Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ralli on sellainen laji, että siinä pystyy vertaamaan omaa vauhtiansa kärkivauhtiin, vaikka pistesijoihin olisi puoli tuntia matkaa. Siinä mielessä ihan hyvä treenaukseenkin ja hyvät pätkäajat voivat tuoda lisää itseluottamusta. Toki tämä pätee kymmenotteluunkin, mutta harvoinpa siellä näkee arvokisoissa urheilijaa, joka aloitti lajin vasta toissa kaudella.
Totta hitossa pystyy vertaamaan, mutta kai sinäkin tajuat tunnepuolesta jotain :confused: Sammy ei tajua, mutta jätetään hänet omaan osaansa.

Kuten jo sanoin, jos kipinä puuttuu, menee mielenkiinto myös treenaamiseen sillä hetkellä, vaikka pidemmällä aikavälillä tuosta kokemuksesta olisi hyötyä. Lisäksi tuossa aikaväli onnettomuuden ja kisan jatkon välillä oli hyvin pieni. Turha yrittää repiä väkisin, jos ei siltä tunnu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö ralli kiinnostaisi jatkossakin. Riski Novikovimaisiin virheisiin kasvaa keskittymisen herpaantuessa.
 
Totta hitossa pystyy vertaamaan, mutta kai sinäkin tajuat tunnepuolesta jotain :confused: Sammy ei tajua, mutta jätetään hänet omaan osaansa.
Tajuan, mutta kilpaillessani jossain lajissa, nollaan heikon suorituksen välittömästi ja keskityn saman tien seuraavaan. Vaikka voittomahdollisuudet olisivatkin menneet. Lekkeriksi lyöminen ei kuulu tapoihini, vaan pyrin aina parhaaseen suoritukseen.
Kuten jo sanoin, jos kipinä puuttuu, menee mielenkiinto myös treenaamiseen sillä hetkellä, vaikka pidemmällä aikavälillä tuosta kokemuksesta olisi hyötyä. Lisäksi tuossa aikaväli onnettomuuden ja kisan jatkon välillä oli hyvin pieni. Turha yrittää repiä väkisin, jos ei siltä tunnu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö ralli kiinnostaisi jatkossakin. Riski Novikovimaisiin virheisiin kasvaa keskittymisen herpaantuessa.
Bobakin tekstiin viitaten, tuo ei osoita kovin ammattimaista asennetta. Toki omassa tallissa on vastuussa vain itselleen.
 
Ja eikös Kimin yhdeksi vahvuudeksikin ole aina juuri sanottu että hän pystyy melkein välittömästi nollaamaan tilanteen ja siirtymään eteenpäin.
 
Ja eikös Kimin yhdeksi vahvuudeksikin ole aina juuri sanottu että hän pystyy melkein välittömästi nollaamaan tilanteen ja siirtymään eteenpäin.
Kimi nollaamassa välittömästi tilannetta
Kimi_Drunk.jpg
 
Mistä tiedät, kokeeko Iceman krapulaa lainkaan? Kova urheilutausta sallii kovemmankin ottamisen ilman seuraavan aamun lieveilmiöitä.
Voi hyvinkin olla niin, että tuntuu siltä kuin kohmeloa ei olisi ollenkaan, mutta promillet huitelevat siellä ykkösen yläpuolella. Promillemäärä on sama, mutta urheilijoilla kohmelo saattaa olla lievempi.
 
Räikkösen kannattaa siirtyä Lotukselle, kun Kovalainen tappelee jo Williamsia vastaan radalla. :D
 
Hihii. Timmyh heräilee taas kun Kimistä kumpuaa uutisia.

Maikkari komppaa Autosportia.

Kimi Räikkönen on edelleen Williamsin F1-tallin ykkösvaihtoehto ensi kauden kuljettajaksi, kertoo torstaina ilmestynyt Autosport-lehti.

Rubens Barrichello yrittää pitää kiinni Williams-paikastaan. Brassin lisäksi saksalaiskuski Adrian Sutil tavoittelee myös Williams-paikkaa, sillä Nico Hülkenberg on nappaamassa häneltä Force Indian kilpakuljettajan paikan.

Räikkösen sopimus on riippuvainen siitä, että Williams saa riittävästi uusia sponsorisopimuksia, joilla Kimin palkkaaminen rahoitettaisiin.

- Sutil vaikuttaa vahvalta ehdokkaalta Williams-paikalle, joskin Autosportin tietojen mukaan vuoden 2007 maailmanmestari Kimi Räikkönen on edelleen ykkösvaihtoehto ja neuvottelut ovat käynnissä useiden potentiaalisten sponsoreiden kanssa sopimuksen mahdollistamiseksi, lehti kirjoittaa.

(MTV3)

Hieman alkaa olla sellaista kuvaa että kyse olisi vain rahasta. Se on mielenkiintoista sillä jos Kimi oikeasti haluaa palata ja tehdä uransa uudelleen niin en ymmärrä että Kimi vaatisi älyttömiä. Etenkin jos toinen vaihtoehto on itse rahoittaa omaa ralliuraansa.


Räikkösen kannattaa siirtyä Lotukselle, kun Kovalainen tappelee jo Williamsia vastaan radalla. :D

Kovalainenhan kertoili että Kimi kelpaisi tallikaveriksi erinomaisesti. Kohti suomalaisdynastiaa.
 
Räikkönen Williamsin ykkösvaihtoehto

Kimi Räikkönen on edelleen Williamsin F1-tallin ykkösvaihtoehto ensi kauden kuljettajaksi, kertoo torstaina ilmestynyt Autosport-lehti.

Rubens Barrichello yrittää pitää kiinni Williams-paikastaan. Brassin lisäksi saksalaiskuski Adrian Sutil tavoittelee myös Williams-paikkaa, sillä Nico Hülkenberg on nappaamassa häneltä Force Indian kilpakuljettajan paikan.

Räikkösen sopimus on riippuvainen siitä, että Williams saa riittävästi uusia sponsorisopimuksia, joilla Kimin palkkaaminen rahoitettaisiin.

- Sutil vaikuttaa vahvalta ehdokkaalta Williams-paikalle, joskin Autosportin tietojen mukaan vuoden 2007 maailmanmestari Kimi Räikkönen on edelleen ykkösvaihtoehto ja neuvottelut ovat käynnissä useiden potentiaalisten sponsoreiden kanssa sopimuksen mahdollistamiseksi, lehti kirjoittaa.

MTV3

EDIT: Hidas.
 
Hyvät Kimi-fanit. Joudun valitettavasti toteamaan että suuri unelmamme ei täyty. Kimi ei palaa Fykkösiin. Karua mutta totta. Näin kertoo kaikkien formulakeskustelijoiden äiti Erkki Mustakari.

Tyrmäävä takaisku - "Räikkönen tuskin palaa F-ykkösiin"

...

Pelkään pahoin, että vielä toistaiseksi Williams-paikan saa joku suurehkolla rahasäkillä. Jos talli onnistuu rakentamaan ensi kaudeksi hyvän paketin, silloin tilanne muuttuu kaudeksi 2013. Sanotaan, että Kimi Räikkösen siirtyminen ensi kaudeksi Williamsille on tällä hetkellä korkeintaan 10 prosentin luokkaa, jos sitäkään.

(Urheilulehti)
 
Hyvät Kimi-fanit. Joudun valitettavasti toteamaan että suuri unelmamme ei täyty. Kimi ei palaa Fykkösiin. Karua mutta totta. Näin kertoo kaikkien formulakeskustelijoiden äiti Erkki Mustakari.
Niin eli siis kumosit oman pointtisi juuri ennen viimeistä pistettä. :D

Minusta tuo Urheilulehden jutun otsikko ja Mustakiikarin kommentit oli taas niin turhia ettei mitään rajaa. Otsikkohan on itsessään tietenkin niin tätä päivää eli ei oikeastaan edes sitä mistä juttu kertoi. Otsikon väläyttämä asia oli jutussa viimesenä ja selkeästi se pienin osuus siitä. Jossa Eki toteaa, että uskoo rahaa tuovien kuskien olevan etusijalla ja Kimin paluun mahdollisuus 10 %. Ei muuta. Ei viitsinyt esim. asiantuntevasti edes spekuloida mikä olisi oikeasti mahdollisuus siihen, että Williams etsii Kimin avulla suurta sponssia.

Riippuen Kimin mahdollisesta palkkapyynnöstä voi olla jopa mahdollista että tilanne välillä Kimi vs. maksukuskit on plus-miinus-nolla tai jopa Kimille suosiollinen. Mitähän Eki Mustakiikari tästä miettisi?

Tolla perusteella Kimi on palaamassa erittäin todennäköisesti Williamsille.
Nim.om.! :thumbup:
 
Kimin comeback muuttui juuri edes jossain määrin uskottavaksi kun Mustakari päätti torpata sen.
 
Niin eli siis kumosit oman pointtisi juuri ennen viimeistä pistettä. :D

Vähän jäin nyt tyhjän päälle. Kai siis tajusit että suhtaudun Mustakariin kuten muutkin ja tuo oli läppä? Yritin käyttää sarkasmia mutta ilmeisesti epäonnistuin?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös