Kimi Räikkönen - Mies joka tietää mitä tekee - kaudella 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nordic man
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi pyhä perkele mikä uutinen! Pikkuhiljaa sitä alkaa käsittämään. Eilen tiistaina vapaapäivän aamuna tuli selattua luurilla hesarin uutisotsikot aivan pöpperöissä läpi ja silloin luettua Kimin paluu-uutista piti herätessään vain unensekaisena toiveena :p Sitten lensikin kahvit melkeen kattoon asti kun koneelta tuli todettua unisekoilu aivan todeksi :eek!: :ahem:

Jollain tavalla juuri Lotus-diiliä odotti eniten kaikista huhuista, jopa aikoinaan velloneita RB:lle Webberin syrjäyttäjäksi- juttuja enemmän. Jotenkin sarjan parhaaseen autoon tauon jälkeen hyppääminen olisi ollut, ensinnäkin helvetin epätodennäköistä ja jotenkin, liian "helppoa". Järjen sanoessa muuta, fiilikset kertovat Lotuksen sen sijaan olevan juuri täydellisellä tavalla mustana hevosena tulevaa kautta ajatellen.

Tarunhohtoinen Lotus, vieläpä koko F1-historian yhdessä legendaarisimmissa väreissä olevana ja itselle henk.koht se kaikkein kovin suomalainen F1-kuski puikoissaan tuo sellaista touhutippaa ensi vuotta ajatellen ettei talvea oikein mitenkään kestäisi loskassa kärsiä :)
 
Onko kukaan muuten kuullu mitään negatiivista sanaa Kimin paluusta? Mä en ole, mutta en o joitain ulkomaisia foorumeita hirveesti lukenukkaan. Löytyykö "hatereita"?

Williams-forumilla havaittavissa angstista masennusta (hiljainen forum kaiken kaikkiaan). Kimiä odotettiin siellä paljon.

AS:lla muutama tuttu "perus"-hater väsyneine argumentteineen mutta Raikkos-ketjuissa (joita syntynyt useampia) ihan uusia naamoja ja paluumuuttajia. Yllättävän moni aivan muun kuljettajan fani käy peukuttamassa ja toivottamassa hallintopäällikön takaisin.
 
Tässä tulee tietysti talvitestit tarkasti seurattua, mutten voi vielä edes kuvitella sitä tunnetta mikä on, kun herätyskello pirahtaa aikaisin aamulla 16.3.2012. Siitä TV päälle ja...
 
Tässä tulee tietysti talvitestit tarkasti seurattua, mutten voi vielä edes kuvitella sitä tunnetta mikä on, kun herätyskello pirahtaa aikaisin aamulla 16.3.2012. Siitä TV päälle ja...
... Kimin moottori savuttaa aivan kuten hyvinä vanhoina aikoina:thumbup:

Oli muuten pakko rekisteröityä tonne atlakseen, että pääsee äänestämään polliin.. siis hamiltonia tietty :tongue:

Samma mietin että kannattaako... Mietin edelleen...
 
... Kimin moottori savuttaa aivan kuten hyvinä vanhoina aikoina:thumbup:



Samma mietin että kannattaako... Mietin edelleen...

Perkele! luit mun ajatukset :D

Lisään vielä tuohon, että onko ihanampaa aamua kuin avata telkkari ja Mustakari oksentaa mikrofoniin jotain totaalisen typerää ja sitten Kimi syö jätskiä varikolla auto paskana.
 
Onko kukaan muuten kuullu mitään negatiivista sanaa Kimin paluusta? Mä en ole, mutta en o joitain ulkomaisia foorumeita hirveesti lukenukkaan. Löytyykö "hatereita"?

Löytyy.

Mutta heidän viestien taso on entistä matalammalla tasolla yleisesti ottaen.

Toisaalta esim. Autosportin forumilla paljon parjattu Kimi taisi olla suosituin kuski tällä hetkellä, että nopeasti ne mielipiteet muuttuu :)
 
Kimin kunto on herättänyt kysymyksiä. Painoa pitää vieläkin pudottaa. Huvittavaa oli, että haastatteluun oli valittu paksu talvitakki, joka peittää Kimin koon. Ainoa huonekalu Kimillä näytti olevan grilli.

P.S. Jossain sanottiin, että puolessa välissä kautta Petrovin on jäätävä taakse. Kimin kohdalla asia ei ole näin. Kyllä jäljen pitää olla tämän tason ja tämän hintaisen kuljettajan kohdalla niin että ensimmäisistä aika-ajoista lähtien auto kulkee ja tiimikaveri jää.

Jossain sanottu että kyseinen pätkä tehty Suomessa joten se selittää vaatteet.

Eikä Kimi huonokuntoiselta rallissakaan näyttänyt, eri lihakset on tietysti kovilla mutta treenaamisen ehtii hyvin hoitaa ennen kauden alkua.
 
