Noista crossissa Kimin edellä olleista kuskeista Juujärvi ihan kotimaassa crossin top-10 kuskeja tänäpäivänä. Vähän ihmetyttääkin miksi ajoi C-luokassa, luultavasti kelkka ei täytä pääluokan sääntöjä joissa kelkan täytyy olla melko vakiokuntoinen.
www.juujarviracing.fi Ville Varis myös entisiä crossikuskeja, ennen loukkaantumistaan oli kovassa vireessä ja nousussa kohti kotimaista huippua. Näköjään vauhtia löytyy edelleen. Juha Ukkonen on enempi freestyle kuskeja, mutta osaa crossiakin ajaa kun Variksen kanssa treenaa? Juha Pekka-Peuranen on myös entisiä crossin top-10 kuskeja, lopetti 2007.
Eli ei tarvi Kimin yhtään hävetä, ei millekkään sunnuntaisuhareille hävinnyt. Ja se enskan aika oli aivan uskomaton, jälleen kerran. Mutta nyt kuitenkin pitää muistaa, että Kimi pesi crossimiehet endurossa. Suomen sprint ja enduro huiput oli samaan aikaan omissa kisoissaan muualla.
Ja Tapion Janne, 2xMM, joka vastaa Lynxien kisamallien kehityksestä on perinteisesti laittanut Kimin vehkeet iskuun. Eli siltä puolelta ei olla altavastaajana ainakaan.
Ralli, moottorikelkat, motocross, F1... Kyllä voidaan puhua superlahjakkuudesta, kaikki luonnistuu :thumbup:
Yritin kuvan laittaa mutta ei näy jostain syystä... tuossa linkki:
http://www.aijaa.com/v.php?i=3799809.jpg
Ja video, Kimin kommentit enskan jälkeen ja lyhyt ajopätkä:
Klik