Kekestä olisi voinut tulla CanAm-kuski?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jellinek
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Otsikon voisi kääntää Keken "läheltä piti"-tilanne CanAmissa. Artikkelihan pääosin käsittelee rajua kolaria Laguna Secassa ja siitä toipumista.

Tuolloin jo 31-vuotiaan Keken kutsuminen nuoreksi hieman huvitti.
 
Kiitos selvennyksestä! Noita engl. kielisten sanontojen varsinaisia merkityksiä kun ei tahdo aina suoralta kädeltä ymmärtää.
 
Kekellä olisi voinut tulla loistavakin ura CanAm-sarjassa. Kaudella 1979 lehdet kirjoittelivat jopa enemmän Keken CanAm-sarjan ajoista kuin F1:stä. Televisiossa noita kisoja ei varmaan olisi paljoa näytetty kun Amerikan puolella ajettiin. Kekellä oli kuitenkin myöhemmin selvät ajatukset Indycarin suhteen koska Keken ajateltiin lopettamisen jälkeen siirtyvän Indycariin. Keken vähäteltyä Indycaria suhteessa F1:siin niin siitä asti Amerikan Formuloilla ei ole niin paljoa ollut kannattajia suomalaisten joukossa kuin mitä on Ykkösten suhteen.

Tosin Keken ajoihin suhtauduttiin Suomen mediassa varsin huonosti vielä mestaruuden jälkeen toisinaankin. Voiton jälkeen kyllä etenkin Dallasin kisan jälkeen oli otsikot useissakin lehdissä suuria. Vasta aivan Keken uran loppupuolella alettiin lopultakin ymmärtää lajia aivan riittävällä tasolla mutta se oli melkoisen myöhäistä. Sittemmin JJ:n ja Häkkisen ajaessa tuntemus ja mielipiteet olivat jo toista luokkaa. Amerikan kisoissa tietysti suomalaiskuskit ovat tähän asti ajelleet melkoisen heikoissa tiimeissä vaikka Salo saavutti peräti kolmannen sijan Miamissa.
 
päivää taas

Kekehän ajoi ennen mestaruus-kautta niitä kisoja mistä maksettiin. Kovan luokan ammattimiehenähän ukko tiedettiin. Can-Am oli kylläkin tuossa vaiheessa jo menettänyt parhaan hohtonsa, luokan kunnianpäivät ajoittuvat 60-70 luvun taitteeseen. Säännöt oli, että autossa pitää olla kaksi paikkaa ja avoin ohjaamo. Vuonna 1974 sitten kiellettiin kaikkea kivaa ja luokan suosio heikkeni.

Olisihan Keke voinut mennä Indycariin f1-uran jälkeen. Itse asiassa, jos oikein muistan, niin Kekeä pyydettiin tuuraamaan jotain loukkaantunutta kuskia Indycariin. Olisiko ollut Carl Haas vai Roger Penske. Keke taisi perustella kieltäytymistä ovaaliratojen vaarallisuudella. Vauhtiahan miehellä piisasi, eikä pelkoa ollut lainkaan. Siitä todistuksena paluu C-ryhmään 1990 Peugeotin ratissa.
 
Niin. Kekellä tosiaan rahaa kului alempiin sarjoihin ja käytännössä ajoi luokissa joista tuli rahaa. Indycariin Keke oli ehdolla lopetettuaan ja vielä silloin kun hän ajoi. Ovaalien vaarallisuuden takia hän kieltäytyi ajamasta. Toronton kisan jälkeen kun Jacques Villeneuve vanhempi loukkaantui niin hän oli myös sille paikalle ehdolla yhden kisan maksumieheksi. Kekeä ei kuitenkaan kiinnostanut. IROC:sta Keke sai melkein kausipalkkaansa vastaavan summan ajoistaan.
 
Minulla on jotenkin sellainen muistikuva, että Keke suhtautui Sarthen rataan melko lailla samoin kuin ovaaleihinkin. Sen kohdalla antoi kuitenkin periksi Peugeot-sopimukseen pääsemiseksi.
 
Ylös