AmUksessa kuulemma semmosia huhuja, että Kimi olisi ostanut LRGP:n osakkeita, kuten oli tarkoitus ostaa Williamsilta. 2 miljardööri frendiä auttanut tässä kuulemma.
 
Jossain sanottu että kyseinen pätkä tehty Suomessa joten se selittää vaatteet.

Eikä Kimi huonokuntoiselta rallissakaan näyttänyt, eri lihakset on tietysti kovilla mutta treenaamisen ehtii hyvin hoitaa ennen kauden alkua.

Loogisin paikka on Suomi jos kerran oli kuuntelemassa Veskun kirkkokonserttia.

Ja ymmärrän kyllä, että helpoin asu on lähettää Rellun takki DHL:llä Suomeen. Ei tarvitse miettiä kokoasioita (edes pituuden puolesta). Mutta ei toppatakissa yleensä Suomessa sisällä olla.
 
Mahtavaa Kimi! Nyt on taas motivaatioo mullakin seuraa F Ykkösiä. Vaikka oon formulahullu ollut, niin mielenkiinto lopahti kun Kimi oli poissa Ykkösistä. Eli hyvin piti paikkansa, kun kautta rantain Kimin lähipiiristä kuulin että takas on tulossa. Johki ketjuun siitä kirjotinkin että ihan hauska oli se tietolähde.
 
Jos forumi olisi ollut toiminnassa koko eilisen ja tämän päivän, tässä toikissa olisi jo 107 sivua.

Kyllähän tässä vanhat kunnon fiilikset on kauden suhteen kun suomalaiskuljettajat ovat keskikastin haastajatalleissa kärkitiimien sijaan. Ihan sama fiilis ensi kaudesta kuin ennen kautta 1992.
 
Repesin kyllä eilen aamulla klo 9:04 kun avasin forumin. Ensin ajattelin että koko paska on kaatunut sopparin takia (epäilin, koska uutisia ei ollut vielä muualla kuin LR:n sivuilla), mutta olikin sit tosiaan huoltokatkos :D Hauskaan aikaan.

Upee juttu.
 
Loogisin paikka on Suomi jos kerran oli kuuntelemassa Veskun kirkkokonserttia.

Ja ymmärrän kyllä, että helpoin asu on lähettää Rellun takki DHL:llä Suomeen. Ei tarvitse miettiä kokoasioita (edes pituuden puolesta). Mutta ei toppatakissa yleensä Suomessa sisällä olla.

Se on kyllä totta mutta juurikin tätä arvelin, joku sinnepäin sopiva hattu päähän ja sponssitakki niskaan.
 
P.S. Jossain sanottiin, että puolessa välissä kautta Petrovin on jäätävä taakse. Kimin kohdalla asia ei ole näin. Kyllä jäljen pitää olla tämän tason ja tämän hintaisen kuljettajan kohdalla niin että ensimmäisistä aika-ajoista lähtien auto kulkee ja tiimikaveri jää.

Samoilla linjoilla. Nyt ei ole kuitenkaan kyseessä mikään 40 vuotias Schumacher tai Mansell.

Vauhti pitää olla kohdallaan heti.

Mutta sinänsä en epäile hetkeäkään, etteikö näin myös kävisi.
 
Aika huvittava olet, jokin aika sitten olit hieromassa "rauhaa" väittäen että me Caterhamilaiset sanoimme jotain., nyt rupeat heti rellestämän että oikea lotus on palannut. Valitettavasti ei ole, koska tallin omistaa sijoitusyhtiö eikä oikeaa Lotusta tuo kukaan radalle enää.
Mulle ainakin tuo talli on riittävän "oikea Lotus", niitä, jotka inhoavat Baharia ja hänen Lotus-projektejaan eivät luulisi tämän tallin asiat kiinnostavan.
Ensi kaudella talli tunnetaan nimellä Lotus F1 Team :
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutis...ia-vahvisti-raikkosen-numeron-ja-tallin-nimen
Epäreiluako? Tervetuloa tosielämään. :dunno:
 
Mulla riittää Lotarin "Player" värit ja nimi. Muuta ei tarvita. Jos alkaa sijoitusyhtiöitä ja rahanliikeitä näissä asioissa miettimään, niin parempi pelata monopolia.
 
Loogisin paikka on Suomi jos kerran oli kuuntelemassa Veskun kirkkokonserttia.

Ja ymmärrän kyllä, että helpoin asu on lähettää Rellun takki DHL:llä Suomeen. Ei tarvitse miettiä kokoasioita (edes pituuden puolesta). Mutta ei toppatakissa yleensä Suomessa sisällä olla.


Ainakin nuo kuvat on ottanut sveitsiläinen valokuvaaja. Video ja kuvat voitu tehdä esim. Kimin autotallissa.
 
Ylös