Koulukiusaaminen ja muut sivuraiteet

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Itse myös vastausta haluaisin.

Niin, ja koulukiusaamiseen sen verran, että entisen koulukiusaajan pahoinpitelyn ei pitäisi olla rikos, vaan suotava teko, ja kunnan pitäisi myöskin antaa kiusaajien nimet kiusatuille koska eivät ilmeisesti tee mitään muuta asian eteen. Itse kärsin koko nuoruuteni koulukiusaamisesta, ja tämän takia en voinut jatkaa opiskelua siellä missä halusin ja jouduin myöskin tarkkikselle ilman omaa syytä. Nykyään voisin suoraan repiä joka ikisen kusipään päänahan irti ja syöttää sen heille, saatanan vajakit. Mitä iloa he saavat heikompiensa kiusaamisesta, jonkinlaista tyydytystä? Onnekseni voin sanoa, että he eivät koskaan onnistuneet fyysisesti minua suuremmin vahingoittamaan, mutta henkisesti ja tulevaisuuden kannalta sitäkin enemmän. Tiedän myös monia, jotka eivät päässeet näin helpolla, ja ajautuivat vaikeuksiin kiusaamisen takia, ja erään, joka päätyi myös surullisempaan ratkaisuun. Siksi kannatankin kiusattuja tässä asiassa, oli se kosto miten julma tahansa.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku

Huh, aika radikaaleja mielipiteitä.

Mä näkisin että toisten nuoruuden idiotismia tuskin on syytä lähteä kostamaan, ennemminkin tarvii löytää itsensä ja nostaa ittensä omana itsenään "esille" ja olla ylpeä mitä on, riippumatta muista. Vastuu teoistaan täytyisi kantaa silloin kun teko on tehty, ei enää 10 vuoden päästä. Kukaan ei ole samanlainen kuin olin silloin nuorna poikana kouluaikoina.

Ja siis itse myös jossain määrin kiusaamista kestäneenä, joskaan ei pahaa - näin jälkikäteen ajateltuna, mutta pahalta se silloin tuntui, mutta varmasti paljon säyseämpää mitä toiset joutui kokemaan.

EDIT: Ja mä en tiedä Ruonansuun koulukiusaamisesta mitään. Onko tämä huhu vain vai mistä tällainen lässynlässyn on liikkeelle lähtenyt?
 
Heille ei ole annettu silloin minkään näköistä rangaistusta, joten se pitää antaa myöhemmin... ja velkahan yleensä kasvaa korkoa. Joko näin, tai rahallinen korvaus kiusatulle.
 
Miten ajattelit tämän rangaistuksen langettaa?

EDIT: Ok, rahalla.

Ainoa ongelma tuossa onkin se, että miten näyttää toteen, että tietyllä hahmolla on elämä mennyt päin vittua juuri tietyn henkilön toteuttaman kiusaamisen tuloksena. Ei ole ihan helppo taski.

EDIT2: Monasti sillä kiusaajallakaan ei välttämättä mene niin hyvin. Kiusaamisellekin kun on psykologisia syitä kirjakaupalla.
 
Viimeksi muokattu:

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Itse myös vastausta haluaisin.

Niin, ja koulukiusaamiseen sen verran, että entisen koulukiusaajan pahoinpitelyn ei pitäisi olla rikos, vaan suotava teko, ja kunnan pitäisi myöskin antaa kiusaajien nimet kiusatuille koska eivät ilmeisesti tee mitään muuta asian eteen. Itse kärsin koko nuoruuteni koulukiusaamisesta, ja tämän takia en voinut jatkaa opiskelua siellä missä halusin ja jouduin myöskin tarkkikselle ilman omaa syytä. Nykyään voisin suoraan repiä joka ikisen kusipään päänahan irti ja syöttää sen heille, saatanan vajakit. Mitä iloa he saavat heikompiensa kiusaamisesta, jonkinlaista tyydytystä? Onnekseni voin sanoa, että he eivät koskaan onnistuneet fyysisesti minua suuremmin vahingoittamaan, mutta henkisesti ja tulevaisuuden kannalta sitäkin enemmän. Tiedän myös monia, jotka eivät päässeet näin helpolla, ja ajautuivat vaikeuksiin kiusaamisen takia, ja erään, joka päätyi myös surullisempaan ratkaisuun. Siksi kannatankin kiusattuja tässä asiassa, oli se kosto miten julma tahansa.
Itsehän olin ala-asteella (erityisesti 6. luokalla) myös koulukiusattu ja myönnän näkeväni edelleen painajaisia, joissa nämä kiusaajani esimerkiksi jahtaavat mua ja yritän epätoivoisesti juosta pakoon. Olen myös edelleen aika varovainen, jos liikun niillä seuduilla, jossa nämä kiusaajat asuvat. (eräs tapaus ainakin on sellainen, joka saattaisi vetää turpaan jos kohtaamme kadulla) :eek: Jos ei muuta, niin tämä kiusaaminen ainakin söi itseluottamustani aika paljon ja oikeastaan vasta nyt 19-vuotiaana itseluottamus alkaa olla suunnilleen sitä mitä sen pitäisi olla. Edelleen on välillä vaikeuksia ottaa kavereiden leikkimielistä vittuilua huumorilla, ja tämä on myös varmasti seurausta ala-asteajoista.

