Katsoin nyt siis tuon kilpailun ja voin sanoa, että kuvanlaatu oli jonkinlainen järkytys, mutta sen toki ymmärtää.
Sen sijaan myös jotain muuta oli kyllä pahasti pielessä. Kisa oli tylsä! En tiedä millaisia kisat olivat muuten vuonna 1997, mutta voin sanoa, että tylsimmätkin nykypäivän kisat ovat vähintään yhtä kiinnostavia tuohon verrattuna.
Mahdollisia syitä:
1. Ohjaaja
Jostain syystä siis ohjaaja seurasi koko kisan ajan vain kärkikuljettajia. Häntäpään tallien autot ja taistelut vain vilahtelivat kuvissa kierroksella ohituksissa, lähdössä tai varikolla.
2. Grafiikka
Hyvää noissa teksteissä oli se, että ulkoasu on erittäin hyvä, mutta huonoa se, että ne eivät kerro juuri mitään. Koko kilpailun tilanne näkyi ruudussa vain muutaman kerran. Nykyinen palkkijärjestelmä ruudun vasemmassa reunassa toimii 399.9% paremmin. Yleisesti voi sanoa, että kilpailun seuraaminen ilman ylimääräistä tilannekerrosta, joka kertoo kilpailun tilanteen joka kierroksella on täysin mahdotonta. Loppupään järjestystä voi vain arvailla.
3. Kilpailu oli vain yksinkertaisesti tylsä.:idea: