Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Niin, ja webberille tuskin maksettaisiin miljoonia erorahoina.

No, onneksi ferkulle on saatu kaveri, josta ollaan onnelisia silloinkin kun tulee toiseksi.

Ei tarvitsekaan maksaa, koska sopimus ei ole voimassa. Jos sopimus olisi ensi kaudesta, joutuisivat maksamaan sopimuksen ulos. Eihän tuossa mitään epäselvää ole. Yhtä hassua kun moni uutisoi Kovalaisen lähtöä McLarenilta potkuina. Mies ei lähtöpasseja tallista saanut, ainoastaan sopimusta ei uusittu. Sopimuksinen purkamisella ja tällä on vissi ero.
 
Siksi, että markkina-arvo sen kuin laskee saadessaan koko ajan turpaan tallikaverilta.

Webber tuskin saa lähellekään tasavertaista kohtelua Red Bullilla joten tuo markkina-arvon lasku on vähän suhteellista.

Red Bull ei varmastikaan edes haluaisi palkata Hamiltonia tai Alonsoa joka haastaisi tai päihittäisi Vettelin(Helmut Markon kultapoika) joten kiltisti kakkoskuskina ajava Webber on ihannevaihtoehto. Vettelin ajosuoritukset tai kommentit eivät erityisen "vakailta" vaikuttaneet viime vuonna kun Webber hänet haastoi. Yllättäen kauden viime kisoissa Webber oli täysin hampaaton, joten Vettel pääsi vapaasti lunastamaan mestaruuden ylivoima-autollaan. :rolleyes:
 
OT ja kuuluisi ehkä Webbo-ketjuun paremmin mutta jos olisin aussi itse niin juoksisin. Ja juoksisin kauas ja kovaa; kaksi sirkuksen suurinta hölösuuta, Bouillier ja Marko ovat ottaneet oikeudekseen pekuleerata miehen kohtalolla. Ja kaikki tämä kahden päivän sisään... :wall:
 
Webber tuskin saa lähellekään tasavertaista kohtelua Red Bullilla joten tuo markkina-arvon lasku on vähän suhteellista.

Jos Mark kokisi kohtelun olevan kovin eriarvoista niin varmasti saisimme lukea siitä lehdistä. Voi olla että Vettel saa tallin sisällä enemmän huomiota ja ihailua tms. mutta kalusto ja strategiat ovat varmasti samat.

Eiköhän kaikille liene jo aivan selvää että tuolla autolla ja renkailla Vettel on nopeampi.
 
Siksi, että markkina-arvo sen kuin laskee saadessaan koko ajan turpaan tallikaverilta.

Pitäisikö Webberin ryhtyä käyttämään kimilippistä, jos se markkina-arvo lähtisi siitä nousuun (tai ainakin marttyyripisteitä tippuisi tilille) kuten Kimillä kun otti vähän Massalta tukkaan 2009?
 
Pitäisikö Webberin ryhtyä käyttämään kimilippistä, jos se markkina-arvo lähtisi siitä nousuun (tai ainakin marttyyripisteitä tippuisi tilille) kuten Kimillä kun otti vähän Massalta tukkaan 2009?
ei vaan Kimin olisi pitänyt kasvattaa Alonso-pulisongit. Näin hän olisi samalla saanut McLarenin piirustukset mukaan ja Massa olisi ajanut seinään sen sijaan, että kisasi Kimiä vastaan.
 
Pistetääs nyt tännekin aamun Kimi-uutinen (TS).
Euroopan suurin päivälehti Bild Zeitung julkaisi tiistain numerossaan tähän ajankohtaan F1-maailmaa järisyttävän uutisen, että mestaritalli Red Bull voisi olla kiinnostunut palkkaamaan Kimi Räikkösen yhden vuoden sopimuksella ensi kauden kuljettajakseen Sebastian Vettelin rinnalle.

Juttu ei väitä, että Räikkönen olisi tulossa takaisin. Juttu ei väitä myöskään, että Räikkönen olisi vahvin ehdokas Red Bullin toiseksi kuljettajaksi.

Talli hakee lyhyelle aikavälille kuljettajaa, joka pystyy voittamaan kisoja, sillä valmistajien mestaruus on arvossaan Red Bullille.

Tieto kiinnostuksesta Räikkösen palkkaamiseen on Bildin F1-toimituksen mukaan hyvin luotettavasta lähteestä tiimiä läheltä. Räikköstä kaavaillaan Vettelin pariksi vain vuodeksi 2012, minkä jälkeen tallin omien nuorien kuljettajien kokemus olisi kasvanut riittävästi siirtymään ykköstiimiin.

Ennen ensimmäistä Nascar-kisaansa toukokuussa Räikkönen vakuutti lehdistötilaisuudessa, ettei koskaan on sanonut F1-uransa olevan ehdottomasti ohitse.

– Oli monta syytä, miksi lopetin. Mutta en ole sanonut, onko se lopullista. Parhaillaan en kaipaa F1:tä. Olen halunnut tehdä eri juttuja ja minulle on tullut hienot tilaisuudet kokeilla rallia ja nyt Nascaria. En ole sanonut, etten koskaan voisi mennä takaisin F1-tasolle. Mitään suunnitelmia ei ole siitä, mitä teen ensi vuonna, Räikkönen luotaili silloin.

Tässä pienet otteet uutisesta. Ainakin selvää lienee että Webberille ollaan tosimielellä etsimässä korvaajaa. Tuskin Kimi tai kukaan muukaan vastaavan tasoinen kuski suostuisi Vettelin kakkoskuskiksi, joten saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
Kimin kunto askarruttaa. Mahtuuko hän samaan autoon Vettelin kanssa vai pitääkö Kimille tehdä oma leveämpi ohjaamo.

2012 Spa:sta tullee voitto, jääkö kauden ainoaksi?

Kuinka kauan Kimi tarvitsee harjoitteluaikaa päästäkseen voittavaan Formulakuntoon? Minkälainen treeniohjelma pitää rakentaa ja voiko tätä verrata jonkun urheilulajin treeniohjelmaan (paini, nyrkkeily)?
 
Viimeksi muokattu:
Tässä pienet otteet uutisesta. Ainakin selvää lienee että Webberille ollaan tosimielellä etsimässä korvaajaa. Tuskin Kimi tai kukaan muukaan vastaavan tasoinen kuski suostuisi Vettelin kakkoskuskiksi, joten saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Psykologinen merkitys ainakin on suuri. Loppukauden Mark tottelee kiltisti pomoaan tai sitten luovuttaa ja "antaa mennä".
 
Ei Ristus, taasko tämä alkaa?

Noh, kyseessähän on Bild, eli tarina luultavimmin ilman totuuden häivää mutta tämä tietää Kuvajalle ja Robertsoneille taas mukavasti askaretta, jolla saadaan Kimbo pysymään lööpeissä loppukauden; ja äijä ajelee rallia ja luultavasti saa tästä jotain vipuvartta ensi kauden ralliharrastuksen rahoitukseen...
 
Uutinen tuli muuten sopivasti ennen Kimin Espan näytösajoa. Vähän liiankin sopivasti.
 
Ajateltiin muuten aivan samaan aikaan.
 
Uutinen tuli muuten sopivasti ennen Kimin Espan näytösajoa. Vähän liiankin sopivasti.

ettei vaa siel julkastas jo kimin f1 soppari ja samalla esiteltäisi prototyyppi ensi kauden red bullista samalla ? Kimi sillä tietysti pöristelee samalla siinä
 
Luin kans tuolta Atlakselta englanninkielisen käännöksen Bildin jutusta ja tuntuu, että siihen oli kerätty kaikki mahdolliset huhut viime ajoilta. Vettelkin on mukamas sanonut haluavansa tallikaveriksi Kimin. :rolleyes:

Höpö höpö, sanon minä. :wink:
 
ettei vaa siel julkastas jo kimin f1 soppari ja samalla esiteltäisi prototyyppi ensi kauden red bullista samalla ? Kimi sillä tietysti pöristelee samalla siinä

Heh, tarkoitin että saadaan media ja kansa paikalle ja Kimin markkina-arvoa ylöspäin.
 
Hehheh ei kestä paria päivää kun tämäkin huhu lytätään joko Kimin tai härkien puolelta :rolleyes: vaikka itsekkin toivoisin että Kimi palaisi niin eiköhän se ole jo aika toivoton ajatus :ahem:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös