaikki kriittiset paikat vielä käsikopelolla ja kiristin akun napojen ruuvit. Sitten tankki täyteen ja menoksi.

Mopo täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja jos se ei tuon kummemmin meikäläisen ajossa ajokelpoisuuttaan menetä, sillä ajaa vielä toisen mokoman.
 
Ylös