Fernando kykenee jopa loistaviin suorituksiin myös keskiastin autolla, ja Alonso todella nauttii ajamisesta myös heikommalla kausilla.
tilalle tulee Mikko Kozarowitzky kiidättämään Ferrarit tallimestaruuteen. Kyllä se Räikkönen vaan oli ihan vitun paska
2008 alkukaudesta Fernandon ajamisesta kyllä huokui välillä syvä turhautuminen. Monacossa yritti neulansilmässä väkisin puskemalla ohi Heidfeldista.Fernando kykenee jopa loistaviin suorituksiin myös keskiastin autolla, ja Alonso todella nauttii ajamisesta myös heikommalla kausilla.
Niin tai sitte Kimi Räikkönen ja Fernando Alonso ostavat Force Indian, ja sumi suunnittelee autot yhdessä matti nykäsen kanssa.
Aiheen otsikkoon: Vaikka Räikkösen suorituksissa ei McLaren- ja ensimmäisellä Ferrari-kaudella ollutta hohtoa ole, pidän Räikköstä edelleen aikansa toiseksi parhaana kuljettajana. Kyllä minun papereissani Alonso menee edelle. Fernando kykenee jopa loistaviin suorituksiin myös keskiastin autolla, ja Alonso todella nauttii ajamisesta myös heikommalla kausilla.
No mitä mieltä olet Hamiltonin ajamisista nyt? Ihanko vain motivaation puutteesta ajellut läpi kauden sijoilla 10+? Ottaen kuitenkin huomioon, että oli Rookienakin parempi kuin Alonso samalla autolla.
No mitä mieltä olet Hamiltonin ajamisista nyt? Ihanko vain motivaation puutteesta ajellut läpi kauden sijoilla 10+? Ottaen kuitenkin huomioon, että oli Rookienakin parempi kuin Alonso samalla autolla.
Suht samaa mieltä, paitsi etten Alonsoa pidä juurikaan Hamiltonia parempana.
Suht samaa mieltä, paitsi etten Alonsoa pidä juurikaan Hamiltonia parempana.
Sama täällä..otti turpaa tulokaskuskilta![]()
Pakko tehdä johtopäätös yhden kauden perusteella kun ei Alonso toistakaan kautta uskaltanu ajaa..ihailtavaa logiikkaa yhden kauden tulosten perusteella :alppu:
Pakko tehdä johtopäätös yhden kauden perusteella kun ei Alonso toistakaan kautta uskaltanu ajaa..
Eikö kuka tahansa hyvä toimittaja/journalisti elä loppujen lopuksi tietolähteidensä kautta? Raflaavasti kirjoittamiselle ei toki ole esteitä, mutta suuren ja arvostetun lehden toimittajat eivät yleensä ole siihen ensimmäisenä syyllistymässä. Allievi on kirjoittanut formuloista jo, kun nykykuskit olivat vielä vaipoissa ja hän oli se toimittaja, joka kertoi Kimin Ferrari-sopimuksesta vuotta ennen virallista ilmoitusta.Mikä tästä Pino Allievista tekee niin erityisen Ferrarin sisäisen miehen, jos kuitenkin on jokin toimittaja/journalisti? Kuinka hyvin ylipäätänsä tunnet tämän Allievin Pinon? Jos joku henkilö haluaa kirjoittaa raflaavasti, niin mitä perusteita on sille, että Gazzettan Pino Allievi ei tee näin? Onko ylipäätänsä todisteita siitä, että juuri Pino Allievi eikä kukaan muu on kirjoittanut jutun, joka puhuu vankoin todistein Kimin lähdön puolesta?
.
Sikäli korkealentoista juttua Kimi-faneilla, että minun on näköjään taas aika poistua hetkeksi![]()