Kuljettajien siirtohuhuilut ja siirrot kaudelle 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Loetkoe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Viimeistä kahta sanaa ei modejen ja muiden Alonsosta jostain syystä pitävien ottaa nokkiinsa. Ne ovat huonoa huumoria.

Tuollainen disclaimer ei vaikuta asiaan mitenkään. Jollet halua taas huilille, niin saa olla viimeinen kerta tuollaisia.

Poistan nuo tuosta viestistä nyt puolestasi.

Vaan suostuisiko? Ollut kerran ja ilm. sai aika hyvät opit siitä kerrasta kuitenkin...

Kovalainen tuskin haluaa kakkoskuskiksi.

Ei varmasti halua, mutta saattaisi hyvinkin tuollaiseen vuoden pestiin silti suostua.
 
Ei varmasti halua, mutta saattaisi hyvinkin tuollaiseen vuoden pestiin silti suostua.

Jep. Jotenkin on tuosta maailman nopeimmasta Hessusta jäänyt sellainen kuva, että yrittää esittää jotain voimakasta ja kovaa, mutta lopulta tyytyy kohtaloonsa lammasmaisesti.
 
Kovalainen tuskin haluaa kakkoskuskiksi.

Kovalainen itset sanoi joskus VM:n haastattelussa, että on parempi olla kakkoskuski Ferrarilla (tai missä tahansa voittavassa tallissa), kuin ykköskuskina tämänhetkisessä Caterhamissa.
Olisi edes teoreettiset mahdollisuudet voittaa.
 
Jep. Jotenkin on tuosta maailman nopeimmasta Hessusta jäänyt sellainen kuva, että yrittää esittää jotain voimakasta ja kovaa, mutta lopulta tyytyy kohtaloonsa lammasmaisesti.
Kyllähän tuo Caterhamilla onkin varsin vankan aseman saanut tallissa, kun on omistaja-tallipäällikön suosikki. Sen myötä itsevarmuutta ja suoritusvarmuuttakin on tullut. Mutta miten hyvin se kestäisi kakkoskuskin asemassa?

Toki nöyryyttä ja realismia kuskimarkkinoilla pitääkin olla. Ei Heikki minkään huipputallin ykköskuskin paikasta taistele, eikä niin kuvittelekaan. Tasapuoliseen kohteluun olisi joissain talleissa mahdollisuus, mutta se on sitten sopeuduttava ja löydettävä vauhti heti, tai pian ollaan taas apukuskin asemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Näitä Kovalaisen "näyttöjä" nyt suomalaismedia vain hehkuttaa. Tosiasiassa ton tason autolla ajetuilla ajoilla ei ole mitään merkitystä realimaailman kanssa. Vertailukohtina ovat olleet eläkeläinen Trulli ja Venäläinen maksuautomaatti. Miksi Ferrari vahtaisi vain vaihtamisen ilosta huonompaan kuskiin? Kovalainen oli ihan koko McLaren ajansa aivan lapanen. Siis aivan karmea. Varsinkin kaudella 2008, kun oikeastaan vaan Ferrari ja McLaren taistelivat voitoista niin tämä sankari ei saanut kuin yhden täydellisen tuurivoiton, kun Massa keskeytti Unkarissa kolme kierrosta ennen maalia ja Hamilton koki rengasrikon. Massalla on sentään edelliset näytöt paljon kovemmat ja olisi mestari ilman nykyisen tallitoverin vedätystä.

Viimeistä kahta sanaa ei modejen ja muiden Alonsosta jostain syystä pitävien ottaa nokkiinsa. Ne ovat huonoa huumoria.

En edes usko sun olevan trolli, vaan aivan sekaisin huumeesta nimeltä Massa. On pokkaa puolustella Massaa kun kattoo sällin näyttöjä viime vuosilta. Tallipäällikötkin rankannu Heikin melko korkealle, mitä veikkaat kummasta päästä Massa löytyy?
 
Vaikka Heikki kakkoskuljettajaksi Ferrarilla joutuisi, luulisi miestä innoittavan se, että auto on riittävän kykenevä hyville sijoille olosuhteissa kuin olosuhteissa kuin se että Caterhamilla ei ole asiaa top 10:n sisälle missään olosuhteissa. Väittäisin että "Hessu" tämän kauden Ferrarilla olisi podiumilta jo löytynyt...

