Kenen puolella olet?

  • Viestiketjun aloittaja abc
  • Aloituspäivämäärä

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Kysytään, jotta kenenkö puolella oletta ja mitenkäkö valitsette suosikkinne (joukkue tai urheilija tai mikä tahansa)

Mulla yleisesti ottaen kannatus on menny kotiseudun mukaan. Eli käytännössä Suomi/suomalaiset yksilöt ja Kärpät. Kun suosikkeja ei ole mukana, olen useimmiten pienten ja altavastaajien puolella. Aina silloin tällöin joku jopa onnistuu säväyttämään minua suorituksillaan niin, että niiden ansiosta toivon hälle/sille menestystä.

Sitte jotain yksittäisiä juttuja:

90-luvulla jääkiekon sm-liigassa tuli liputettua TPS:n puolesta syystä, joka on itselleni hieman hämärä. Suurin syy on tietty se, että Kärppien rypemisen vuoksi piti myös ylimmältä sarjatasolta löytyä suosikki. Joku hämärä muistikuva minulla on, että olisin joskus nähnyt televisiosta TPS-Ilves sm-liiga -finaalin rangaistuslaukauskilpailun, jonka TPS olisi voittanut. Myöhemmin tämä muistikuva on osoittautunut vääräksi, koska moisia näytöskilpailuja ei koskaan sm-liigassa (onneksi) ole pelattu. Unta olen varmaan nähny, saatana. Luulen, että tämä TPS-kannatuskausi alkoi noin vuonna 1990 tai 1991. Sukulaisiakin asui noina aikoina Turussa, jotta sekin saattoi silloin vaikuttaa. Niin ja TPS pärjäs sillon. Peruskouluaikoina Ylivieskassa oli välillä koviakin vääntöjä, kun osa liputti Tepsin ja osa Jokereiden puolesta. Ylivieskan oma tiimi, kun pelasi 2. ja 3. divareissa

Jalkapallossa kannatin hollantilaisia vuosikaudet, koska sain joskus 1989 tienoilla AC Milanin paidan, jonka selässä luki van Basten.

Sitte on tietty tämä kabinetti/politiikka/raha-kuvio. Eli ehdoton inhokkini on aina se, jolle järjestäjä/lajiliitto toivoo menestystä. Eli Ferrari ja Michael Schumacher nousee tässä kuviossa hyvin esille... Sekä sitten Etelä-Korea edellisissä jalkapallon mm-kisoissa (Espanja ois vieny pelin muuten mutta sopivat tuomarivirheet hyödynsivät korealaisia laskujeni mukaan peräti kolmen maalin verran). Ja jääkiekon arvokisoissa USA ja Kanada aina silloin, kun tuomaripeliä esiintyy (yleensä)
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Suomen sisällä en ole paikallisia yleensä hirveästi sen enempää kannattanut kuin muitakaan. Paremminkin (varsinkin lätkässä) tulee noita joukkueita joiden EI halua voittavan. Ja vaikka Kajaanissa asuin, on pitkään yksi suosikkijoukkue lätkässä ollut TPS. Nykyään siinä rinnalla myös Kärpät tietty.

Autourheilussa suosikkipointsit menee yleensä suomalaisille. Ja lajeissa, joissa ei huipulla suomalaisia ole mukana suosikki muodostuu vain pelejä seuraamalla jolloin jonkun "tyyli" vain alkaa miellyttää.
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9055
Sijainti
hki
Pienempänä kun tuli Tampereella asuttua muutamat ensimmäiset vuodet, niin siitä seurasi se, että lapsuutena tuli oltua käytännössä joka lajissa tamperelaisten puolella. Jääkiekossa Tappara, koripallossa Tampereen Pyrintö, lentopallossa Rantaperkiön Isku :doubtful:

Nyttemmin kansallisella tasolla lähinnä Tapparan voittoja tulee toivottua, ja sekin edelleen lähinnä sellaista jonninjoutavaa pilipalikannattamista :nope: ; ei ole pahemmin hallille tullut mentyä vaikka aika pitkään Tampereellakin asuin tässä myöhemmässäkin vaiheessa.

Maiden välisissä kohtaamisissa sitten Suomen puolella tai jos Suomi ei pelaa niin altavastaajan puolella.

Kaiken kaikkiaan en kovinkaan intohimoinen urheilulajien seuraamisessa ole.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Enämpi jalkapallomiehenä toivon menestystä Suomen A-maajoukkueelle jalkapallossa kuin esim. lätkässä. Samoin HJK:n soisin menestyvän, vaikken varsinainen fani olekaan.

Formuloissa olen vuosien myötä tullut suvaitsevaisemmaksi myös muiden maiden huippukuskeja kohtaan, vaikka suomalaiset toki ovat edelleen siellä lempilapsen asemassa. Hyvä ja jännittävä kisatapahtuma on kuitenkin tärkein ja siksi toivoisin Montoyankin vertyvän tiukkaan vääntöön Räikkösen kanssa. Toki mieluiten niin, että Kimi on lopulta hippasen niskan päällä. ;)

Yleisurheilu, mäkihyppy ym. vähän viihdearvoa tarjoavat lajit eivät nykyisin juuri kiinnosta, vaikka joku peräkammarin tuppisuu joskun jonkunvärisen mitalin niistä isoistakin kisoista onnistuisi saavuttamaan. Sinänsä em. lajeissa ei ole mitään vikaa, mutta tv-lajeina nuo eivät elähdytä.
 

Ma

Arrogant Opportunist
Liittynyt
7.5.1999
Viestit
3606
Sijainti
UP, Michigan
VJR sanoi:

Mulla yleisesti ottaen kannatus on menny kotiseudun mukaan. Eli käytännössä Suomi/suomalaiset yksilöt ja Kärpät. Kun suosikkeja ei ole mukana, olen useimmiten pienten ja altavastaajien puolella. Aina silloin tällöin joku jopa onnistuu säväyttämään minua suorituksillaan niin, että niiden ansiosta toivon hälle/sille menestystä.
Enpä olisi tuota paremmin osannut sanoa. :)

Noiden lisäksi, joskus alan vain kannattamaan jotain joukkuetta/urheilijaa syytä tietämättä.
 

maradona

Resistive User
Liittynyt
6.3.2005
Viestit
4616
Sijainti
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
Minä olen suuri futiksen ja formuloiden ystävä, luultavasti siksi että niille altistuin jo kuusivuotiaana, lätkälle vuotta myöhemmin.

Iltana eräänä koin ensimmäisen yhä muistamani kosketuksen huippu-urheilun maailmaan. Oli myöhäinen ilta keväällä 1996, Juventus pelasi Champions Leaguen finaalissa, ja voitti Ajaxin. Olin myyty välittömästi. Unohdin Juven ja jalkapallon muutenkin vuosikausiksi, kunnes taas syksyllä 2002 aloin seurata neloselta UCL:ää. Ja Juventus otti paikkansa sydämessäni. Siitä asti on tullut intohimoisesti kannatettua Bianconeriä.

1996 sain siis ensikosketukseni F-ykkösiin, muistaakseni Belgian GP:ssä. Silloin mieleeni tarttui yksi nimi: Schumacher. Siitä pitäen olen kannattanut Maikkelia ja Ferraria.

Lätkään rakastuin kun katsoin NHL Weeklyä MTV3:lta. Törmäsin sen ohjelman kautta herraan nimeltään Mario Lemieux, joka teki muuan ottelukoosteessa hattutempun Chicagon verkkoon. SM-Liiga ei kiinnostanut kuin 1998 kevääseen. Eikä NHL:kään kun Lemieux ilmoitti lopettamisestaan. Sitten Mario palasi, ja jälleen rakastuin Pittsburghin porukkaan joka häviää illasta toiseen. Sääli että NHL:ssä on työsulku, tuli ostettua Analplussakin sen ja Juventuksen takia. Onneksi on vielä Juve... Nykyään suorastaan inhoan suomalaista jääkiekkoa, paitsi kotikaupungin Jokipoikia, joita tulee kannatettua muilta joutessani.

En siis ole koskaan ollut minkään valtakunnan patriootti urheilun suhteen. Jostain syystä tunnun jopa suorastaan inhoavan suomalaisia urheilijoita. Tiiä sitten minkä takia.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Ilveksen kannattamiseen on kaksi syytä. Värit ja se että 5 vuotiaan oli helpompi oppia kirjoittamaan ilves kuin tappara jääkiekkomailaan.
Muuten tosiaan tulee noita altavastaajia kannustettua (eli suomalaisia ;) )
 

Jone

Well-known member
Liittynyt
18.8.2004
Viestit
777
Sijainti
Savonlinna
Miulla on sellanen asenne, että omia pitää kannattaa!

Jääkiekossa ylivoimainen ykkössuosikki on rakas SaPKo, vaikka vain Suomi-sarjassa pelaakin.

Kansainvälisissä peleissä sit tietysti Suomi.

Mutta monessa lajissa miula on myös muita suosikkeja, usein altavastaajia, esim. Minardi F1:ssä ja moni pikkumaa jääkiekossa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Jalkapallossa Brasilia ja Liverpool. Suomalaisia suosikkeja ei ole, koska kasvoin sellaisessa paikassa, jossa jalkapalloa pelattiin kolmosdivarissa.

Jääkiekossa jokipojat, kalpa ja kärpät - ihan vain kiusaksi etälä-suomalaisille.
 
Ylös