Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kimillä on tainnu olla huono päivä tai sitten haastattelija on ollu ärsyttävä :D

e: Jaa nuo olikin koko uran ajalta, kieltämättä melkosia mietteitä :D Jotenkin tuntuu että Kimi välillä kiusoittelee vaan reporttereille tahallaan. Kyllä sitä varmasti oikeasti kiinnostaa, mutta ei tarvi jaaritella niin pitkään jotain liirumlaarumia kun sanoo että ei kiinnosta :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Siinä mielessä ovat verrannollisia, että molemmat ovat kuljettajan virheitä. Toki nämä ulosajot olivat varsin erilaisia. Hamilton teki amatöörimäisen virheen tullessaan liian lujaa varikolle. Alonsolla taas lähti sateessa auto hanskasta, luultavasti liiallisen vauhdin seurauksena auto joutui vesiliirtoon. Hamiltonin ulosajon luokittelisin kauden 2007 naurettavimmaksi keskeytykseksi :rolleyes:

Periaatteessa asia on juuri näin. Ilman Lewisin Kiinan tapausta virheet olisivat olleet sadekelillä tallikaverusten kesken 1-1.

Jossitella voi kuitenkin loputtomiin, esimerkiksi Montrealissa Alonso hajotti autoaan yliyrityksen seurauksena ja menetti aikaa ja sijoja virheisiin ja lopulta vaurioituneeseen autoon.

Jossittelua voidaan harrastaa ja pieniä virheitä tehtiin kauden aikana molempien toimesta, mutta faktahan on se, että Unkarissa FIA ulkopuolisena tekijänä puuttui ratkaisevalla tavalla mestaruustaisteluun.
 
Vähän offtopiccia, mutta muistuttakaas vähän mitä Unkarissa '07 tapahtui?
Tai siis mitä Hamilton teki Alonsolle ennen sitä varikkohidastelua?
En varmaankaan nähnyt tota kisaa, kun en muista siitä sitten yhtään mitään.
 
Ellen väärin muista, Hämäläinen oli hitaalla kierroksella ja Kulmakarva nopealla, mutta Hämäläinen ei meinannut päästää ohitse.
 
Ellen väärin muista, Hämäläinen oli hitaalla kierroksella ja Kulmakarva nopealla, mutta Hämäläinen ei meinannut päästää ohitse.

En muista hitaita tai nopeita kierroksia, mutta tiimi kuitenkin käski Hamiltonin päästää Alonso ohitse, kuten oli ennalta sovittu, mutta Hamiltonia ei huvittanutkaan. Alonsolla keitti yli, ja ajoitti sitten varikkokäynnin niin ettei Hamilton ehdi enää parantaa aikaansa.
 
Jatkossa voisit pidättäytyä kommentoimasta mitään kun olet jokaisessa tämän keskustelun viestissäsi onnistunut vain todistamaan sen, ettet ymmärrä alkuunkaan, mistä edes keskutellaan.

Sanoin jo aiemmin, että on hankalaa keskustella kun vaihtelet aihetta ja ymmärryskykyäsi tarkoitusperiesi mukaan. Kiemurtelusi kuitenkin osoittavat viestini menneen perille, että julkisuuden henkilöillä ei ole kirjoitettuja tai kirjoittamattomia velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan. Ei olisi tarvinnut lisätä pientä tyytyväisyyttäni sinetöimällä sitä tuolla perinteisellä raivarilla.
 
Hyvin sä vedät :D No mutta pääasia, että itsellä on kivaa :thumbup:
 
Aikamoisella ennakkoasenteella tehty haastattelu. Kysymyksistä tulee mieleen, että on lähdetty haastattelemaan juopporetkua laiskaa itserakasta kuljettajanrenttua.
Kimi kyllä latasi hienosti provosoitumatta takaisin.
 
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/04/859656

Saas nähä mikä itku tosta haastattelusta alkaa.
On kyllä ollu aika kusipää haastattelija mutta Kimi latasi omasta mielestä aivan oikealla asenteella takaisin.

Heh, sama haastattelu jonka linkin postasin tänne reilu viikko sitten (kukaan ei ole tainut sitä lukea).:p

http://www.mediafire.com/?55mmo3wmnga

Kun jutun lukee kokonaisuudessaan, haastattelu on positiivinen ja haastattelija kehuu paljon Kimiä, jos oikein muistan.:)
 
Mikä tuolla mediafiressä on? Haastattelu tekstitiedostona vai joku tribuutti kimistä? Vois laittaa mainintaa..
 
Mikä tuolla mediafiressä on? Haastattelu tekstitiedostona vai joku tribuutti kimistä? Vois laittaa mainintaa..
Ei nyt millään pahalla, mutta aika hyvin se tuosta yltä käy ilmi. Haastattelu siis.
Aikamoisella ennakkoasenteella tehty haastattelu. Kysymyksistä tulee mieleen, että on lähdetty haastattelemaan juopporetkua laiskaa itserakasta kuljettajanrenttua.
Kimi kyllä latasi hienosti provosoitumatta takaisin.
Saahan sen tuollaiselta näyttämään, kun poimii oikeat kohdat. Luulisi kuitenkin olevan selvää, ettei Räikkönen vastaisi noin monisanaisesti tuolla asenteella tehtyyn haastatteluun. Itse näkisin toimittajan tehneen hyvää työtä siinä, että on saanut noin paljon irti tyypistä, joka ei koskaan kerro mitään.
 
Luultavasti juuri noin. Töissä lueskelin maikkarin sivuille poimitut haastattelun pätkät, niistä paistoi ihme asenteet läpi. Toihan nyt on sitä taattua maikkarityyliä, raflaava otsikko ja itse juttuun poimitaan vain parhaat palat.
 
Kiitos muuten linkeistä. Olisikin jäänyt hyvä haastattelu lukematta ilman. Harmi, ettei tätä lehteä toimiteta enää suomeksi - lienee kuitenkin korkealuokkaisin alan medioista.

Ja itse haastattelusta. Olkoonkin, että Kimillä on tuo pieni parantumaton teinimentaliteetti sinne rivien väliin istutettuna, niin ei voi olla pitämättä kaverista joka on mitä on - eikä yritä muuta. Eikä sen puoleen yritä myöskään muuttaa ketään muutakaan. Selvästi kävi ilmi myös haastattelijan tomittamisen aikana kasvanut arvostus. En lukenut Massan haastattelua, mutta voisi kuvitella monenlaisen tutkiskelun ja pohdinnan olleen monta astetta enemmän esillä.
 
Toihan nyt on sitä taattua maikkarityyliä, raflaava otsikko ja itse juttuun poimitaan vain parhaat palat.
Tähän oli nyt poimittu ne palat mitkä sopi maikkarin "uuden uutisen" teemaan, eli maikkari käytti omia resurssejaan ja muutti alkuperäisen haastattelun uuteen uskoon karsimalla noin 3/4:aa kysymyksistä ja laittamalla otsikon siihen tyyliin mikä myy täällä kuin siimaa.
No maikkari tekee sitä mitä parhaiten osaa ja mistä raha mahdollisimman helpolla ja pienin resurssein irtoaa - kopipastella sisältöä weppiin. Näin on tehtävä jos meinaa leivän syrjässä pysyä kiinni kun omasta asiasisällöstä vastaa "yli kolmensadan gp:n mies"...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös