Katalonian MM-ralli 2022 (+ERC)

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Näköjään toimi sitten tänäkin vuonna:
Heti, kun videon näin eilen ensimmäisen kerran niin tunnistin, että tämähän oli se, mistä oli aiemmin puhetta. Melko mielenkiintoinen kuvio oli ollut, järjestysmiehet eivät ensin olleet antaneet lupaa seistä tuossa paikassa missä kuvaaja oli kuvaamassa. Noille ulkokurvissa olijoille ei oltu sanottu sitten yhtään mitään. Ilmeisesti aineellisilla vahingoilla ja muilla pienillä vammoilla selvittiin tuosta. Niin ja toisella kierroksella oli taas ollut porukkaa tuolla ulkokurvissa, äly hoi, älä jätä..
 
  • Like
Reaktiot: DC

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Heti, kun videon näin eilen ensimmäisen kerran niin tunnistin, että tämähän oli se, mistä oli aiemmin puhetta. Melko mielenkiintoinen kuvio oli ollut, järjestysmiehet eivät ensin olleet antaneet lupaa seistä tuossa paikassa missä kuvaaja oli kuvaamassa. Noille ulkokurvissa olijoille ei oltu sanottu sitten yhtään mitään. Ilmeisesti aineellisilla vahingoilla ja muilla pienillä vammoilla selvittiin tuosta. Niin ja toisella kierroksella oli taas ollut porukkaa tuolla ulkokurvissa, äly hoi, älä jätä..
Se on maan tapa. Ensiksi ollaan tiukkoja ja sitten annetaan periksi. Niin monta kertaa nähty. Tai sitten kun juostaan esim. pätkällä vaik ei sais, niin sitten mennää jälkeenpäin (huom.) sättimään asiasta, tyylillä että nöyryyttäminen on kivaa. Katsoja on siinä että "sorry" niin järkkäri heristää sormea ja jatkaa vaan sättimistä. (jos nyt jotain ymmärsin niin et: täällä sitä ollaan päivä tolkulla ja sitten teikäläiset juoksee vaan pätkällä ja tekee työstäni vaikeaa, hävetkää)
 
Ylös