Ehkä, mutta tuskin puhua lurittelee romaanisia kieliä?
Riippuu romanista.
Ehkä, mutta tuskin puhua lurittelee romaanisia kieliä?
0ööh mitas vittua taalla tapashtruuuu
Otapas Hylleri ihteäs niskasta kiinni kun ei vielä ole liian myöhäistä. Kohta on. Jos näitä känniavautumisia on uskominen, niin olet heittäytynyt aika tyrkyttäjäksi. Tosta, ja etenkään niistä kerroista kun joku kukavaan suhun pääsee pippeliään uittamaan, tulee sulle vielä ongelmia etenkin kun ilmeisesti mielenterveyden kanssa on muutenkin ollut painiskelemista. Jos sieltä joku sälli joskus mukaan tarttuu, se luultavasti lähtee messiin ainoastaan voimakkaan humalatilasi ja siitä seuraavan varma pesä -ajattelun vuoksi. Kokeile joskus snadisti selvempänä niin voi ihan eri tavalla onnistaa!
Ihan vaan ystävällismielisenä sivustaseuraajan neuvona. Tsemppiä!
Ihmisiä ne on pippelinuittajatkin.
Joissakin piireissä heitä kutsutaan myös puolisukeltajiksi ja kenraaleiksi.
Thyellaa en tunne, mutta musta jotenkin tuntuu että hän sekoilee tahalleen noilla teksteillään enempi kuin oikeasti. En tiedä haluaako huomiota vai onko se mielestään hauskaa, mutta kyllähän tuollainen kieliposkella tekstin soheltaminen toisinaan naurattaa. Eikös humanisteillä muutenkin ole sitä vikaa että antavat ymmärtää vähän liikaa.Otapas Hylleri ihteäs niskasta kiinni kun ei vielä ole liian myöhäistä. Kohta on. Jos näitä känniavautumisia on uskominen, niin olet heittäytynyt aika tyrkyttäjäksi. Tosta, ja etenkään niistä kerroista kun joku kukavaan suhun pääsee pippeliään uittamaan, tulee sulle vielä ongelmia etenkin kun ilmeisesti mielenterveyden kanssa on muutenkin ollut painiskelemista. Jos sieltä joku sälli joskus mukaan tarttuu, se luultavasti lähtee messiin ainoastaan voimakkaan humalatilasi ja siitä seuraavan varma pesä -ajattelun vuoksi. Kokeile joskus snadisti selvempänä niin voi ihan eri tavalla onnistaa!
Ihan vaan ystävällismielisenä sivustaseuraajan neuvona. Tsemppiä!
Helpon huoran maineen hankkiminen ei oo ihan ykkosena mun to do -listalla.
Miksei? Mulla ainakin on.
Miksei? Mulla ainakin on.