Kootut uutiset

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
On ollut (tähän asti) aika hiljainen uutispäivä. Olen palanut maaseudulta, jatkakaamme horinoita. Vähän tekisi mieli ottaa käsittelyyn joidenkin karvaiset sosialistikaverit.

Tuohon ekaan uutiseen pieni huvittavan likimääräinen absoluuttinen totuus. Molemmat herrat kiinnittivät huomiota siihen, kuinka toinen vänkääjistä ei voi hyväksyä erilaisia mielipiteitä.
03-02-2010, 22:28 Jaska
Asioista, vaikka niistä on erimieltä, voi keskustella asiallisesti, ilman jatkuvaa hyökkäilyä. Mutta silloin pitää hyväksyä se, että toisen mielipide ei ole väärä, se on vain erillainen mielipide.

03-02-2010, 22:59 Knoukkari
Vaikuttaa nyt siltä, että vittuunnuit siksi, että sulla ei ollut vastausta. Tai siksi, että et itse voi sietää että on omistasi erilaisia mielipiteitä ja arvoja.
 
Viimeksi muokattu:

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Ilmastokeskustelu on käynyt aktiivisena vaikka tiedemiehet - haju ja joukahainen loistavat poissaolollaan. Toimitukseen tulleen tiedon mukaan he ovat kverulantti jahdissa jossakin himalajan jäätiköillä. Odotamme raporttia heidän palattuaan.
Koottujen uutisten tuottamasta materiaalista on löytynyt selvä kielioppivirhe. Päätoimittaja Archie kirjoitti yhdyssanan "kverulantti jahdissa" erikseen! Kyseinen virhe ei varsinaisesi vaikuta tuotetun materiaalin laatuun, mutta virheen havainnut taho on sisäistänyt kverulanttien logiikan. Mitättöminkin virhe nollaa kaiken tuotetun materiaalin uskottavuuden ja nostaa kaiken vähänkään "Koottujen uutisten" näkemystä vastustavat ajatukset suureksi totuudeksi. Näin ollen "Koottujen uutisten" tuottama sinänsä ansiokas ja viihdyttävä materiaali on syytä todeta epäkelvoksi – ja samaan hengenvetoon julistaa iltapäivälehdet rahvaan raamatuksi.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Koottujen uutisten tuottamasta materiaalista on löytynyt selvä kielioppivirhe. Päätoimittaja Archie kirjoitti yhdyssanan "kverulantti jahdissa" erikseen! Kyseinen virhe ei varsinaisesi vaikuta tuotetun materiaalin laatuun, mutta virheen havainnut taho on sisäistänyt kverulanttien logiikan. Mitättöminkin virhe nollaa kaiken tuotetun materiaalin uskottavuuden ja nostaa kaiken vähänkään "Koottujen uutisten" näkemystä vastustavat ajatukset suureksi totuudeksi. Näin ollen "Koottujen uutisten" tuottama sinänsä ansiokas ja viihdyttävä materiaali on syytä todeta epäkelvoksi – ja samaan hengenvetoon julistaa iltapäivälehdet rahvaan raamatuksi.
:D
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Uutiset ja haastattelu

Kulttuuri. Zaikom ei ole päässyt yli traumastaan. Hänen vaimonsa oli löytänyt kirjoituskoneen viereltä satoja arkkeja, joihin oli kirjoitettu:

”Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin. Itseltäkin tippui kerran irtokarkki ottimesta lattialle. En poiminut pussiini, suuhuni saati pömpeliin.”

Poliisi haki puoliltapäivin kirjoituskoneen viranomaisten haltuun.

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1431554&postcount=406

---

Kotimaa. Joensuun torilla nähtiin aamulla erikoinen näytelmä, jossa anonyymi kansalaisaktivisti syytti mediaa vääristelystä. Sanomaa julistettiin yksityisestä puhujapöntöstä, jonka vartijat myöhemmin kantoivat läheiselle jätelavalle. ”Sieltä se oli haettukin”, todettiin vartioiden toimesta.

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1431655&postcount=20

---

Viihde. Ruutuysistä, Kymppitonnista, Idolsista ja Talentista tuttu S.A. yrittää julkisuuteen uutta reittä pitkin. ”Tässä on jotain, hän on käynyt kampaajalla ja on pelkkää kestohymyä”, lähipiiristä kiherrellään.

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1431614&postcount=19

---
Urheilu. Totke on ymmällään, eikä tiedä pitäisikö ihan kaikki merkitä harjoituspäiväkirjaan

”En tiedä lasketaanko, mutta tamppailin tänään verkkasesti..”?

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1431927&postcount=246

---

Tiede. Tieteen ilmapuntarit, haju ja Joukahainen ovat palanneet kverulanttijahdista. Toimitus saikin heiltä tuoreen haastattelun.

Toimitus – Olitte siis kverulanttijahdissa Himalajalla, sujuiko jahti odotusten mukaan?

Joukahainen – Kyllä vain, jopa ennakoituakin paremmin. Tästä tehdään vielä elokuva.

Toimitus – Suurelle yleisölle kverulanttijahti on varsin tuntematon käsite. Voisitteko hieman kertoa, että mistä on oikein kysymys?

haju – Tähän ei liity mitään mystiikkaa tai salatiedettä. Houkuttelemme kverulantit paikalle, jonka jälkeen pyynti voi alkaa.

