Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Itselläni riittää vielä uskoa. Jos loput kisat on kuivia, Kimi on vahvoilla.
Kuten myös, mutta tosiaan 4 vikaa kisaa on enemmän tai vähemmän "monsuunivyöhykkeillä". Veikkaan, että ainakin puolet ajetaan sadesäässä :thumbdown
 
4 vikaa kisaa on enemmän tai vähemmän "monsuunivyöhykkeillä". Veikkaan, että ainakin puolet ajetaan sadesäässä :thumbdown

Tosiaan, ainakin Singaporesta puhutaan, että siellä on sadekausi meneillään. Lienee kysessä "varma" sadekelin kisa. Sekä Domenicalin että Kimin kommenteista voisi päätellä, ettei märänkelin rengasongelmaa saada välttämättä selvitetyksi loppukauden aikana. Kimin kannalta tämä on ikävä tilanne, vähän on pelko persiissä, ettei Kimiä nähdä enää tällä kaudella palkintopallilla. Hamilton on tosi vahvoilla MM-taistelussa jos lopuista neljästä pari ajaetaan sateella. Sopii minulle vallan mainiosti, silloin ei Massallakaan ole mahdollisuuksia ja näinollen Kimillä on helpompi lähteä ensikauteen.
 
Kimi Räikkönen sätti brittitoimittajaa tyhmästä kysymyksestä
15.09.2008 10:51

Kimi Räikkönen oli kuumana, kun englantilaista Autosportia edustava toimittaja Jonathan Noble tivasi häneltä arviota Monzan kisan yhdeksännestä sijasta sunnuntai-iltana.

- Luuletko tosiaan, että olen tyytyväinen? Räikkönen ärähti kysyjälle.

Noble jatkoi toteamalla pohtineensa vain ääneen Räikkösen tilannetta.

- En ole todellakaan tyytyväinen. Näin vain kävi. Lopussa auto kulki hyvin, mutta meillä on selviä rengashuolia. Jos ne eivät toimi, niin siinä ei ole paljon tehtävissä, Räikkönen vastasi jo vähän rauhoittuneensa.

Räikköseltä kysyttiin myös suoraan, aikooko hän auttaa tallikaveriaan Felipe Massaa loppukauden MM-taistelussa.

- En tiedä.

Niin sitä pitää Kimi. :D:thumbup: Vittuako esittävät tyhmiä kysymyksiä.
 
Jaahas, taitaa Jäämies alkaa jo vähän sulaa kun ei asiat mene niin kuin pitäisi...
 
Toiseen kysymykseen on ainakin Domenicalilla vastaus.

Ferrari-pomo: Räikkösen ajettava Massan hyväksi
15.09.2008 14:38

Ferrarin F1-tallin päällikkö Stefano Domenicali totesi Italian GP:n jälkeen ensimmäistä kertaa, että Kimi Räikkösen on kauden neljässä viimeisessä kilpailussa ajettava tallikaverinsa Felipe Massan edun mukaisesti.

Massa on MM-sarjassa huomattavasti Räikköstä paremmassa asemassa, sillä Massan ero kärjessä olevaan McLarenin Lewis Hamiltoniin on vain yksi piste. Räikkönen on 21 pisteen päässä Hamiltonista.

- Tallin etu on meille tärkeintä. Kuljettajat tietävät asian. Tästä lähtien aina kauden loppuun asti Kimi tekee parhaansa ollakseen niin aggressiivinen kuin mahdollista, mutta ottaa huomioon myös sen, että Felipe on paljon lähempänä MM-sarjaa johtavaa Lewisiä, Domenicali linjasi.

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/09/712255
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä, mutta itse on ainakin osittain aiheuttanut tilanteen. Lahjakkuudella ei voiteta, kuin kerran tai kaksi. Kimillä ei ole ollut sitä paloa ajamisessa + Massan työmoraali on monta kertaa kovempaa.

Oletko joku Kimin läheinen, kun tiedät että hänen työmoraali on heikompi kuin Massalla?
 
Oletko joku Kimin läheinen, kun tiedät että hänen työmoraali on heikompi kuin Massalla?

Perjaatteessa olen, koska Räikkösen äitimuori on minun äitini kanssa sukua, jotain kautta.

Enhän minä mitään faktoja heitä vaan omia toteamiani Kimin työskentely motivaatiosta. Minun mielestäni työmoraali on ollut heikompi, kuin Massalla. Totuus voi toki olla eri, mutta ennen Valencian GP:tä Räikkönen oli ryyppyreissulla sillä välin, kun Massa ajaa simulaattorilla tehtaalla. Tämähän ei tarkota vielä mitään, koska simulaattori ei auta kaikkia, mutta parempiakin akviviteetta olettaisi, olla maailmanmestarillakin, kuin ryyppääminen ennen kisaviikonloppua.

Enhän minä muuten Kimiä arvostelisi, mutta kun minun mielestäni jätkä voi ja kykenee tekemään, jotkut asiat paremmin, mutta kun ei tee on oma häpeänsä. Uskon, että ensikaudella nähdään pariin kauteen vahvin Räikkönen, kun oppii nörtymään Massan edessä loppukisoissa.
 
Hauska odotella ensimmäistä haastattelua asian tiimoilta Kimiltä. Toimittajan kannattaa asetella kysymykset aika tarkoin. Massalle tässä enemmän paineita tuli, kun pitäis ajaa ittensä semmosiin asemiin missä joku ylipäätään voi auttaa. Varsinkin kun molemmilla ferrareilla ei kulje samana päivänä.
 
