Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Seisoin muuten 2001 imolassa juuri siinä kohdassa kimin kamun kanssa kun sauberista irtosi ratti ja muuri kutsui,muutama sana vaihdettiin ja kimi jatkoi matkaa naureskellen...se oli silloin.
 
Ferrarin F1-tallin päällikkö Stefano Domenicali vakuuttaa Kimi Räikkösen jatkavan sopimuksensa mukaisesti Ferrari-kuljettaja myös ensi F1-kaudella.

- Meillä on sopimus voimassa, Domenicali vahvistaa MTV3:lle.

Espanjalaistoimittajat ovat levittäneet ahkerasti huhua, jonka mukaan Fernando Alonso olisi tulossa Ferrarille.

- Olemme kuulleet tällaisia spekulaatioita jo neljän tai ehkä viiden vuoden ajan. Sellainen kuuluu formula ykkösten pelin henkeen. Kaikessa urheilussa yritetään sekoittaa toisten tasapainoa. Tärkeintä on se, että pidämme keskittymisemme työssämme tiiminä. Kimi on osa tiimiämme, Domenicali sanoo.

MTV3 - Erkki Mustakari ja Jani Merimaa

Miten tuo Domenicalikin tuntuu kiertävän kysymystä, joka oletettavasti on ollut aika selkeä tyyliin "Ajaako Kimi Ferrarilla ensi kaudella?". Eikö se olisi helpompi Ferrarinkin työskennellä rauhassa, jos suoraan sanoisi, että Kimi ajaa myös ensi kaudella Ferrarilla F1:stä. Nämä vastaukset tuntuu aina olevan aika ympäripyöreitä... :thumbdown
 
Miten tuo Domenicalikin tuntuu kiertävän kysymystä, joka oletettavasti on ollut aika selkeä tyyliin "Ajaako Kimi Ferrarilla ensi kaudella?". Eikö se olisi helpompi Ferrarinkin työskennellä rauhassa, jos suoraan sanoisi, että Kimi ajaa myös ensi kaudella Ferrarilla F1:stä. Nämä vastaukset tuntuu aina olevan aika ympäripyöreitä... :thumbdown
No ei ne haluakaan ampua spekulaatioita alas. Julkisuus ja lehtikirjoittelu palvelee markkinointia. Kukaan ei koskaan kiistä tai myönnä mitään ja näin mielenkiinto säilyy.
 
Sitkeästi espanjalaislehdet kyllä vie Alonsoa Ferrarille. Kimin morkkaaminen sielläpäin menee kyllä pahasti yli.. Ehkä Kimikin olisi voinut tehdä jotain toisin, mutta ihanko oikeasti ne luulee Alonson olevan niin erinomainen että hän olisi tämänvuotisella Ferrarilla napannut voiton jos toisenkin? Jos siinä sitten kuitenkin niin käy että Alonso on ensi vuonna Ferrarilla niin ei voi kuin toivoa että Ferrarin lama jatkuu.. Ei muuten, mutta niiden espanjalaislehtien takia.
 
Mä just kattelin wikipediasta tuon kauden 2007 läpi. Kimi oli Indianapoliksen jälkeen jo 26 pistettä Hamiltonia jäljessä. Sitten pari voittoa ja tasasesti podiumeja. Eikä tehnyt Kimi virheitä oikeastaan yhdessäkään kilpailussa. Hydrauliikka petti Nürburingillä ja vei todennäköisen voiton ja Fujissa Ferrari joutu käydä vaihtamassa renkaat sadesekoilun takia. Kimi ajoi loppukauden siis lähes täydellisesti kun Mclarenilla kaverit sähläs ajoittain. Ja kaikki muistaa mitä vikoissa kisoissa tapahtu...

