Käsipallo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
EM-karsinnassa Israelille hävittiin vieraissa mutta eilen sentään kaatui kotona. Mutta kaukana on oikeat kisat vielä näistä karsinnoista.

Tosin eipä nykyisellään esim koripalloilijoilla mee karsintansa merkittävästi paremmin.
 
Riihimäellä vietettiin männäviikolla puolustuksen vapaapäivää ja ilahduttavasti Karjaa kaatui 40-36.

On muuten parhaillaan miesten EM-kisat menossa mutta sitä ei suomalaismediasta huomaa. SVT:n ja TV5Monden txt-tv:t seuraa. Islannilla tuntuu vaihteeksi olevan kova joukkue kasassa kun huomioi väestöpohjan.
 
Roman Glinkin, jota Tammisaari itselleen hamusi, meni sitten Siuntioon.

Karjaa voitti Siuntion parilla maalilla kotonaa.

Tulee tiukka vääntö mestaruudesta.

Riihimäki, Karjaa, Siuntio ainakin kynsin ja hampain kiinni pytyssä. :thumbup:
 
Ihme on jos BK-46 ei mestaruutta vie, pysyvä kotikenttä etu takaa lähes varmasti finaalipaikan rutinoituneille Karjaalaisille. Suurin sankari seisoo maalinsuulla Jukka-Pekka Korpimäki on ties kuinka monta kertaa seisonut BK:n tukena ja turvana vuodesta 1991 alkaen.

Silloin käytiin kuumat ja kovaotteiset finaalit Siuntiota vastaan jonka BK ilman Jankka Rönnbergiä ja Micke Källmaniakin kykeni hoitamaan kotiin 3-2. SIF on taas se kovin haastaja ja mestarisuosikki. Sebastian Aarnio, Marcus Sjöstedt johtotähtinään.

Bastilla on pitkällä urallaan neljä mestaruutta kolmessa eri seurassa. Dicken 1993, HC Dennis 2000,2004 ja SIF 2005. Kaj Kekki mies Grankulla IFK:n 1990-luvun lopun huippuryhmän takana on nyt Siuntion piiskurina. Toisaalta Cocksilla on hyvä materiaali jos vain "hällä väliä" päivät jäävät välierissä väliin. Pietari Kapi ja Kotiin palannut Jyri Welling tuovat lisää leveyttä valmentaja Markku "Pilkku" Tuomen orkesteriin saa nähdä riittääkö se toistamaan viimevuoden ihmeen.
 
Meikäläisen matkailun ja sairastelun aikana käsipallokausikin päästy pelaamaan läpi. Onnea Karjaalle eikä synnyinkuntani pronssikaan häpeä ole. Yhä ylöspäin ensi vuonna !!
 
ettelbruck sanoi:
Ja uusi kausi on jo vauhdissa, Cocks johtaa ylväästi sarjaa ku kaks matsia pelattuna...
Koksi voi olla loppuottelussa Siuntion kanssa. Karjaa ja West pelaa ronssista?:doubtful:
 
Moe sanooko sellanen mies mitään kuin Klaes Åström ? Vissiin valmentanu joskus Suomen miesten maajoukkuetta ??
 
Jr- sanoi:
Moe sanooko sellanen mies mitään kuin Klaes Åström ? Vissiin valmentanu joskus Suomen miesten maajoukkuetta ??
Ja Hangossa valmentanut kanssa.:ahem:

Silloin en vielä itse pelannut, mutta kaverit pelas jos silloin Klasun valmentamassa joukkueessa.

Jumppamaikkana suomenkielisessä koulussa.

Tiesitkö muuten että tietojeni mukaan Klasun veli on tehnyt eniten maaleja yhdessä ottelussa Suomessa. Oli siitä 'ihmeellinen' kaveri, että heitti vissiin molemmilla käsillä yhtä kovaa.:D Pelas sentterinä viivalla. Eli ns. keskikutonen.
 
Moe Szyslak sanoi:
Ja Hangossa valmentanut kanssa.:ahem:

Silloin en vielä itse pelannut, mutta kaverit pelas jos silloin Klasun valmentamassa joukkueessa.

Jumppamaikkana suomenkielisessä koulussa.

Tiesitkö muuten että tietojeni mukaan Klasun veli on tehnyt eniten maaleja yhdessä ottelussa Suomessa. Oli siitä 'ihmeellinen' kaveri, että heitti vissiin molemmilla käsillä yhtä kovaa.:D Pelas sentterinä viivalla. Eli ns. keskikutonen.

Klasu oli muuten yläasteen jumppamaikka, tuli hyvin opittua käsipallon salat liikuntatunneilla. On tosi mukava peli. Muutti tossa pariviikkoa sitten naapuriin.
 
Tänään Suomen Cupin finaali Cocks-BK46,

Yle24:llä suorana klo 1505 ja Yle2:lla koosteena klo 1615.

Ja illalla Tukholmassa naisten EM-finaalissa Venäjä pieksee Norjan, jolta puuttuu loukkaantunut suomalaissyntyinen tähtensä Katja Nyberg.

Sinänsä idioottimaista että naiset pelaa kuukauden sisällä sekä MM- että EM-kisat.
 
Tänään käsipallon MM-kisojen välierissä Saksa-Ranska sekä Tanska-Puola. Jossain määrin yllättäviä tuloksia ollut näissä kisoissa.

Ikävää että Islanti putos jatkoajalla Tanskalle kvartsissa, olis ollu hienoa katsoa ku Satujen Saari jyrää.

Saksassa on menossa käsipallobuumi. Viikonloppuna ZDF:llä vertasivat jo kesäiseen jalkapallohuumaan, ehkä hieman liioittelua mutta kuitenkin...
 
'Vanerihanskaiset' kannattajat sai mukavan kotimatkan, kun Mulkut (Cocks) voitti myös toisen finaalin.
 
Kockelit sitten voitti suoraan kolmessa matsissa. 28 - 24 (12-12) meni viimeinen matsi.
 
Ylös