Heikillähän oli tasavertainen asema tallissa ennen kuin kuskien tasoero alkoi käymään ilmiselväksi. Kauden kolmen ekan kisan jälkeen pistetilanne 14-14, nyt ero 94-51 Hamin hyväksi. Uran kannalta paras vaihtoehto on nimenomaan pysytellä McLarenilla, koska autolla on mahdollisuus ajaa hyviä tuloksia säännöllisesti. Kovalainen on todellakin tehnyt sen itse ja ajanut umpipaskan kauden sarjan parhaalla/toiseksi parhaalla autolla. Jos ajaa paskasti, saa myös kärsiä seuraukset. Ei Heikki ole todellakaan auttanut paljoakaan Hamiltonia. Hänen ja tallin pitäisi myöntää reilusti että Hamilton on se ykköskuski ja Heikki kakkonen. Varmasti ilmapiiri tallin sisällä selkenisi melkoisesti ja Kovalaisen ajosuoritukset paranisivat samalla.
Luulisin, että jopa Adrian Sutil olisi kyennyt parempiin tuloksiin Macin ohjaimissa kuin Kovalainen. Onneksi Ron on pitkäpinnainen heppu ja pitänee Kovalaisen vielä ensi kaudellakin mukana ringissä. Ellei Hamilton olisi mestaruudessa kiinni, Dennistä varmaan vituttaisi aika helvetisti sillä valmistajien mestaruus on kusemassa Heikin kauden takia.