Toimitus – Houkuttelette paikalle, miten?

Joukahainen – Se on helppoa, joskin vaatii hieman suunnitelmallisuutta. Pari vuotta sitten pyysimme partioystäväämme Murali Lalia lisämään IPCC:n raporttiin väitteen jäätiköiden sulamisesta vuoteen 2035 mennessä. Aluksi meinasimme, että laitetaan vuosi 2015, mutta joku kverulantti olisi saattanut aavistella jotain. Pelasimme varman päälle.

haju – Juuri näin. Siitä lähtien vuoristoalueelle on kokoontunut pikkuhiljaa kokonaisia kverulanttikeskittymiä, jotka mittailevat jäänpaksuutta mittatikuin. Laskelmiemme mukaan nyt oli saavutettu lakipiste lukumäärässä, joten pyynti saattoi alkaa.

Toimitus – Onko se vaarallista, tekevätkö kverulantit vastarintaa?

haju – Ei suinkaan, ne ovat pääosin vaarattomia. Jos kverulantti suuttuu tosissaan, niin se saattaa syödä stressireaktiona toisenkin jaffakeksipaketin putkeen ja kirjoittaa linux-foorumeille Microsoft vihaviestejä.

Toimitus – Miten pyynti käytännössä tapahtuu?

Joukahainen – Levitimme huhua, jonka mukaan huipulla jää olisi jo sulanut. Niinpä ne kaikki kasaantuivat sinne, kuten mehiläiset kunigattaren ympärille. Sitten aiheutimme keinotekoisen lumivyöryn ja hiphoo, kverulantit vierivät suoraan verkkoihimme.

Toimitus – Mitä heille nyt tapahtuu?

haju – Heidät kverulanttiuden vieroitusleirille. Siellä heille paljastetaan totuus asioista. Aluksi se tietysti järkyttää, mutta se on heidän itsensä parhaaksi. Normaali vieroittumisaika vaihtelee 3-6 kuukauden välillä. Sen jälkeen pääsee lyhyille lomille, jolloin voidaan seurata sopeutumista yhteiskuntaan. Vaikeimmat tapaukset tarvitsevat useita vieroitusjaksoja sekä lääkityksen päälle.

Toimitus – Kiitoksia haastattelusta! Pari vuotta sitten jahtasitte kreatonisteja, nyt kverulantteja, mikä on seuraava kohteenne?

Vastauksena hiljaisuus. Jäämme odottamaan.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Huonot on uutiset. Media archive boikottiin.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kansalaisaktivisti roskapöntössään on mun ehdoton suosikki!
 

Totke

Psyykeenmurskaaja
Liittynyt
24.2.2007
Viestit
1787
Sijainti
Hämeenlinna
Kokonaisvaltaisen hämmentynyt olen että päädyin lööppeihin asti. Tämä tuli täysin pyytämättä ja yllättäen.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Viihdeuutisia

Viihde. Kuntoutusjaksolta palannut Zaikom kertoo voivansa jo paremmin, ja karkkiepisodin olevan taaksejäänyttä elämää. ”Poliisi palautti kirjoituskoneenkin”, vinkkaa Zaikom iloluontoisesti. Myös uusi harrastus lämmittää mieltä näin kylminä talviaamuina. ”VW Polojen tilastointi on mielekkäämpää kuin maahanmuuttajien tarkkailu karkkiosastolla”, hän toteaa vakavoituen.

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1430585&postcount=94
---

Viihde. Foorumin sotaveteraani Ylen Sankia Priha on aloittanut muistelmansa. ”Silloin ennen aikaan oli miehet ja polkupyörät oli Mainilan teräsbetonia! Saatana metässä mentiin pyörällä talvi- ja jatkosodassa, karjalainen oli polkemassa ja savolainen ampumassa tarakalta singolla ryssiä, saatana. Kerran yhdestä pyörästä olivat ketjut pudonneet, mutta se olikin erään etelä-suomalaisen hintin pyörä..”, selvittää sotiemme veteraani polkupyöräkomppanian vaiheita. Katso koko tarina Ylen Arenasta.

Lähde: http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1433240&postcount=1943

---
Työpaikat. Kansalaisaktivistilla olisi töitä tarjolla, tsekkaa rekrytointi-ilmoitus.

http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1433147&postcount=36
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
\o/
Jäi mainitsematta telaketjufillarit, mutta mainitaan ne vaikka nyt:

Telaketjufillarit
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Voorumin maailmanparannuskomitea on nyt tekemässä työttömiä pikkurahaa palkakseen saavista pankkiireista ja tontuista asunnonvälittäjistä. :thumbup:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Voorumin maailmanparannuskomitea on nyt tekemässä työttömiä pikkurahaa palkakseen saavista pankkiireista ja tontuista asunnonvälittäjistä. :thumbup:
Meillähän oli NuSuissa vähän sama meininkin palveluseteleillä. Ja Ove Rehnkin jossakin vaiheessa ajatteli samoin. Siis että köyhällistöön sijoitettu raha palautuu varmimmiten takaisin valtiolle. Samalla hoidetaan peruspalvelut sekä työllistettäisiin.

Tossa on vain se huono puoli, ettei raha silloin kertyisi porvarin tilille eikä sais uutta katumaasturia ostettua mammalle.:thumbfh:
 
Ylös