Kyllähän Kimillekin virheitä sattui 2007. Useammassakin aika-ajossa Kimi lipsautteli sen verran, että paalupaikka meni sivu suun, minkä vuoksi Kimi ei päässyt kunnolla hyödyntämään Ferrarin kisanopeutta, jota pidettiin McLarenia parempana. Monacossa Kimi teki erityisen pahan mokan aika-ajoissa hajottaessaan ripustukset, jonka myötä joutui starttaamaan kisaan 16. lähtöruudusta. Nürren sadekisassa Kimi puolestaan teki erittäin kriittisen kämmin lipsahdellen valkoisen varikkoviivan päällä sateessa sillä seurauksella, että joutui köröttelemään sen ylimääräisen kierroksen kuivan kelin renkailla pitkin lainehtelevaa rataa.
 
Loppukauden kisoistahan tuossa luultavasti oli puhe... (ja kisoista...)

No, toivottavasti natsaa Kimillä säädöt kohdalleen aika-ajoissa, mahdollisuudet hyvään suoritukseen ovat :):thumbup:
 
Massan onnettomuuden myötä Kimi saanee hetkeksi työrauhan näiltä typeriltä sivuunsiirtämishuhuilta. Ferrari keskittyy nyt enemmän Kimiin, eikä Massan tuuraajasta pitäisi suurta uhkaa olla. Tai jos on niin :thumbfh:
 
Kimiltä hieno kisa. Toivottavasti tuomaristo ei anna rangaistuksia ja Kimi saa pitää kakkospaikkansa.
 
Kimiltä hieno esitys! Loistava lähtö, hienoa taistelua ekassa kurvissa eikä antanut Webberin pelotella varikolla.
 
Ketä sinne Rellulle sitten tulisi kuljettajiksi, kun Piquettia ollaan oltu heittämässä pihalle viime kaudesta lähtien?
Toki Nelson tuossa tilanteessa saisi jatkaa. Alonson korvaajaa voi sitten etsiä joukosta "kuka tahansa" aina Grosjeanista Villeneuveen. ;)

-Edit- Sori, mennään aika kauas Kimistä nyt. :o
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti aiemminkin päätöksissään MM-sarjan kiinnostavuutta hienosti "vaalinut" dumaristo ei tällä kertaa taas sortuisi tähän pilkunviilaamiseen ja Kimin suorituksen pilaamiseen. Ihan puhdas kilpa-ajotilanne tuo startti, välillä kolme autoa ajaa rinnan eikä niistä ennenkää ole ketään lyöty, etenkin kun tilanne hoidettiin suht siististi mies miestä vastaan ja Vettelillä oli ihan täydet saumat kurota kärki kiinni sieltä 7. sijalta. Se ei ole Kimin vika että Red Bull on niin köykäisesti rakennettu että jokaisesta pienestä töytäisystä hajoaa joku kriittinen osa ja kisa on siinä. Vettel voi mielestäni katsoa tilanteessa peiliin, koska A) Webberillä oli paras linja, B) Kimillä toiseksi paras ja C) Vettel ajautui ahtaaseen kulmaan mistä ei kukaan voi ilman kosketusta nousta paremmalle linjalle.

Joo, kyllä nähtiin taas sitä oikeaa Kimiä joka muinoin mestaruudenkin voitti. Upea startti ja upeaa racingia, erityisesti molempien Red Bullin nousukaskuskien kyykyttämiselle irtoaa kyllä peukut tältä suunnalta. :thumbup:
 
Varmaan taas huomenna Italian lehdistö lyttää Räikkösen ja antaa Massalle arvosanaksi 9.:rolleyes:

Kimihän melkein stumppas auton toiselle pitstopilla.:p
 
Hieno startti Kimiltä,agressiivisesti ekaan mutkaan ja tuuriakin oli ehkä mukana kun ei osunut keneenkään sen pahemmin vaikka ahdasta oli.Autokaan ei kärsinyt vaurioita Vettelin osumasta.
En kyllä löydä moittimista Kimin kisa suorituksesta ja vauhdista,vielä kun otetaan huomioon että rikkinäinen pakoputki söi ilmeisesti tehoja moottorista.
Tuskin olisi sentään Hamiltonia pystynyt lyömään ilman sitä ongelmaa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös