Katsoja kuolee kesken pelin/näytelmän. Jatketaanko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jatketaanko? Perustele


  • Äänestäjiä yhteensä
    11

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eiliseltä:
Katsoja menehtyi SM-liigaottelussa


Jääkiekon SM-liiga tiedottaa
sairaustapauksen saaneen katsojan
menehtyneen Jyväskylässä käydyssä
JYP-Lukko-ottelussa.

Ottelu keskeytyi ennen toisen erän
alkua noin puolen tunnin ajaksi
katsomossa tapahtuneen sairaskohtauksen
takia. SM-liigan tiedotteen mukaan
katsoja menehtyi myöhemmin elvytyksestä
huolimatta.

- Omaisten kuulemisen jälkeen ottelua
päätettiin tapahtuneesta huolimatta
jatkaa. Lopullisen päätöksen ottelun
jatkamisesta tekivät tapahtuma-
järjestäjät JYP ja Liiga, tiedotteessa
kerrotaan.

Vastaavaa tapahtui täällä kesäteatterissa, kun katsoja sai sydänkohtauksen ja jätti tämän maailman. Näytelmää jatkettiin, kunhan ruumis oli viety pois.
 
Näköjään jatkettiin.

Näissä tapauksissa kyllä ja vainajan omaisiakin kuultu. Mielestäni tuo on ihan ok jatkaa.

Mutta on siellä vähän nolouttakin taustalla, kun Jyväskylässä on kannattajaryhmää, joka takoo rumpuja, käsketty järjestäjän puolesta jatkamaan 'musisointiaan'.:rolleyes:
 
Joo, sama kuoleeko henkilökuntaa tai yleisöä. Ihmisiä kuolee ja uusia syntyy.
Olin myös joskus kesäteatterissa kun katsoja sai sairaskohtauksen. Ainakin kolme kertaa oon ollu autokilpailussa jossa joku kuollu.
 
Viimeksi muokattu:
Positiivisesti ajatellen vainaja on ollut paikassa, joka on hänelle todennäköisesti miellyttävä (pl. Lukon kannattaja eilisessä pelissä) kuin se, että viimoisen henkoisen ottaa jossain saattohoidossa viikonvanhat vaipat päällänsä.
 
Kait jos kuolema tulisi (urheilu)tapahtuman takia eikä sattumanvaraisen sairaskohtauksen, niin sitten olisi paikallaan pistää pelit seis.
 
Tässä kohtaa lienee omaiset antaneet luvan jatkaa, joten miksipä sitten ei.
 
Ohjeistan isäukkoa sanomaan "jees" jos joku ulkomaaneläjä soittaa ja mainitsee nimeni ja motorsportin. Kysyvät vaan saako pörinöitä jatkaa vaikka moon tukehtunu hodariini.
 
Vois keskeyttää pelin kunnes ruumis korjattu pois. Eli ei jatketa, jos kuollutta porukkaa on katsomossa.
 
Jos F1-kisat keskeytettäis katsojien kuoleman takia, montakohan kisaa ois tällä kaudella ajettu maaliin.
 
Näissä tapauksissa kyllä ja vainajan omaisiakin kuultu. Mielestäni tuo on ihan ok jatkaa.

Mutta on siellä vähän nolouttakin taustalla, kun Jyväskylässä on kannattajaryhmää, joka takoo rumpuja, käsketty järjestäjän puolesta jatkamaan 'musisointiaan'.:rolleyes:
Näinpä just. Ei siinä pelin jatkamisessa niin mitään, mutta itestä kyllä tuntuis kornilta jatkaa metelöintiä niinku mitään ei ois tapahtunu.

JYP-organisaatiolta erityisen käsittämätön veto erikseen käydä sanomassa että jatkakaa.
Noloa.
 
Ylös