Kimi Räikkönen - Born to win - kaudella 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Skenejeesus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kyllä Kimikin mediapelin osaa. Miksi Kimi kertoi, että syy Ferrarille siirtymiseen oli Lotuksen palkkarästit? No jos Ferrarilla menee hommat puihin ja Lotus porskuttaa yhä enemmän kohti kärkeä tulevina vuosina, Kimi voi perustella tehneensä oikean ratkaisun tallivaihdoksessa, koska Ferrari noudattaa sopimustaan ja Kimi saa palkkansa. :thumbup:
Lotuksen taloustilanteen ruotiminen vaikeuttaa Ferrarin haastamista ensi vuonna Lotuksella.
 
Kertokaapas mistä löytyisi helpoiten kuluvan kauden tallien sisäiset aika-ajotilastot? Ja samoin jos löytyisi aiempien kausien osalta samat tiedot...
 
No se huhu on ammuttu alas jo ennen Iltascheissen heräämistä:

Kimi Räikkösen selkä on kipeä Singaporen rasitusten jäljiltä. Leikkaushoitoa ei kuitenkaan tarvita, vaikka sellaisia juttuja nettimaailmassa on alkuviikolla viritelty.

– Lepo riittää, jotta Kimi on taas täydessä ajokunnossa ensi viikolla Koreassa, arvioi Räikkösen kuntovalmentaja Mark Arnall tiistaina Turun Sanomille.

http://www.ts.fi/moottoriurheilu/f1/538957/Raikkonen+toipuu+levolla+Korean+kisaan
 
Noita Kimin lausahduksia olisi hyvä kerätä ylös, tietyllä tapaa hyvin humoristisia iskuja. Kuten tänään:
Talli: Mitä tapahtui?
Kimi: Ajoin seinään...

Suorasanaisuus :thumbup::thumbup:
 
Koko totuutta ei näytetty TV:ssä :D tuntuu että ihan sama mitä Kimi sanoo, siitä voisi vääntää t-paidan.

Suomalaiskuski antoi napakan vastauksen, kun Lotus-väki kysyi tiimiradiossa, mitä tapahtui:

– Ajoin seinään, Räikkönen vastasi ja nousi autostaan.
 
Aijai,mitä mitä nyt,Kimi?.No huomenna sitten startissa jonkun perään ja etusiipi pois matkaa hidastamasta. :thumbup:
 
Auto, Motor und Sport kai taas heittänyt kovaa settiä kesän tapahtumista:

"Saksalaislehden mukaan Räikkönen päätti jäädä pois F1-testeistä, koska oli ottanut kuppia eikä olisi omasta mielestään ehtinyt toipua täyteen ajokuntoon."

Liittyi siihen että Kimi olisi "kostanut" myöhässä olevia palkkojaan aiheuttamalla tallille kuluja(moskovan näytös) ja ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän toi kimin kisasuorittaminen on vaan perkuleen vahvaa. Onnea toki, mutta olisiko kolmas sitten ollu se ajamalla hankittu sija.
 
Autosportin foorumilta erään käyttäjän katsaus kimin kisanopeuteen tällä kaudella:

Australia: 7th -> 1st

Bahrain: 8th -> 2nd

Hungary: 6th -> 2nd

Singapore: 13th -> 3rd

Korea: 9th -> 2nd

Huikeaa.
 
Vielä kun oppii ajamaan auton aika-ajoissa sinne minne se vauhtinsa puolesta kuuluu niin pääsee todella MM-taistoon.
 
Vielä kun oppii ajamaan auton aika-ajoissa sinne minne se vauhtinsa puolesta kuuluu niin pääsee todella MM-taistoon.

Aika-ajovauhti ja kisavauhti eivät ole toisistaan erillisiä tai riippumattomia. Jos Kimin auto toimisi aika-ajoissa, se ei välttämättä toimisi niin hyvin kisoissa. Nythän lisäksi oli niin, että aika-ajoissa Kimin etusiipi oli rikkinäinen.

Voisi myös kysyä, mihin Lotus vauhtinsa puolesta kuuluu. Red Bullin, Ferrarin ja Mersun taakse nyt ainakin, sekä lauantaina että sunnuntaina.
 
Aika-ajovauhti ja kisavauhti eivät ole toisistaan erillisiä tai riippumattomia. Jos Kimin auto toimisi aika-ajoissa, se ei välttämättä toimisi niin hyvin kisoissa. Nythän lisäksi oli niin, että aika-ajoissa Kimin etusiipi oli rikkinäinen.

Voisi myös kysyä, mihin Lotus vauhtinsa puolesta kuuluu. Red Bullin, Ferrarin ja Mersun taakse nyt ainakin, sekä lauantaina että sunnuntaina.

Red Bullin taakse selvästi, mutta lähes yhtä selvästi Ferrarin ja Mersun edelle, ainakin Koreassa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös