Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
En tiedä muuta, mutta kyllä Kimi erittäin varovaisesti nuo startit ottaa. Esim. Massan Unkarin näköistä suoritusta Kimiltä tuskin enää nähdään. Kimi olisi samassa tilanteessa jättäytynyt suosiolla toiseksi.

Jos vähän olisi enemmän riskillä vetänyt Unkarin startin niin olisi päässyt Alonsoa ennen mutkaan.

Kimillä oli 4-5 kierrosta painavampi auto kuin Massalla. Se tekee startista huomattavasti nihkeämmän, vaikka startti sinänsä onnistuisikin hyvin.

Minusta nuo Italian median rääkyvät jutut on syytä jättää omaan älyvapaaseen arvoonsa.

Unkarin kisa oli monen onnettoman sattuman summa, vauhtia Kimiltä ei sinänsä puuttunut. Kuten todettua, ilman Vettelin tunarointia Kimi olisi päässyt Alonsosta ohi jo ensimmäisillä stopeilla, ja suomalaisten kaksoisvoitto olisi ollut valmis.

Uskon, että Kimi lyö tulevissa kisoissa epäilijöille luun syvälle kurkkuun. Kimin suorastaan ylivoimaista vauhtia Unkarin kisassa oli hienoa seurata. Eikä se vauhti mitenkään "ihmeellisesti" taas lopussa tullut. Lonso vaan oli tulppana, mikä toki oli osin Kimin aika-ajon vika, sekä myös vähän turhankin raskaan taktiikan vika.
 
Jaa älyvapaaseen? Kulttuurierostahan tässä on vaan kyse. Siellä medialla on tapana elää samallai sen fiiliksen mukana, kun yleensäkin italiaanot elää. Häviö on maailman suurin, mutta niin on myös voitto. Jos täältä suomalaisesta perspektiivistä kattoo, niin tietty vähän älyvapaalta voi tuntua, kosta täällä ote on enempi analyyttinen aina ja asiat otetaan tyynemmin. Mutta täytyy ottaa tosiaan huomioon, että aika iso kulttuuriero on kuitenki Suomen ja Italian välillä.
 
Täytyy myös muistaa se tosiasia, että järki ja tunne eivät tahdo useinkaan mahtua samaan päähän. Tunteella ei voi järkeä selittää. Järjellä voi sen sijaan selittää tunnetta. Ja tunneäly ei liity tähän asiaan. Ei siinä asioiden mustavalkoistamisessa, niiden joka suuntaan liitoittelussa ja syy-seuraus-suhteiden silmiltä ummistamisessa oikeasti ihan hirveästi järkeä ole. Ainakaan minun mielestä. Siinä toki olemme samaa mieltä, että kyse on kulttuurierosta. Siinä pojat ja tyttäret perässä, missä vanhemmatkin.
 
kertokaapa nyt joku minulle, että miksi vitussa Räikköstä ajatetaan aika-ajoissa paljon raskaamalla kui Massaa? Mikä helvetin idea oli laittaa Kimille 4 kierrosta enemmän bensaa? :jaska:
 
Kimin unkarin starttihan oli hyvä pääsi aivan Kubican rinnalle vaikka BMW:ssä oli vähiten bensaa, Robert vaan sai pungettua Kimin likaiselle .. Tietenkin jos olisi lähtenyt toista kautta olisi ehkä päässyt Glockin ohi ja Alonso ei olisi päässyt kuittaamaan.... Kubicastahan ei olisi loppupeleissä ollut vastusta...

Jos, jos, jos... :D:D
 
kertokaapa nyt joku minulle, että miksi vitussa Räikköstä ajatetaan aika-ajoissa paljon raskaamalla kui Massaa? Mikä helvetin idea oli laittaa Kimille 4 kierrosta enemmän bensaa? :jaska:

Ferrari-pomot elää menneisyydessä (viime vuodessa) jolloin raskaampi bensalasti voitiin kuluttaa pois aika-ajojen aikana, ja autot olivat suurinpiirtein yhtä kevyet lopussa mikä mahdollisti sen että raskaammalla lähtevät voivat olla todella korkealla lopputuloksissa. Nykyään se ei ole mahdollista koska aika-ajot lopetetaan sillä bensalla millä kisa aloitetaan = kevyemmät ovat lähes aina korkeammalla lähtöruudukossa kuin painavammat. Tätä Domenicali ja co. eivät ole ehkä vielä tajunneet.
 
On ne tyhmiä.. :idea:
 
Aika ristiriitainen kappale. Ensin väität, että Kimi on kärkikuskeista varmin suorittaja ja heti perään, että riittäkö se, jos antaa noin paljon tasoitusta lähtöruuduissa? Millä tavalla Kimi on varma suorittaja? :doubtful:
Minähän selitän sen siinä: ei tee virheitä kisassa. Ongelmat ovat aika-ajossa - tai pikemmin säätöjen löytämisessä. Suorittamisella viittasin itse ajosuoritukseen.
Mielestäni Massan kohdalla "epätasainen kuski" -jutut ovat tällä hetkellä ja tällä kaudella olleet liioitettelua. Ei se Hamiltonkaan ole paljoa itse töppäillyt. Ja nyt puhutaan nimenomaan tästä kaudesta.
Massan tapauksessa tuoreessa muistissani oli tietenkin Silverstone. Sepangin ulosajon mies myös otti omiin nimiinsä. Hamilton taas on ajanut edelläolevan perään niin liikkuvaan kuin paikallaanolevaankin maaliin. (Toki Kimiltäkin löytyy Monacon moka.)
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy myös muistaa se tosiasia, että järki ja tunne eivät tahdo useinkaan mahtua samaan päähän. Tunteella ei voi järkeä selittää. Järjellä voi sen sijaan selittää tunnetta. Ja tunneäly ei liity tähän asiaan. Ei siinä asioiden mustavalkoistamisessa, niiden joka suuntaan liitoittelussa ja syy-seuraus-suhteiden silmiltä ummistamisessa oikeasti ihan hirveästi järkeä ole. Ainakaan minun mielestä. Siinä toki olemme samaa mieltä, että kyse on kulttuurierosta. Siinä pojat ja tyttäret perässä, missä vanhemmatkin.

Aivan. Mutta kun ei me voida sitä italiaanojen kummallista ajattelutapaa muuttaa, niin se on pakko hyväksyä. Eihän siinä mitään järkeä olekaan meidän näkökulmasta katsottuna, mutta kerropa se italialaisille.

En tiedä sitten että ihanko oikeasti italialaisten mielestä niiden jutut on järkeviä. Mä luulen, että se on niilläkin sellaista, että halutaan repiä hirveetä draamaa kaikesta, mutta ihan oikeasti on vaikee uskoa, että voi niin mustavalkosesti ajatella. Mutta ehkä ne voi. En tunne yhtään italialaista, joten en tiiä.
 
Hyviä kommentteja webslave. On se ihmisen muisti vain aika lyhyt :)

Saas nähdä miten Kimin käy, mielenkiintoista aikaa kyllä. Oikeastaan ihan hyvään paikkaan Kimille tuli tämä breikki. Momentumi oli vähän kateissa ja ehkäpä loma / tauko auttaa tässä.

Niinhän lentopallossakin aina otetaan aikalisä, kun vastustajalla kulkee hyvin ja itsellä ei :)

T: Koo!
 
Noh, Kimi joutui lähtemään likaiselta puolelta. Sekin heikenti startissa onnistumista.

Mitä tulee tuohon raskaampaan kuormaan, niin sitä olen ihmetellyt Kovalaisen kohdalla. Lähinnä siksi, että aina jälkikäteen puhutaan Macin puolelta, että olisi ajanut paalulle tms jos ja jos.

Kimin kohdalla ero oli ainakin unkarin kisassa selkeä. Aika-ajoissa ei yksinkertaisesti kulkenut ja JOS Kimi ei olisi tehnyt virhettä toisella sektorilla. Olisi hän hyvinkin voinut olla aika-ajoissa 4-5. Viides olis taannut puhtaalta puolelta lähtemisen ja silloin olisi voinut sillä neljän kierroksen extra bensalla saavuttaa hyviäkin tuloksia.

Turha sinänsä jossitella. Heikosti on mennyt viime aikoina. Tallin mokia, omia mokia ja siinä sivussa päävastustajat ovat korjanneet potin.
 
Kyllähän Kimillä munkki kävi Unkarissa mutta toisaalta puhdas fakta on että Kimillä sitä munkkia on selvästi vähiten käynyt.
Kimi on yhä ainoa kuljettaja noista kärkimiehistä joka on saanut kisasta keskeytyksen sillä että joku on ajanut sun päälle. Vieläpä yhdessä historian käsittämättömimmistä kolareista.
Toisaalta fakta on että Kimillä ja Ferrarilla on aika-ajot ihan saatanan hukassa, sekä taktiikan että säätöjen osalta. Ja Kimin ajosuoritukset ei missään nimessä ole sillä tasolla mitä täytyisi olla.
 
eniten ärsyttää tuo hapuilu. perjantain jälkeen saa aina sellaisen kuvan, että Ferrari / Kimi hakee suurinpiirtein hakuammunnalla säätöjä autoon.

Minusta auton pitäisi olla heti radalle tultaessa simuloitu säätöjen kohdalta optimaaliseen kuntoon. Simulaation pitäisi ottaa huomioon myös henkilökohtaiset toiveet.

Tai sitten otetaan vain julmasti edellisen kisan säädöt pirssiin ja niitä lähdetään hienosäätämään.

En tiedä mikä on, mutta tuntuu siltä, että mäkkäri istuu rataan täydellisesti perjantaista lähtien ja Ferrari alkaa jossain vaiheessa viikonloppua toimimaan, jos alkaa.

