Kesäsää 2011

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sinäputki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kävin juoksulenkillä ja kyllä oli loistava fiilis, kun tuli kesken matkan kunnon sadekuuro niskaan. Olis saanut sataa vaikka koko ajan.
Jep, jossain vaiheessa pilvet näytti siltä että tulis kunnon ukkosrintama, mutta tulikin sitten vaan pari hassua jyrinää ja kevyt sadekuuro, joka kuivui äkkiä pois.
 
Haa

Lupaavan näköinen ukkosrintama muutama tunti sitten lähestyi kaakosta. Vaahtopäitä näkyi järvellä, lämpötila laski reilusti, ja muutama kuiva oksa puusta putosi tuulen voimasta. Kahdesti tuo toistui, mutta ei valitettavasti ollut räväkkää ukonilmaa. Muutama reilu paukku, ja se oli siinä. Nyt taas hautova kuumuus on tulossa valtaan.
 
Jaakko on heittänyt tänään kylmän kiven veteen, mutta lienee hyvä muistuttaa että sanonta on peräisin ajalta ennen vuotta 1753, jolloin siirryttiin allakassa 11 päivää eteenpäin helmikuun 17.päivästä suoraan maaliskuun 1. päivään. Eli oikeasti kylmän kiven heittää järveen Salme 5. elokuuta, mikä pitääkin paikkaansa hyvin hydrologisen ja ilmastollisen tiedon suhteen. Eli kyllä vanha kansa tiesi sittenkin.
 
Oltiin eilen uimassa Alahärmästä 10 km etiäpäin yhdellä hiekkamontulla. Siellä ei ainakaan ollut kylmä. Vetelin munasiltaan uimaan ja kun palasin, ranta olikin täynnä porukkaa. No, mitä siinä ujostelemaan: slaikka ojossa pukemaan muina forumisteina.
 
:D

Berliinissä oli oikein otollinen keli. +18 ja +21 asteen välillä mentiin päivällä. Ilmakosteus oli melko alhainen ja kevyt tuulenvirekin raikasti ilmaa. Öisin oli siinä +10 ja +15 välissä. Virkistävää sadetta tuli silloin tällöin. Tänne samanlaista kiitos :ahem:
 
Risoo tää stadin mikroilmasto kun järkejään estää noiden virkistävien sateiden pääsyn kantakaupungin ylle. Monena päivänä lupaillaan ja sadetutkat sitä ja tätä mutta vierestä viedään.
 
Haa

Risoo tää stadin mikroilmasto kun järkejään estää noiden virkistävien sateiden pääsyn kantakaupungin ylle. Monena päivänä lupaillaan ja sadetutkat sitä ja tätä mutta vierestä viedään.

Sää et nyt vaan sisäistä iltapäivälehtien ja valtaosan forumistien säämieltymyksistä. Pitää olla hellettä! Ja siitä nautitaan!

Raikastava sadehan on ym. tahojen mielestä ihan perseestä.
 
Risoo tää stadin mikroilmasto kun järkejään estää noiden virkistävien sateiden pääsyn kantakaupungin ylle. Monena päivänä lupaillaan ja sadetutkat sitä ja tätä mutta vierestä viedään.
Ajattele positiiviselta kannalta. Voi vetää verkkopaidan ja suomilippiksen päälle ja lähteä tekmeään vauhtilenkkejä helteessä josta toiset valittaa varjossa lötkötellessään.
 
+17,5°C ja kosteus 90 %, makkarissa +28,4°C. Tulisi jo syksy ja viileät kuulaat syysaamut!
 
+17,5°C ja kosteus 90 %, makkarissa +28,4°C. Tulisi jo syksy ja viileät kuulaat syysaamut!

Sulla on lämmitys täysillä tai ilmastointilaite asennettu väärin päin.:thumbfh:

Joku vikahan tuossa asunnossa on. Ei nyt saateri voi olla 10 astetta lämpimämpää sisällä muuten.

Olisit myynnyt ton paskan pois ja muuttanut sinne kotitaloon.
 
Ukkosta odotellessa. Tänään pitäisi tulla raikastavaa vettä ja möykkää... mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
 
Nyt kuuluu jo lupaavasti jyrinää.
 
Sulla on lämmitys täysillä tai ilmastointilaite asennettu väärin päin.:thumbfh:

Joku vikahan tuossa asunnossa on. Ei nyt saateri voi olla 10 astetta lämpimämpää sisällä muuten.

Eipä se pahemmin vaikuta asunnon lämpötilaan, jos yöllä muutaman tunnin on alle 20 astetta. Sitten kun on vajaa viikon ollut semmonen 15 astetta niin meikäläisenkin kämpän lämpötila alkaa laskemaan alle 25 asteen. Ite kyllä pystyn hyvin nukkumaan lämpimässäkin. Eilenkään ei 27 asteen sisälämpö haitannut yhtään mun 4,5 tunnin päikkäreitä :o

Ai niin ja täällä Pirkanmaalla ei ole sateesta tietoakaan. Työpaikan lämpömittari tossa vieressä näyttää sisälämpötilaksi +45,4 ja ulkolämpötilan kohdalla lukee pelkkä "H".
 
Viimeksi muokattu:
Ylös