Olen kuullut tapauksista, joissa koulujen rehtorit ja opettajat ovat sokeita kiusaamiselle, ja tämä on ehkäpä yksi pahimmista kiusaamiseen liittyvistä ongelmista. Tällaisissa kouluissa iso edistysaskel olisi, jos henkilökunta vain suostuisi myöntämään itselleen, että koulussa on kiusaamista. Toisaalta myös kiusatun voi olla vaikeaa kertoa asiasta opettajille, koska vaarana on se, että kiusaaminen pahenee entisestään. Itsekään en uskaltanut kertoa aikanaan siitä opettajalle.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Huh, aika radikaaleja mielipiteitä.

Mä näkisin että toisten nuoruuden idiotismia tuskin on syytä lähteä kostamaan, ennemminkin tarvii löytää itsensä ja nostaa ittensä omana itsenään "esille" ja olla ylpeä mitä on, riippumatta muista. Vastuu teoistaan täytyisi kantaa silloin kun teko on tehty, ei enää 10 vuoden päästä. Kukaan ei ole samanlainen kuin olin silloin nuorna poikana kouluaikoina.

Ja siis itse myös jossain määrin kiusaamista kestäneenä, joskaan ei pahaa - näin jälkikäteen ajateltuna, mutta pahalta se silloin tuntui, mutta varmasti paljon säyseämpää mitä toiset joutui kokemaan.

EDIT: Ja mä en tiedä Ruonansuun koulukiusaamisesta mitään. Onko tämä huhu vain vai mistä tällainen lässynlässyn on liikkeelle lähtenyt?
Siinä on videopätkäkin hahmon omin sanoin

En kyllä ihmettele koulukiusattujen kaunaa.. Viimeisenä tuli mieleen uutinen miten koulukiusattu oli lähetetty toisaalle kiusaajien sijaan (koska kiusattu oli tehnyt heistä tappolistan). Kyllä siinä oikeudentaju kasvaa entisestään.. Itse normaalina tai "normaalina" nuorena tein samanmoisia tappolistoja kavereitten kiusaajista.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Miten ajattelit tämän rangaistuksen langettaa?

EDIT: Ok, rahalla.

Ainoa ongelma tuossa onkin se, että miten näyttää toteen, että tietyllä hahmolla on elämä mennyt päin vittua juuri tietyn henkilön toteuttaman kiusaamisen tuloksena. Ei ole ihan helppo taski.

EDIT2: Monasti sillä kiusaajallakaan ei välttämättä mene niin hyvin. Kiusaamisellekin kun on psykologisia syitä kirjakaupalla.
Eli ehdotat apua kiusaajille kiusatun sijaan?:eek:
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olen kuullut tapauksista, joissa koulujen rehtorit ja opettajat ovat sokeita kiusaamiselle, ja tämä on ehkäpä yksi pahimmista kiusaamiseen liittyvistä ongelmista. Tällaisissa kouluissa iso edistysaskel olisi, jos henkilökunta vain suostuisi myöntämään itselleen, että koulussa on kiusaamista. Toisaalta myös kiusatun voi olla vaikeaa kertoa asiasta opettajille, koska vaarana on se, että kiusaaminen pahenee entisestään. Itsekään en uskaltanut kertoa aikanaan siitä opettajalle.
Tämähän se on parhautta, kun jokaisessa joulu/kevät/syksyjuhlassa rehtori pitää puheen miten MEIDÄN koulussa ei ole kiusaamista:ahem:
 
Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Ala-asteella eräs oppilas tyrkkäsi minut kera pyörätuolin rappusesta alas ja etuhampaat katkesi. Tästä ei rangaistusta annettu, mutta en millään tavalla janoa kostoa jälkeenpäin. Ei tätä tietenkään voi verrata pitkään jatkuneeseen kiusaamisen, mutta kerroinpa silti...
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kerros nyt Domppari oikeasti. Pitäisikö koulun tehdä jotain kiusaajille, jotta lopettaisivat hommansa vai siirtää kiusatut toisaalle (jotta kiusaajat löytäisivät uusia uhreja)? Pitäisikö kiusaajia auttaa enemmän kuin kiusattuja?
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ala-asteella eräs oppilas tyrkkäsi minut kera pyörätuolin rappusesta alas ja etuhampaat katkesi. Tästä ei rangaistusta annettu, mutta en millään tavalla janoa kostoa jälkeenpäin. Ei tätä tietenkään voi verrata pitkään jatkuneeseen kiusaamisen, mutta kerroinpa silti...
Tuo oli kyllä jotain niin sairasta touhua ettei tosikaan... Sitä sinunkin tietämääsi pyörätuolitapausta ei kyllä kiusattu Kesälahdella (oisit siekin vaan tullut).
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Siinä on videopätkäkin hahmon omin sanoin