Siinä se sitten oli. :nope:

Tuo nyt oli aivan odotettu tilanne, ainoa järkevä ratkaisu tallin kannalta. Kuitenkin, jos Kimillä menee yhtä huonosti kuin kolmessa edellisessä kisassa, niin eipä siinä paljon autella. Kimin johtaessa kisaa ja Felipe kakkosena, niin sitten on eri asia. Toivon totisesti, ettei sellaista joudu näkemään, silloin saattaa hieman harmittaa. Tässä tilanteessa on pakko toivoa, että Hamilton on ylivoimainen loppukaudesta, satais vaan kaikissa loppukisoissa tai ihan mitä vaan mikä Lewikselle sopii parhaiten.
 
Tuo on nyt täysin teoreettinen juttu. Kimihän ei pysy laisinkaan Massan vauhdissa..saatikaan sitten Hamiltonin niin ei Räikkönen pysty ja kykene auttamaan Massaa mitenkään.
 
Vois Räikkönenki kokeilla tota mitä Vettel ja Barrichello on tehny ja menis ajamaan kartingia sateella slickseillä, vaikka ei paljoa auttaiskaan kun ongelma tuntuu enemmän olevan autossa.
 
Eihän auttaminen välttämättä ole sijoituksesta kiinni sikäli kun loppukauden kisoissa sataa. Indianapolisissa 2003 McLaren uhrasi Coulthardin pyörimään kuivuvalle radalle väärillä renkailla, jotta tiedettiin, milloin Kimi kannatti ottaa sisään. Tosin mikäli valmistajien mestaruus on auki, tällaista tuskin nähdään jollei Kimin kisa sitten ole jo valmiiksi ohi.
 
Kyllä, mutta itse on ainakin osittain aiheuttanut tilanteen. Lahjakkuudella ei voiteta, kuin kerran tai kaksi. Kimillä ei ole ollut sitä paloa ajamisessa + Massan työmoraali on monta kertaa kovempaa.
Miksi lahjakkuudella voidaan voittaa vain kerran tai kaksi, jos sillä ylipäätään voidaan voittaa niin mikä estää ettei voi voittaa esim. kolmesti?
Pidetään nyt kuitenkin mielessä ettei Massalla vielä ole mestaruutta ja Hamilton alkaa olla kohtalaisessa vireessä
 
Jos tämä on vielä Räikkösen aikaa, on eräs tummaihoinen keltakypärä menossa rankasti ohi parhaan kuljettajan rankingissa... Yksi yö kaiken muuttaa voi ja loppukaudesta ei osaa sanoa vielä yhtään mitään, ensi kausikin saattaa kääntää asetelmat päälaelleen.
 
Tuo on nyt täysin teoreettinen juttu. Kimihän ei pysy laisinkaan Massan vauhdissa..saatikaan sitten Hamiltonin niin ei Räikkönen pysty ja kykene auttamaan Massaa mitenkään.
Kyllä tuo Kimin nopein kierros kertoo sen, että vika oli autossa eikä miehessä.
 
Ei mua ainakaan liikuta pätkääkään tuo Kimin kakkoskuski juttu.

Jos miettii tän kauden kisoja, niin ei olis montaa pistettä Massalla enempi vaikka Kimi olisi ollut koko kauden kakkoskuski. Siis nyt voidaan ottaa huomioon vain sijoitusten muuttaminen.

Barcelona lienee ainoa, missä Kimi olisi voinut pelata Massalle, muualla sen tekemisessä olisi kärsitty tallipisteissä, joten ei mitään vaikutusta.

Kimihän voi käytännössä auttaa Massaa silloin, ku Massa on yhden sijan takana. Eli aika harvinaista.

Tai toinen vaihtoehto on tuo, mitä Bobakki jo ehdottikin, eli ei suoranaista sijoitusauttamista, vaan muuta tapaa auttaa tallia ja Massaa.
 
Niin F1:set on kuitenkin aina ollut välineurheilua ja jos joku homma ei toimi/natsaa jonkun ajotyylille niin aika moni homma kusee silloin. Siitähän se tänä vuonna on ollut kyse ei yhdestä asiasta, tietysti jos Kimi olisi täydellinen niin olisi voittanut näistä seikoista huolimatta mutta tuskin kukaan on. Toivottavasti Ferrari onnistuisi ensi vuonna tekemään asiat paremmin, koskeehan nämä ongelmat myös Massaa.

Tosin jos miettii voittojen määrässä niin paremmalla tuurilla ne olisivat nykyisen 2-5 tilanteen sijasta 5-4, (Kimi menetti lähes varmat voitot Kanadassa, Ranskassa ja Belgiassa ja Massa Unkarissa, lisäksi Kimin menettämistä voitoista kaksi meni Massalle).

Tämä spekulaatio nyt on kuitenkin aivan turhaa eikä se tuo pisteitä takaisin, mutta todistaa sen että ei Kimi ole niin paska tänä vuonna ollut kuin pisteiden ja voittojen määrässä voisi todeta mutta ei missään nimessä niin hyväkään että johtaisi MM sarjaa ylivoimaisesti.

Kimillähän on trendinä ollut että parittomat vuoden menee hyvin ja parilliset ei. 2001 ajoi varsin hyvän debyyttikauden Sauberilla, 2003 hävisi kahdella pisteellä maailmanmestaruuden Schumacherille (osin muuttuneen pistelaskun ansiosta), 2005 ajoi seitsemän voittoa ja oli Alonson jälkeen kakkonen ja 2007 tuli sitten maailmanmestaruus. Saa nähdä mitä tapahtuu 2009 ;)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös