Kauden 2010 pistelaskujärjestelmä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nick
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Nick

sadasseitsemäs
Liittynyt
30.6.2004
Viestit
2047
Sijainti
Tampere
IS sanoi:
F1-sarjan pistelasku menossa täysin uusiksi

Formula ykkösten pistelaskusysteemi on muuttumassa perusteellisesti ensi kaudeksi.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n perustama uusi F1-komissio kokoontui torstaina ja päätyi ehdottamaan, että ensi vuonna kilpailun voitosta saisi peräti 25 pistettä nykyisen kymmenen pisteen sijaan.

Kuluneella kaudella pisteitä jaettiin vielä kahdeksalle parhaalle, mutta ensi vuonna pinnoja saisi koko kärkikymmenikkö, koska autojen määrä nousee näillä näkymin 26:een.

Jos FIA:n maailmanneuvosto hyväksyy perjantaina F1-komission esityksen, MM-pisteitä jaetaan ensi kaudella kymmenelle parhaalle tämän kaavan mukaisesti: 25-20-15-10-8-6-5-3-2-1.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1810956

Tuossa systeemissä olisi ainakin kunnon piste-ero ensimmäisen ja toisen välillä (ja toisen ja kolmannen, ja kolmannen ja neljännen). Mutta tuntuisi ainakin aluksi oudolta, että voitosta saa 25 pistettä.

-edit- Eli en oikein tiedä, mitä mieltä olisin.
 
Jos halutaan välttämättä antaa kymmenelle parhaalle pisteitä (mikä on ihan järkevää, jos tulee niin paljon autoja, ja koska nykyään autot ovat todella luotettavia) niin mikseivät käytä tätä muistakin sarjoista tuttua järjestelmää:

1. 15
2. 12
3. 10
4. 8
5. 6
6. 5
7. 4
8. 3
9. 2
10. 1

Minusta tuo 25 pistettä voittajalle jne. kuulostaa aika radikaalilta.
 
Jaahas, eri aikoina kilpailleiden kuskien pisteiden vertailu tulee (viimeistään) nyt täysin turhaksi. Äkkiä laskettuna Button olisi viime kaudella kerännyt 243 pistettä. Saa nähdä, milloin Schuminkin ennätys rikkoutuu.
 
Tuota tuota... Ensimmäisen ja toisen sijan välisen piste-eron kasvattaminen on okei, mutta ehkä tässä taas vedetään uudistus hieman överiksi - taas kerran. Samalla tämä uudistus romuttaisi vuosikymmeniä erinomaisesti toimineen pistetilastoinnin, koska nyt voitoista ja muista sijoituksista saadut pisteet pomppaavat Motogp-tasolle. Ja näiden uusien säälipiste-sijoitusten perustaminen on aika turhaa, ei 90-luvun ruuhkaisimpinakaan vuosina jaettu kuin kuudelle parhaalle. Samalla spekulointi alkaa käydä raskaaksi kun pelissä olevien pisteiden määrä nousee 39 -> 95.
 
Jaahas, eri aikoina kilpailleiden kuskien pisteiden vertailu tulee (viimeistään) nyt täysin turhaksi. Äkkiä laskettuna Button olisi viime kaudella kerännyt 243 pistettä. Saa nähdä, milloin Schuminkin ennätys rikkoutuu.

Tuolla järjestelmällä Schumi olisi saanut 2002 390 pistettä! :eek:
 
Tuossa systeemissä olisi ainakin kunnon piste-ero ensimmäisen ja toisen välillä (ja toisen ja kolmannen, ja kolmannen ja neljännen). Mutta tuntuisi ainakin aluksi oudolta, että voitosta saa 25 pistettä.

Tää ehdotettu systeemi:
25-20-15-10-8-6-5-3-2-1

Vastais kymmenen pisteen järjestelmällä:
10-8-6-4-3.2-2.4-2-1.2-0.8-0.4

Nykyinen järjestelmä:
10-8-6-5-4-3-2-1

Eli samahan tuo piste-ero on ensimmäisen kolmen kesken.
 
En kannata edelleenkään mitään radikaaleja muutoksia pistelaskuun. 12 pistettä voittajalle olisi ainut mikä olisi ok, nykyinen järjestelmä on nimittäin ihan jees. Sitä paitsi eihän tuossa tavallaan mikään muuttuisi.

20/25=0,8
8/10=0,8

Sama juttu kolmostilan kohdalla myös.

Paska uudistus, jos menee läpi, näköjään ykkösiä yritetään tuhota tälläkin tavalla (taas, viimeksi oli se vielä paljon typerämpi Bernien ehdotus). Tilastonikkarina harmittaa myös pahasti tuo tilastojen totaalinen vääristyminen, vaikkeivat ne nytkään toki reiluja ole, mutta edes sinnepäin. Tykkään lisäksi enemmän, että pistemäärät pysyvät pienempinä, NASCAR- ja MotoGP-tyyliset pisteytykset eivät niin hyvältä tunnu.

Pistelasku on mielestäni edelleen niitä asioita, joita ei olisi ykkösissä syytä (ainakaan radikaalisti) muuttaa, ongelmat ovat muualla.
 
Tää ehdotettu systeemi:
25-20-15-10-8-6-5-3-2-1

Vastais kymmenen pisteen järjestelmällä:
10-8-6-4-3.2-2.4-2-1.2-0.8-0.4

Nykyinen järjestelmä:
10-8-6-5-4-3-2-1

Eli samahan tuo piste-ero on ensimmäisen kolmen kesken.

No, niin no. :o

Schumi olis muuten kerännyt tolla pistejärjestelmällä 3435 pistettä pelkistä palkintopallisijoista :eek!:

(laskuissa saattaa olla tullut näppäilyvirhe, mutta toivottavasti on oikein)
 
Silly season

Viime talven mitalifarssille saatiin siis vähemmän ärsyttävä, mutta yhtä typerä jatko-osa :thumbup:
 
Huonoa tuossa on se, että kolmas saa yhtä paljon enemmän suhteessa neljänteen, kuin ensimmäinen saa suhteessa kakkoseen. Tärkeintä olisi siis sijoittua pahimman kilpailijan edelle, eikä niinkään välttämättä tavoitella kynsin ja hampain voittoa. Mutta ei lainkaan hullummalta noin muuten vaikuta tuo systeemi. Nuo jämäpisteet ovat vain aika turhia. Moni jää kauden lopussa vähemmälle pistemäärälle, kuin mitä yhdestä palkintosijasta saisi.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kuulosta yhtään hyvältä tämä ehdotus. Menee ihan liian vaikeeksi vertailla pisteitä edellisiin kausiin. 10-6-4-3-2-1 järjestelmä takaisin!
 
Kymmenelle parhaalle pisteitä, hyvä juttu. Antaa taas parille sijoituksesta ajavalle kuskille lisää motivaatiota vääntämiseen, kun kultainen ananas tipahtaa pari sijaa alemmas. Saadaan lisää merkityksellisiä taisteluita radalle. Ehdottomasti hyvä juttu, vielä parempi olisi jos 12 parasta saisi pisteitä. :ahem:
 
Moon sitä mieltä, että tää uus pistelasku on mitä mainioin.

Olen samaa mieltä. Perinteiden jatkaminen (siis että voittajan on pakko saada kymmenen pinnaa) pisteydenlaskutavassa on irrelevanttia. Tämän ehdotetun järjestelmän mukaan kymmenennestäkin sijasta saisi pisteen, joten tämä systeemi toisi taistelua keskikastiin enemmän.
 
On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että lopetan F1:n seuraamisen mikäli tuo pistejärjestelmä toteutuu. Voittajalle lisää pisteitä kiitos, mutta joku järki nyt mukaan. Oikeastaan ne mitalit kuulostaisivat nyt ihan hyvältä idealta.
 
Sinällään tämäkin sääntö on hiukan (ehdotus onneksi...) "huono", sillä jos alkukaudesta tulee 2009 kaltainen, niin silti riittää esim sijat 4 tai 5 keräämään hyviä pisteitä ja näin vaikeuttaa kiinniottamista...

Ennemmin nykyinen tai 10-6-4-3-2-1
 
Minä liputan 12-9-7-5-4-3-2-1 ja 12-8-6-5-4-3-2-1 -systeemien puolesta.
Toivottavasti tuossa tänään julki tuodussa ehdotuksessa on kyseessä taas vain pelottelutaktiikka neuvotteluita varten. Laukaistaan ilmoille aivan täysin älytön ehdotus ja toivotaan vastapuolen alkavan tinkimään sitä kohti omaa todellista tavoitetta.
 
Ei kuulosta yhtään hyvältä tämä ehdotus. Menee ihan liian vaikeeksi vertailla pisteitä edellisiin kausiin. 10-6-4-3-2-1 järjestelmä takaisin!

Ei tuo 10-6-4-3-2-1 ole myöskään alkuperäinen järjestelmä. Suora vertailu ei onnistu sen jälkeen kun pisteidenjakojärjestelmää on kerran muutettu (en edes tiedä milloin tämä tapahtui ekan kerran), vaan vertailu pitää suorittaa siten että edellisten kausien pistemäärät muutetaan nykyiselle järjelmälle. Pisteiden vertailu menneisiin kausiin nyt on muutenkin vähän turhaa hommaa.
 
Mie en tajua tuota.. Miksi 4-6 sijoille tulevia pitää rangaista siitä, jotta saadaan entistä hitaammille pisteitä jaettua? Selkeämpi ero voiton ja kakkossijan välillä ennemmin.. No, kuten sanoin postauksen alussa, en tajua.
 
On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että lopetan F1:n seuraamisen mikäli tuo pistejärjestelmä toteutuu.
Eikö tässä nyt oo vähän ylireagointia? :o Pienehkö muutos kuitenkin. Vai onko tuo kymmenelle parhaalle pisteiden jako niin paha?
 
Ylös