Kimi elääkkeelle-polli

Kimi eläkkeelle?


  • Äänestäjiä yhteensä
    53

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Ei todellakaan. Antaa gloryhuntereiden vaan huudella.
 

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Voisihan Kimi jo siirtyä sivuun ja antaa nuoremmilleen tilaa. Rahan takia ei ole tarvinnut ajaa enää vuosiin, ja löytyy varmasti uusiakin haasteita moottoriurheilun parista, joissa voisi ajaa pelkästä ajamisen ilosta, ja saisi viettää enemmän aikaa kasvavan perheen parissa.
 

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Pois Ferrarilta ja jonnekin keskikastin tiimiin vielä vuodeksi tai pariksi jäähdyttelemään. Ferrarilla meno ja yhteiselo ei ole oikein missään vaiheessa näyttänyt ulospäin erityisen toimivalta, kymmenen vuoden takaista mestaruutta lukuunottamatta.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Mielelläni näkisin Kimin vielä vaikka Renaultilla tai McLarenilla (jos saavat autonsa kulkemaan). Siellä sitten muutama podium, viimeinen voitto ja tallikaveria pataan. :thumbup: Kyllä Kimissä vielä ainesta on, on vaan olosuhteiden uhri tällä hetkellä.
 

Sipsu

Well-known member
Liittynyt
27.6.2010
Viestit
232
Voisihan Kimi jo siirtyä sivuun ja antaa nuoremmilleen tilaa. Rahan takia ei ole tarvinnut ajaa enää vuosiin, ja löytyy varmasti uusiakin haasteita moottoriurheilun parista, joissa voisi ajaa pelkästä ajamisen ilosta, ja saisi viettää enemmän aikaa kasvavan perheen parissa.
Nuoremmille ei tule antaa tilaa. Nuoremmat ottavat ne paikat kun ovat parempia kuin konkarit niin se vaan menee. Ei F1 ole mitään puulaaki urheilua, jossa kaikki pelaa ja kaikilla on kivaa.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8430
Sijainti
Vantaa
Viimeistään tämän kauden alku osoitti, että eläkkeelle. Viime kauden hyvyys taisi johtua Vettelin todella surkeasta kaudesta. Bahrainissa kulki, mutta kokonaisuutena huono kauden avaus.
 

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Välittömästi ennen Venäjän kisaa Kimi eläkkeelle, Grosjean Ferrarille ja Giovinazzi Haasille. Win-win tilanne kaikille.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Kimihän ajelee vielä vuonna 2019. :eek:
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Otsikon kirjoitusasu 5/7.

Mut joo. Jää tai ei, ei sinänsä sillä ole oikeastaan mitään merkitystä mihinkään. Välillä siellä on hyviä kisoja, välillä karmean tylsiä ja niin edelleen oli ruudukossa ketä tahansa. Joten en voinut vastata, sillä vaihtoehto "aivan sama" puuttui.
 
Viimeksi muokattu:

Mr Hindsight

Well-known member
Liittynyt
20.3.2016
Viestit
1145
Onneksi en katso Formuloita Kimin takia, verenpainehan siinä nousisi.

Ehdottomasti eläkkeelle, mutta kesken kauden ei ole järkeä vaihtaa, ellei rämpiminen sitten jatku kauden puoliväliin asti. Mielelläni näkisi kärjessä uutta verta. Ricciardo olisi kiva nähdä Ferrarilla, mutta Vettelin traumat kyllä taitavat tämän estää.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Äänestin ei. Schumi ajoi vielä 43v. ihan siedettävästi. Kimillä vielä 5v aikaa ajella. Suomalainen ei vanhene yhtä nopeasti kuin saku.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16906
Ei vielä. Ainakin pari vuotta mutta ehkä toisessa tallissa ja autossa joka sopisi hänelle paremmin ja ettei taktiikoiden kanssa pelleillä.
 

Rogue

Jää(telö)mies
Liittynyt
30.7.2009
Viestit
1203
Sijainti
Banned
Ehdottomasti "One more year", mutta jossain toisaalla.
Jossakin, jossa Kimiä arvostetaan maailmanmestarina, eikä alisteta aisankannattajaksi.

Williams voisi olla kehityskelpoinen alusta, tai jopa Renault, jos vain saisivat autonsa kärkikahinoihin..
Renaultilla on varmasti ensikaudella yksi paikka auki, Palmerin tötöilyt taitaa tuoda lähtöpassin, ehkä jopa kesken kauden..

Kimi ja Massa, siinäpä olisi Williamsilla senioripakka kasassa! :thumbup:
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Vastasin että eläkkeelle tämän kauden jälkeen. Ferrari tarvitsee nopeamman kakkoskuskin, joka pystyy tarvittaessa taistelemaan voitosta, jos Vettelille tulee ongelmia.

En oikein jaksa uskoa että Kimiä kiinnostaisi jatkaa uraansa jossain toisessa tiimissä.
 

Herman Gold

Well-known member
Liittynyt
15.5.2007
Viestit
555
Vielä yksi kausi mutta ei Ferrarilla. Kimi+Ferrari ei vaan toimi. Mäkki ja Lotus sai kaiken irti Kimistä ja päinvastoin. Moni olisi innoissaan jos hän tekisi paluun Mclarenille. :):thumbup:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Täytyy hiffata se fakta (näkee suorituksista), että Kimin paluukeikka Ferrarille on sabotöörikeikka.
Kimin homma siis ei olekaan saada Ferrariaan toimimaan täydellisesti, vaan tasapainoilla juuri siinä rajalla, että sabotoi omat ja Ferrarin tulokset muttei saa potkuja. Ja sen homman Kimi on hoitanut käytännössä täydellisesti.
Sveitsiin liikkuu Ferrarin palkan lisäksi myös tihutyöstä palkat, maksaja voi olla Mersu, FIA tai Red Bull, sitä emme voi varmaksi sanoa. En yllättyisi vaikka motiivina olisi vahvasti kostokin, ainakin se on jollakin tavalla mukana.
 
Ylös