Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ensimmäinen edellytys lienee, että joku olisi omiansa siellä myymässä.

Joka päivähän siellä on myyjiä ja ostajia liikkeellä. Syntyykö kauppoja on eri asia. Jos haluaa isomman erän osaketta, jolla ei ole paljon vaihtoa saattaa hinta pompata äkkiä korkeaksi.

En kyllä usko Kimin omistushaluihin Sir Frankin kioskia kohtaa. En vain jotenkin näe Kimiä sellaisesta kiinnostuneena... Luulisi sitä paitsi että parempiakin sijoituskohteita löytyy ja itseasiassa tällä hetkellä käteinen taitaa olla kova sana...
 
Tässä hieman Mika Salon ajatuksia Kimin siirron suhteen.

Kiinnostaako Kimiä ajaa 17. sijasta?

Mielenkiintoista sikäli, että Salo on vakuuttunut Williamsin halusta palkata Kimi. Samalla Kimi olisi se, joka tekee "lopullisen" päätöksen sikäli kun ehdoista päästään sopuun. Eihän Salokaan sitä oikeasti tiedä mutta hän on ollut mukana monissa neuvotteluissa ja tietää yhtä ja toista pelin hengestä ja asetelmista.

No, yksi spekulointi muiden joukossa...
 
Eiköhän noita ole ihan sellasillakin sijoittajilla ketä robottii käyttää. Siinä vaihees ku lyödään +30% tarjous ni ei robo montaa millisekuntia mieti et möinkö vai enkö.

Eipä, siellä muistaakseni ole, kuin 20-30% Williamsin osakkeista sellaisia, mitä voi "ostaa." Loput on noilla "pääomistajilla" Frank ja muut, jotka ei liene ole omiaan myymässä kovin helpolla.
 
Joka päivähän siellä on myyjiä ja ostajia liikkeellä.
Jonkin verran varmasti, onko Markotin mainitsemaa "riittävää määrää" ostettavissa edes rahalla onkin toinen juttu. Williams ei yhtiönä ole ehkä kaikkein otollisin pörssikeinotteluun ja pikavoittojen etsintään. Luulisin, että aika moni osakkeita hankkinut hankki ne ihan muista syistä kuin sijoitusmielessä.

Ja vaikka robottisijoittajiakin varmasti on, niin järkevää kai juuri nyt olisi pitää kiinni osakkeistaan ja odottaa mitä Kimin mahdollinen sopimus tekee niiden arvolle.
 
niin totuushan lienee se ettei Williamsin sponssien keruu ole ollut aivan mutkatonta viime vuosina, ja siinä Räikkösen kaltainen nimi voisi hyvinkin olla iso apu.
Lisäksi Qatarin pankeille voi hyvinkin olla helppoa maksaa Kimin pyytämä summa...
 
Ne ketkä uskoo Kimin paluuseen ja Williamsiin, ostakaa Williamsin osakkeita.
Nyt on mahdollisuus tehdä pikavoittoja, nousu on taattu jos ja kun Kimin soppari julkaistaan.
 
Ne ketkä uskoo Kimin paluuseen ja Williamsiin, ostakaa Williamsin osakkeita.
Nyt on mahdollisuus tehdä pikavoittoja, nousu on taattu jos ja kun Kimin soppari julkaistaan.

ostasin kyllä mut sekää ku ei onnistu vaa sormianapsauttamalla. Vaivaa joutuisi näkemään hieman ni antaapi olla ! Muuten olisin kyll aikoi sitten jo ostanut muutamaa eri urheilulajeissa vaikuttavaa tiimiä
 
Minä naurettava nössö olen turvautunut sijoitusrahastoihin ja perusvarmaan tilitallettamiseen. Stupido mi. Nyt kun olen autourheiluforumilta lukenut sijoittamisen pitkän oppimäärän, myyn rahastot kaikki veks ja panostan pörssiin. Kiitti kundit. Nakatkaa joku sopiva vinkki vielä aiheesta Raikkonen/paluu/ei paluu/talli niin lunastan yhden rahaston ja sijoitan hildebrandit vedonlyöntiin.

Onko täällä mitään "sleepy"-hymiötä valikoimissa? Ei hemmetti, jos tämän :doubtful: kääntäisi kyljelleen? Vai voiko palloa kääntää kyljelleen?

Huooh...
 
Kilpauran jälkeen Kimi syrjäyttää Pöönin ja omistaa koko lajin.

Tekee koko sirkuksesta kiertävän makkarakojun/jäätelöbaarin. :idea:

ja liekkö tuokin vain yksi askelma kohti maailmanvaltiutta? :alppu:
 
Minä naurettava nössö olen turvautunut sijoitusrahastoihin ja perusvarmaan tilitallettamiseen. Stupido mi. Nyt kun olen autourheiluforumilta lukenut sijoittamisen pitkän oppimäärän, myyn rahastot kaikki veks ja panostan pörssiin. Kiitti kundit. Nakatkaa joku sopiva vinkki vielä aiheesta Raikkonen/paluu/ei paluu/talli niin lunastan yhden rahaston ja sijoitan hildebrandit vedonlyöntiin.

Vau! Täältähän löytyy oikea sijoitusgurukin. Puhehan oli pikavoitosta. Kurssi nousee varmasti mikäli Räikkönen ja joku suuri sponsori julkistetaan, ja kun täällä tuntuu moni olevan jo varma sopparista, sehän on helppoa rahaa vai kuinka? Enpä itse sinänsä usko että tuosta mitään sopparia tulee, Robertsonit ja Williams taitavat vain molemmat ottaa julkisuudesta kaiken irti.

Ja pidä sä vaan rahastoissa rahasi, epäilemättä et ainakaan häviä (etkä voita) juuri mitään. :D
 
Tässä tallin osakasteoriassa haisee kyllä mielestäni pahasti pari asiaa :doubtful:

- Kimillä ei ole aikaisempia suhteita Williamssiin, ymmärtäisin jos kyseessä olis McLaren tai Sauber jossa on siteitä Kimiin
- Williams on epävarma ja suht konkurssikypsä firma sijoitusmielessä (riskisijoitus)
- Kimiä EI KIINNOSTA muu kuin ajaminen
 
Ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee !! Lähinä ny tohon et se haluais omistaa siitä siivun...
 
Tässä tallin osakasteoriassa haisee kyllä mielestäni pahasti pari asiaa :doubtful:

- Kimillä ei ole aikaisempia suhteita Williamssiin, ymmärtäisin jos kyseessä olis McLaren tai Sauber jossa on siteitä Kimiin
- Williams on epävarma ja suht konkurssikypsä firma sijoitusmielessä (riskisijoitus)
- Kimiä EI KIINNOSTA muu kuin ajaminen

Yleensä yrityisostoissa ei ole kyse suhteista eikä siteistä. Toki joskus yrityksen työntekijät ostaat työnantajan... Eikä Kimillä ole varaa McLarenin F1-talliin. Eikä Räikkösen siteet Sauberiin ole kovin voimakkaat. Yksi kausi tulokkaana nyt ei muodosta kovin vahvaa sidettä talliin.

Mistä olet lukenut, että Williams on konkurssikypsä? Mielestäni Williams on aina pelannut viisaasti eli elänyt varojensa mukaan. Tallilla on hyvät ja menestyvät kuljettajat kun siihen on varaa, mutta heikkoina aikoina on menty halvoilla kuljettajilla.

Kimin kiinnostamisista me emme tiedä mitään. Kimi voi sanoa medialle, ettei häntä kiinnosta pätkääkään vaikka todellisuudessa kiinnostaa. Jäämiehen imagoon kun ei varsinaisesti kuulu tunteilu.

Epäilen itsekin Kimin yritysostoa Willamsin muodossa, mutta en pitäsi mahdottomana ajatusta Kimin osaomistajuudesta.
 
Tässä hieman Mika Salon ajatuksia Kimin siirron suhteen.

Kiinnostaako Kimiä ajaa 17. sijasta?

Hienointahan tässä Salon jutussa taas on, että se pohjaa vain viime kisaan, jossa autot jäivät aika-ajoissa viimeisiksi tunnetuista syistä. Toinen ei ajanut lainkaan ja toinen sai -10 ruutua penaltia... Jotta hienolle pohjalle on Salo taas lähtenyt vääntämään.

Ilman tota jutussa voisi olla jotain lukemistakin. Mutta otsikko olisi pitänyt olla muotoa "12. sijasta". Väittäisin sen olevan lähempänä Williamsin tämän vuoden keskiarvoa.

Mutta sikäli, että jos Lotuksen suhteen puhutaan, että pienellä parannuksella olisivat pistesijoissa tai siinä ryppäässä kiinni. Niin kai joku Williams on pienellä parannuksella sit vakituiseen pisteillä ja Kimin kanssa voittavat Span kisan.
Yksi spekulaatio tämäkin... :rolleyes:

Niin ja Williamshan on pisimmällä ensi vuoden pakoputkiratkaisun kehityksessä... :D :p
 
Tässä tallin osakasteoriassa haisee kyllä mielestäni pahasti pari asiaa :doubtful:

- Kimiä EI KIINNOSTA muu kuin ajaminen

Siis häh? Kimillähän on jo kaksikin tallia yhdessä (motocross ja F3) Robertsonien kanssa. Ja yksi oma päälle (ralli). Fiiliksellä itsekin sanoisin, että ei tallit kiinnosta mutta faktat puhuu kyllä ihan muuta. Ei mukaantuleminen F1:iin, olisi mitenkään kummallista tuon perusteella.

Williams:sta: jos kurkkasin oikein myyntiin tuli aluksi n 390 t kpl osaketta. Päivävaihto on ollut 0 ja 17000:n osakkeen välillä. Silti kurssi ei ole heilunut edes tuollaisen (n 15 k kpl) pumpsin jälkeen mihinkään suuntaan (siis tuollainen kauppa ei ole kurssia vienyt mihinkään suuntaan). Sanoisin, että tällä hetkellä Wiliamsia saisi todennäköisesti eika hyvän siivun kohtuu osakehinnalla.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös