No onneksi ollaan asiapuolella ja tiukasti otsikon aiheessa. Näin ei modet puutu "keskusteluun".
No onneksi ollaan asiapuolella ja tiukasti otsikon aiheessa. Näin ei modet puutu "keskusteluun".
mtv3 sanoi:Brittikanava BBC tekee selkoa Ferrarin ensi kauden kuljettajaspekulaatioista, joihin viime viikonloppuna liitettiin myös Kimi Räikkösen nimi.
- Ferraria lähellä olevat lähteet kertovat, että suomalaisen edustajat lähestyivät tallia tiedustellakseen, ovatko he kiinnostuneita ottamaan Räikkösen takaisin, mutta heille kerrottiin, ettei talli ole kiinnostunut, BBC kertoo nettisivuillaan.
Ferrari on tavoitellut Jenson Buttonia, mutta hänellä on sopimus voimassa McLarenin kanssa. BBC:n mukaan kärkivaihtoehtoja Fernando Alonson tulevaksi tallikaveriksi ovat tällä hetkellä Paul di Resta, Nico Hülkenberg ja Sergio Perez. Ferrari halusi aiemmin Robert Kubican, mutta puolalainen ei ole vielä toipunut rallionnettomuudessa tulleista vammoista.
- Kubica pystyy ajamaan henkilöautoa ja ralliautoa ilman ongelmia, mutta hermot hänen oikeassa kädessään, joka oli osittain irti, eivät ole parantuneet riittävästi, jotta hän pystyisi liikuttamaan sormiaan riittävän nopeasti ja tarkasti F1-auton hallintalaitteiden käyttämiseksi, BBC tietää.
Ferrarin uskotaan tarjoavan vain yhden vuoden sopimusta, sillä kaudella 2014 Sebastian Vettel saattaa siirtyä italialaistalliin.
- Ferrarilla on sopimus Vettelin kanssa ensi kauden jälkeisestä vuodesta, mutta ei ole selvää, onko se pitävä sopimus vain pelkästään aiesopimus hänen liittymisestään talliin, BBC F1-toimittaja Andrew Benson kirjoittaa.
Vähän vaikea uskoa, kun tietää Kimin ja Molon välit.
Juu, eiköhän Kimit, Webberit ja Buttonit ole sitä mitä ne tarvii. Olisihan se hienoa jos Kimi palaisi talliin, mutten usko tapahtuvan sen jälkeen kun pissasi zemolon muroihin.Ferrarilla ei mielenkiintoa tässä vaiheessa julkisesti, mutta melkoisella varmuudella Kimi on kulissien takana yksi hyvä vaihtoehto ensikaudeksi Ferrarille. Näin uskon olevan.
Muutama voitto Kimille loppukaudella ja hyvä yhteispistesaldo, niin eiköhän kaikki huipputallit ole sen jälkeen kiinnostuneita Kimin palkkaamisesta. Unkarissa saimme jo ennakkoa siitä mitä tuleman pitää. :ahem:
Jos noin käy on Lotus mestaruuskelpoinen auto, niin mikä olisi motiivi vaihtaa? Räikkösellähän on Lotuksen kanssa sopimus ensi kaudeksi.
Optio. Sopimus on mallia 1+1. Itse en kanssa ymmärrä miksi Kimi vaihtaisi tallia, kun alla on nopea auto ja mies vaikuttaa tyytyväiseltä.
Minä en kyllä tykkäisi jos Kimi menisi takaisin tähän selkärangattomien selkäänpuukottajien auvoiseen ryhmään. En kyllä kovin arvosta Kimin nykyistäkään tallipäällikkö noin mitä mediassa on hänestä kuvan saanut. Oma manageroitava ja markkina-alueen mies vielä kuskinakin. Toki ei tuo niin iso sammakko liene etteikö rento meno voisi edelleen jatkua. Mutta tältä kantilta varauksin Macin ja etenkin Red Bullin meininki on paljon ns rehdinpää.Juu, eiköhän Kimit, Webberit ja Buttonit ole sitä mitä ne tarvii. Olisihan se hienoa jos Kimi palaisi talliin, mutten usko tapahtuvan sen jälkeen kun pissasi zemolon muroihin.
Eikös siinä sopimuksessa ollut pykälä, että jos Kimi on pisteissä seitsemän? joukossa, hän voi käyttää option? Eli ainakaan tallin puolelta ei ole kuskivaihdosta tulossa ilman sopimusrikkoa.Optio. Sopimus on mallia 1+1. Itse en kanssa ymmärrä miksi Kimi vaihtaisi tallia, kun alla on nopea auto ja mies vaikuttaa tyytyväiseltä.
Niin no, jos ei välitä mitä jaskalehdet kirjoittaa.. vaikka kai se ilmapiiri on helpompi tallissakin jos kuljettaja nähdään julkisuudessa positiivisessa valossa.Minä en kyllä tykkäisi jos Kimi menisi takaisin tähän selkärangattomien selkäänpuukottajien auvoiseen ryhmään. En kyllä kovin arvosta Kimin nykyistäkään tallipäällikkö noin mitä mediassa on hänestä kuvan saanut. Oma manageroitava ja markkina-alueen mies vielä kuskinakin. Toki ei tuo niin iso sammakko liene etteikö rento meno voisi edelleen jatkua. Mutta tältä kantilta varauksin Macin ja etenkin Red Bullin meininki on paljon ns rehdinpää.
Optio. Sopimus on mallia 1+1. Itse en kanssa ymmärrä miksi Kimi vaihtaisi tallia, kun alla on nopea auto ja mies vaikuttaa tyytyväiseltä.
iltalehti sanoi:Räikkösen kaksivuotisessa Lotus-sopimuksessa on ehto: suomalainen saa lähteä Lotukselta jo yhden kauden jälkeen. Tämä edellyttää sitä, että hän ei pääse MM-sarjassa kahdeksan parhaan joukkoon.
Varaukset lienee ne, ettei Kimi aja Vettelin (RB) tai Hamiltonin (Mac) tallikaverina? Nimittäin jos ajaisi, niin puhetta suosikkiasemasta riittäisi (yleisesti, en viittaa sinuun).Mutta tältä kantilta varauksin Macin ja etenkin Red Bullin meininki on paljon ns rehdinpää.
Mutta tältä kantilta varauksin Macin ja etenkin Red Bullin meininki on paljon ns rehdinpää.