En kyllä ihmettele koulukiusattujen kaunaa.. Viimeisenä tuli mieleen uutinen miten koulukiusattu oli lähetetty toisaalle kiusaajien sijaan (koska kiusattu oli tehnyt heistä tappolistan). Kyllä siinä oikeudentaju kasvaa entisestään.. Itse normaalina tai "normaalina" nuorena tein samanmoisia tappolistoja kavereitten kiusaajista.
Tässä viimeisten kahden vuoden sisällä tapahtuneiden tapausten valossa, en juurikaan ihmettele että "tappolistan"-tekijä siirretään. Oli syy ikinä mikä hyvänsä.

Ja tuohon kiusaajien psykologiseen syyhyn kiusata, se ei ole nyt JUMALAUTA mikään puolustelu vaan yksinkertainen fakta siitä, että mitä paremmin ihmisten ja nuorten ajatuksia, syitä ja seuraamuksia ymmärretään, sitä nopeammin tällaiset kiusaamistapaukset voidaan ennaltaehkäistä. Ei tietenkään täysin, mutta edes osittain.

Melkein asiassa kuin asiassa on järkevämpi lähteä korjaamaan vikaa syystä eikä seurauksesta. Helppoa se ei luonollisesti näin päin aina ole. Mutta jos paska on jo housussa niin... sitten siirretään tappolistan tekijä.
 
Viimeksi muokattu:

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Itse edelleen olen joko väkivaltaisen rangaistuksen tai rahallisten korvausten kannalla kiusaajien velanmaksussa. Varmasti saisin nimet selville, jos pääsisin koulun arkistoihin käsiksi.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tässä viimeisten kahden vuoden sisällä tapahtuneiden tapausten valossa, en juurikaan ihmettele että "tappolistan"-tekijä siirretään. Oli syy ikinä mikä hyvänsä.

Ja tuohon kiusaajien psykologiseen syyhyn kiusata, se ei ole nyt JUMALAUTA mikään puolustelu vaan yksinkertainen fakta siitä, että mitä paremmin ihmisten ja nuorten ajatuksia, syitä ja seuraamuksia ymmärretään, sitä nopeammin tällaiset kiusaamistapaukset voidaan ennaltaehkäistä. Ei tietenkään täysin, mutta edes osittain.

Melkein asiassa kuin asiassa on järkevämpi lähteä korjaamaan vikaa syystä eikä seurauksesta. Helppoa se ei luonollisesti näin päin aina ole. Mutta jos paska on jo housussa niin... sitten siirretään tappolistan tekijä.
Lisätään nyt vielä se, että mä en luonnollisesti tiedä missä se vika nyky-yhteiskunnan koulujärjestelmässä on, mutta veikkaisin resurssipulaa.

Siitä maksetaan yhteiskuntana ja kiusatut myös yksilöinä. Mikä on inhimillisyyden hinta?
 
Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Tuo oli kyllä jotain niin sairasta touhua ettei tosikaan... Sitä sinunkin tietämääsi pyörätuolitapausta ei kyllä kiusattu Kesälahdella (oisit siekin vaan tullut).
Tuo olikin niitä harvoja kertoja, kun jotain yrittivät ja silloin oli vielä käytössäni "tavallinen" pyörätuoli. Sen jälkeen, kun sain sähkökäyttöisen niin onnettoman vittuilun tasolle jäi. Mistäköhän se lienee johtuneen? :eek:
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Tuo olikin niitä harvoja kertoja, kun jotain yrittivät ja silloin oli vielä käytössäni "tavallinen" pyörätuoli. Sen jälkeen, kun sain sähkökäyttöisen niin onnettoman vittuilun tasolle jäi. Mistäköhän se lienee johtuneen? :eek:
On varmaan olleet sen verran yksinkertaisia, että ovat luulleet että pystyt antamaan sähköiskuja sillä tuolillasi. :doubtful:

Tässä olis Sokeri Sakarin mallia miten kiusaamiseen puututaan:
Näytä liitetiedosto 11469
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Lisätään nyt vielä se, että mä en luonnollisesti tiedä missä se vika nyky-yhteiskunnan koulujärjestelmässä on, mutta veikkaisin resurssipulaa.
En kyllä lähtisi koulujärjestelmää syyttämään koulukiusaamisesta. Kyllä syy löytyy kotikasvatuksesta. Tottakai koulujen tehtävä on valvoa ja ehkäistä noita tapauksia, mutta perusvika on muualla. Ei koulu opeta kiusaamaan.
 
Ylös