Kimi Räikkönen - Mies joka tietää mitä tekee - kaudella 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nordic man
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No tämänhän voi tietenkin käsittää kahdella eri tavalla. Mutta onhan toki Kimi loistanut ennenkin huonommalla autolla. Ei tarvitse mennä kuin vuoteen 2009. Jos nyt osakilpailu voittoa ja palkintopalleja pitää minkäänlaisena saavutuksena autolla jolla ei pitäisi sinne olla mitään asiaa.
 
Varmaan tulkitsinkin tuota Laudan sanomista osittain hieman väärin. Tokihan se totesi paluun olevan hieno asia. En tiedä mutta jollain selittämättömällä tavalla vaan pisti silmään tuo että ainoastaan huippu autolla voisi pärjätä. Edelleenkin, kuitenkin toistan että alkaa nyppimään tämä nykyajan ilmiö että joka kuskin tapauksessa on joku kommentoimassa joka ei itse ole kilpaillut vuosiin tai vuosikymmeniin. Kiminkin kohdalla näitä epäilijöitä on riittänyt, eikä se epäily ole rajoittunut pelkästään menopelin kilpailukykyyn.
 
Laudahan on kehunut Kimi aiemmin.

Ja tuostakin jutusta on vedetty vain isot otsikot kun sanoo mitä kaikki tietää jo.

Eli ihan asiaa puhui.
 
En tiedä mutta jollain selittämättömällä tavalla vaan pisti silmään tuo että ainoastaan huippu autolla voisi pärjätä.
Toki on toinenkin vaihtoehto: tuurilla (eli että parempiautoiset tyrivät itsensä edestä pois). Heikolla autolla ei voi pärjätä muutoin. Ei varsinkaan enää, kun tulppana oleminen ei DRS:n takia onnistu.
Edelleenkin, kuitenkin toistan että alkaa nyppimään tämä nykyajan ilmiö että joka kuskin tapauksessa on joku kommentoimassa joka ei itse ole kilpaillut vuosiin tai vuosikymmeniin.
Se on hinta tästä intensiivisestä F1-seurannasta. Jossain päin maailmaa joku aina jotain kommentoi ja ne uutiset leviävät, koska uutisia pitää joka päivä olla. Ja jos ei ole, joku toimittaja kysyy joltain entiseltä kuskilta jotain, ja taas on.
 
Kolme päivää, niin Kimi on taas F1:sen ratissa!!:alppu: Toivottavasti jotain aikoja julkaisevat, että näkisi kuinka Kimi parantaa päivien kuluessa.
 
Toki on toinenkin vaihtoehto: tuurilla (eli että parempiautoiset tyrivät itsensä edestä pois). Heikolla autolla ei voi pärjätä muutoin. Ei varsinkaan enää, kun tulppana oleminen ei DRS:n takia onnistu.
Toisaalta Kimillä ongelma on aina ollut heikommillakin autoilla ajaessa ennemminkin se että muut ovat tulppana, siitä huolimatta että hän myös huomattavia määriä on ohittanut. Joten tuon DRS homman näkisin kyllä ennemmin hänelle etuna.
 
Pitikö se ruveta lentolippua katteleen ja lähtee paikan päälle kannustaan ? ;)
 
On tämä vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiin hieno fiilis odotella uutta kautta kun Kimi on taas puikoissa. On jotain mitä todella odottaa! Toki toivottavasti nähdään Heikiltäkin hienoja suorituksia parantuneella kalustolla.
 
Pitikö se ruveta lentolippua katteleen ja lähtee paikan päälle kannustaan ? ;)

Olisihan se hienoa. Voi joutua kylläkin ääneen tyytymään:

"Unfortunately the Valencia event is closed to the public, but we'll be releasing footage and pictures so stay @OfficialLRGP -tuned!"
 
"Unfortunately the Valencia event is closed to the public, but we'll be releasing footage and pictures so stay @OfficialLRGP -tuned!"

Tuon kyllä osasi arvata. Videot tulee olemaan puhtaasti PR-matskua.

Ei noista privaattitesteistä ikinä anneta aikoja julki. Lähinnä annetaan tarvittaessa tornihuhuina lausuntoja, miten uskomatonta se vauhti oli. Ei tarvitse niin tressata sen kierrosajan päälle tai syyllistyä valehteluun. Kätevää. Kimihän veti suljetut testit NASCAR:ssakin, vaikka se kai oli vähän kulttuurin vastaista. Taustajoukot osaa mediapelin ja hype sen kun kasvaa :-)

Vastahan tuossa taannoin Lotukselta kommentoitiin, etteivät edes uskoneet millaisen kiinnostuksen räjähdyksen Kimi aiheuttaa. Liekkö sitten sekin vain laskelmoitua mediapeliä? Ei voi tietää... Ja mitä sen on väliä, kauden avausta odotellaan joka tapauksessa kuumeisesti :alppu:
 
On tämä vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiin hieno fiilis odotella uutta kautta kun Kimi on taas puikoissa. On jotain mitä todella odottaa! Toki toivottavasti nähdään Heikiltäkin hienoja suorituksia parantuneella kalustolla.

Komppaan täysillä. Olen sunnuntaisin töissä, mutta olen harkinnut sunnuntaivuorosta luopumista, jotta näkisi kisat suorana! Ihan hetkeen en ole odottanut kauden alkamista näin innolla!
 
Ajoista: 2006 A. Davidson ajoi 1.08,5. Paras 2010 autolla ajettu aika oli talvitesteissä Alonson 1.11,4. Kimi ajaa 2010 autolla, mutta koko kauden kehitetyllä pelillä, eli jopa parisen sekuntia talvitestien autoa nopeampaa kärryä. Renkaista ei taida olla tietoa, mutta tuskin ne auton aikaiset Bridgestonet on.
 
Demorenkaat pirun kovat ovat ne. Mua kiinnostaa vaan miten Kimi parantaa aikojaan, jos parantaa.
 
Demorenkaat pirun kovat ovat ne. Mua kiinnostaa vaan miten Kimi parantaa aikojaan, jos parantaa.
Mua kiinnostaa että Kimi pistää heti ekalla nopealla kovan tauluu, ja sen jälkeen parantaa vielä pari kymmenystä.

Aijjuu, eihän ne ole aika-ajot :thumbfh:

Tärkeintä kai oppia systeemit ja kuviot, ettei oikeiden testien alkaessa sitten ei mene turhan ihmettelyksi.

Jännä kun Kimi saa testin ja Grosjean ei. Epistä?
 
Viimeksi muokattu:
En nyt muista sääntöjä, mutta vaikuttaako se että Grosjean ajoi kauden lopulla perjantaiharkoissa? Jokatapauksessa kaverilla on sentään jonkin verran tuntumaa, toisin kuin Kimillä.
Ei se sääntöihin sinällään liity. Toki Kimin superlisenssi periaatteessa umpeutui kahden vuoden ajamattomuuden takia, mutta käytännössä se ei ole mikään ongelma, koska lisenssitestin ehtisi ajaa normaalitesteissäkin. Ja varmaan erikoislupa tulisi ilmankin.

Eiköhän tuo ole ihan tuntuman takia toteutettava testi. Ja vähän niskalihasten palauttamisenkin vuoksi. Onhan Kimillä nyt lähtökohtaisesti vähän toinen asema tallissa kuin Grosjeanilla.
 
Ylös