---------------------

Omaa pohdintaa taas:

Aika mielenkiintoista noiden renkaiden käyttäytyminen. Näyttää siltä, että mitä pidemmälle kisaviikonloppu etenee sitä parempaa pitoa eturenkaat saavat ja suhteessa takarenkaat menettävät. Vasta jostain luin, että mm. BMW:llä oli harjoituksissa ollut ihan OK auto ja sitten kisassa ihan mielettömän yliohjaava auto. Ferrarilla (Kimillä) kehitys samansuuntainen. Erittäin aliohjaavasta autosta tuli kisassa jo aika tasapainoinen.

Tuntuu, että viikonlopun aikana pelkästään rata muuttuu ihan mielettömästi, kun kumia tulee pintaan. Voihan siinä olla aika vaikea autoakin säätää.

- Koo
 
En tiedä mikä on, mutta tuntuu siltä, että mäkkäri istuu rataan täydellisesti perjantaista lähtien ja Ferrari alkaa jossain vaiheessa viikonloppua toimimaan, jos alkaa.

Arvaapas tuntuko kaudella 1998 aika usein kanssa tältä. :jaska::nope:
 
Ron Dennis on tullut esiin kommentoimalla Kimin Unkarin ajoa sanomalla että "Kimi ei vakuuttanut!"
Samoin kommentoimalla Kovalaista että Kovalainen ei ole vielä valmis vielä, ei ole täydessä iskussa ja seuraavassa lauseessa ylistää Hamiltonia.

Jotenkin tuo henkinen "suosiminen" menee Denniksen osalta jo mauttomaksi!

http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=133148
 
Siis missä kohtaa Dennis on maininnut Kovalaisen? Ainakaan tuosta Sportti.comin käännöksestä en huomannut, eikä löytynyt myöskään alkuperäisestä jutusta Autosport.comista.

Ihan faktojahan Dennis tuossa latelee. Hamiltonilla olisi varmaan ollut voittoon tarvittava vauhti, ja renkaiden kestäessä hän olisi ajanut helppoon voittoon Kovalaisen edellä.
 
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=133149
 
Tuollakaan ei ylistetä Hamiltonia heti seuraavassa lauseessa, mutta Kovalainen kuitenkin mainitaan. :thumbup:

Ihan hyvältähän tuo kuulostaa. Joskohan Ron-setä tykästyy nyt ensimmäisen voiton jälkeen Heikkiin niin kovasti, että antaa poikien kisata tasapäisesti kun Heikki saavuttaa sen "täyden iskun". :rolleyes:

Siiz mitääh eihän Heikin tartte niiQ mtn todistaa!!! Ron on sanonu et kuskit on siel tasa arvosii!11

Joo, sori. Ron Dennis ei ole viime aikoina muuta tehnytkään kuin puhunut kakkaa. Voisi samantien lakata antamasta niitä iänikuisia "kuskit on kyl tasavertaisessa asemassa"-lausuntojaan, kuka niihin edes uskoo paitsi Heikki.

Dennisin painajainen taitaa olla se, että Heikki olisi lemmikkiään kaikissa tilanteissa väh. 1,5sek nopeampi ja Mclarenin olisi pakko ruveta törkeäksi suosiakseen Hamiltonia ja olla sen jälkeen taas FIA:n kuulusteltavana.

Mun puolesta saa kyllä kehua Hamiltonia mielin määrin. Ihan totta se silloin puhuu, eihän Heikin kisavauhti ole lähelläkään tallikaveriaan.
 
[/QUOTE]
Mikähän oli Tuttosportin realistinen arvio Massasta Silverstonen kisan jälkeen..?;) Siitä olen samaa mieltä, että Massan suoritus oli huikea.[/QUOTE]

Joo näitä italiaanomedioita ei kauheasti kannata siteerata, samaa sensaatiohakuista sheissea jota britti -ja varmaan kaikkien maiden- keltainen lehdistö suoltaa. Italialaisilla siellä vielä kaiken päälle aimo extra-annos tunnetta sekoittamassa, niin eipä noita tosissaan kannata ottaa.

faktahan on, että ilman hamiltonin suorittamaa peräänajoa varikolla, johtaisi Kimi nyt sarjaa. Ja on nytkin toisena. Ja jos tämä ensimmäinen puolisko kautta oli fiasko Kimin kannalta, niin kaverihan suorastaan liitää toiseen mestaruuteensa kunhan pelit saadaan toimimaan edes joten kuten;)

Ja miksei saataisi, selkeästi nähdään ettei ferkku toimi Kimin alla aika-ajossa eikä kisan alkuosassa ollenkaan. Loppuosassa on tullut floppikisoissakin sitten näitä kisan nopeimpia, itse veikkaan ongelma-alueeksi erityisesti renkaita ja niihin liittyviä säätöjä. Ongelma ratkaisuun ja Kimi on pysäyttämätön. Kuten sirkuksen kovimman kuskin pitääkin olla. Kimi on myös sirkuksen kovin jätkä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös