Renessanssinero
Perusfeidaaja
Lähde: Suomen kuvalehti 44/2007.
Kitisen Kimi
Kimi Räikkösen maailmanmestaruus on sikäli ihana asia, että siitä saadaan seota vähintään kolme kertaa. Ensin Suomi sekosi, kun Kimi voitti viimeisen osakilpailun ja saman tien koko kauden. Sitten joku keksi tehdä protestin, joten seuraavan kerran seotaan marraskuun puolivälissä, kun mestaruus lopullisesti varmistuu. Kohta ollaankin jo joulukuun alussa, jolloin valitaan Suomen paras urheilija. Suomi sekoaa, jos Kimi valitaan, ja Suomi sekoaa, jos Kimiä ei valita.
Ainoa hankaluus on se, että pajatso melkein tyhjennettiin jo ensimmäisessä sekoamisessa. Kimistä on kerrottu kaikki mahdollinen moneen kertaan, tunnista tuntiin, sivulta sivulle, päivästä päivään. Juttuvuoren on täytynyt olla valmiina toimituksissa, samaan tapaa kuin nekrologit satavuotiaista merkkimiehistä. Muuten ei olisi ehditty saada kaikkea kasaan noin lyhyessä ajassa. Millainen Kimi oli yksivuotiaana? Millainen Kimi oli kaksivuotiaana? Kimi oli kolmivuotiaana jo kolmivuotias! Kimin rippileiripappi muistelee! Näin juhlittiin Kimi-kapakassa, Kimin kotona, Kimin koulussa, Kimin naapurin navetan takana! Siinäpäs saitte, Kimin pilkkaajat! Kimi ei puhu, mutta ajaa! Kimin serkun tuttu kertoo kaiken! Missä olit, kun voitti? Milloin Kimi palaa Suomeen? Missä on Jenni?
Tämä sama ruljanssi on siis edessä vielä ainakin kahteen kertaan. Onneksi joitakin otsikoita on vielä käyttämättä: Talvi yllätti Kimin! Kimi tukee Tehyn irtisanoutumisia! Muuttaako Kimi suomen ulkopolitiikan linjan? ”Emmä tiiä!”, sanoo Kimi Stasi-syytteistä!
Myös se on ratkaisematta, miten kiitellään Sveitsissä asuvaa italialaisauton miljonäärikuskia Suomen hyväksi tehdystä työstä. Jollekin hikiselle hiihtäjälle voidaan antaa mökkitontti, mutta Kimin palkkaluokkaan kuuluu vähintään oma kaupunki. Sellainen on jo melkein valmiina: Kemi, jonka nimestä tarvitsee vaihtaa vain yksi kirjain. Kaupungissa on suunnilleen saman verran asukkaita kuin Kimillä on tienestejä tuhansina euroina. Jäämiehen asunnoksi on tarjolla lumilinna, joka on pystyssä juuri formulakisojen väliajan. Ja mikä parasta, Kemi on jo vanhastaan punainen kuin Ferrari, Suomen Maranello. Seuraavista mestaruuksista Kimille voidaan pyhittää koko Kimijoki ja sen sivuhaara Kitinen, joka sopii Räikköselle onomatopoeettisesti kuin Tisza Tonavaan.