Niin, eikä olisi McLaren-aikojen tavoin pelkoa että aika-ajossa ajatettaisiin täydellä autolla vrt tallitoveriin.

E: Niin, vaikka esim. Irvine oli täysin selvä kakkoskuski Schumille kyllä se silti pisteitä/podiumeja/menestystä niitti aika hyvin. Olipa rääväsuu välillä nopeakin.
 
Voit olla oikeassa. Mutta ikävästi tulee mieleen Fisichcse???llan (miten se nyt sit kirjotetaan? :p) rämpiminen Räikkösen tallikaverina silloin muutama vuos sitten. Mies melkein voitti Force Indian autolla Kimin mut miten kävikään Ferrarilla?

Eli eihän näistä ikinä voi tietää.
 
Voit olla oikeassa. Mutta ikävästi tulee mieleen Fisichcse???llan (miten se nyt sit kirjotetaan? :p) rämpiminen Räikkösen tallikaverina silloin muutama vuos sitten. Mies melkein voitti Force Indian autolla Kimin mut miten kävikään Ferrarilla?
KERS-auton ajaminen on aika lailla toisenlaista kuin KERSittömän ja testaamatta sopeutuminen on hidasta. Toisaalta Fisichellan tulostaso ennen tuota Span kisaa ja sen jälkeen ei juuri eroa toisistaan. Tuossa yhdessä kisassa vain kaikki meni nappiin niin Force Indialla kuin Giancarlollakin. Ja ajoihan Kimikin tuon jälkeen pariinkin otteeseen maaliin kympin sakin ulkopuolella. Ongelmia oli siis pilttuun toisellakin puolella.
 
Väittäisin että "Hessu" tämän kauden Ferrarilla olisi podiumilta jo löytynyt...
Mun laskelmien mukaan Sauber ja Williams on yhtä nopeita autoja kuin Ferrari. Mut pakka on niin tiukka, että vaan yks noita autoja ajava kykenee tekemään tulosta. Ja kaikki noilla autoilla ajetut voitothan on olleet ns. tuurivoittoja. Voihan se olla että olis päässy podiumille, tuurilla, niinkuin Perez on tehnyt.
 
En edes usko sun olevan trolli, vaan aivan sekaisin huumeesta nimeltä Massa. On pokkaa puolustella Massaa kun kattoo sällin näyttöjä viime vuosilta.

Vuosia kytenyt katkeruus ja viha Alonsoa kohtaan on nyt vaan noussut pintaan. Syynä varmaan tämä älytön Alonso hehkutus, kun mies taistelee täydellisellä ykköskuskin statuksella muita vastaan ja ei silti pärjää ilman muiden epäonnea. Tää sika on kaiken lisäksi helvetin onnekas. Jokaisessa kisassa tilanne on kuin lähes varkain kääntynyt Alonson tämän huijarin ja epäkypsän valehtelijan eduksi. Rosvo ja huijari saa kunniaa ja hän jolta Alonso varasti saa jousen päähänsä ja pelkkää jatkuvaa ivaa niskaansa. Alonson pitäisi olla vankilassa tai vähintään ikuisessa kilpailukiellossa eikä kisaamssa formuloilla. Voit varmaan ymmärtää kuinka epäreilulta minusta tuntuu, että heppu, joka vei Massan mestaruuden, vain siksi, että halusi kiillottaa omaa kiiltokuvaansa hänelle täysin merkityksettömässä kisassa ei herätä minussa positiivisia fiboja. Lisäksi hän vielä osti paikkansa Ferrarilta.
 
Viimeksi muokattu:
KERS-auton ajaminen on aika lailla toisenlaista kuin KERSittömän ja testaamatta sopeutuminen on hidasta.

Tämä totta. Pointtini oli kuitenkin se, että Ferrari on eri auto kuin Caterham. Ei Heikki pystyisi välttämättä ajamaan sillä podiumsijoista tms. jos se ei sovi hänelle.

Muistaakseni Fisillä oli muitakin ongelmia Ferrarin kans kuin kers. Kierrosajoissa oli Kimiin nähden oli sen verran huomattavat erot...
 
Voit varmaan ymmärtää kuinka epäreilulta minusta tuntuu, että heppu, joka vei Massan mestaruuden, vain siksi, että halusi kiillottaa omaa kiiltokuvaansa hänelle täysin merkityksettömässä kisassa ei herätä minussa positiivisia fiboja. Lisäksi hän vielä osti paikkansa Ferrarilta.

ÖÖ....mitä mä en nyt ymmärtän? pystyykö joku nyt selventämään tyhmälle?
 
ÖÖ....mitä mä en nyt ymmärtän? pystyykö joku nyt selventämään tyhmälle?

Viittaa siihen, että Massa jäi pisteittä Singaporessa 2008. Piquet'n tahallinen kolari toi radalle turva-auton, ja Stedos on sitä mieltä, että Ferrarin sössiminen varikkokäynnillä on Fernando Alonson vika.
 
ÖÖ....mitä mä en nyt ymmärtän? pystyykö joku nyt selventämään tyhmälle?

Se Singaporen kisa jossa Piquet ajoi seinään Alonson hyväksi, ja sitten Massalla oli huono kisa, ja hävisi mestaruuden.
 
Se Singaporen kisa jossa Piquet ajoi seinään Alonson hyväksi, ja sitten Massalla oli huono kisa, ja hävisi mestaruuden.

Voi kai tätä huonoksi kisaksikin sanoa:
http://www.youtube.com/watch?v=tNJSlgQjMQY

Ferrarin multimakee liikennevalojärjestelmä oli manuaaliasetuksella normaalista poikkeavasta varikkokäynnin ajankohdasta johtuen, eikä käyttäjä osannut hommiaan.
 
Vuosia kytenyt katkeruus ja viha Alonsoa kohtaan on nyt vaan noussut pintaan. Syynä varmaan tämä älytön Alonso hehkutus, kun mies taistelee täydellisellä ykköskuskin statuksella muita vastaan ja ei silti pärjää ilman muiden epäonnea. Tää sika on kaiken lisäksi helvetin onnekas. Jokaisessa kisassa tilanne on kuin lähes varkain kääntynyt Alonson tämän huijarin ja epäkypsän valehtelijan eduksi. Rosvo ja huijari saa kunniaa ja hän jolta Alonso varasti saa jousen päähänsä ja pelkkää jatkuvaa ivaa niskaansa. Alonson pitäisi olla vankilassa tai vähintään ikuisessa kilpailukiellossa eikä kisaamssa formuloilla. Voit varmaan ymmärtää kuinka epäreilulta minusta tuntuu, että heppu, joka vei Massan mestaruuden, vain siksi, että halusi kiillottaa omaa kiiltokuvaansa hänelle täysin merkityksettömässä kisassa ei herätä minussa positiivisia fiboja. Lisäksi hän vielä osti paikkansa Ferrarilta.

Koita elää nykyhetkessä vaikka Massalla päin persettä nykyään meneekin, äläkä jaksa ulista jostai Alonson perseilyistä vuosien takaa, mitkä ei mitenkää vaikuta Massaan tällä hetkellä. Varmaan kipeetä tekee kun oma poika kahlaa syvällä ripulissa, samalla kun tallikaveri on elämänsä vireessä.
 
Alonso tuskin olisi Ferrarilla, jos Massa olisi voittanut mestaruutensa.
 
Muistaakseni Fisillä oli muitakin ongelmia Ferrarin kans kuin kers. Kierrosajoissa oli Kimiin nähden oli sen verran huomattavat erot...

2009 Ferrari oli kovin kinkkinen vekotin ajaa (en ole itse ajanut, mutta näin muistan lukeneeni), ja kun Fisichella aika kylmilteen hyppäsi auton puikkoihin niin suht vaatimattomat tulokset Kimiin ovat ymmärrettäviä.
 
Vuosia kytenyt katkeruus ja viha Alonsoa kohtaan on nyt vaan noussut pintaan. Syynä varmaan tämä älytön Alonso hehkutus, kun mies taistelee täydellisellä ykköskuskin statuksella muita vastaan ja ei silti pärjää ilman muiden epäonnea. Tää sika on kaiken lisäksi helvetin onnekas.

En kiistä etteikö Massa olisi parhaimmillaan nopea, kenties yksi sirkuksen nopeimmista. Mutta, vertaapa vaikka Massan ja Aloson kykyä ajaa menestyksekkäästi kaksintaistelutilanteissa. Ei se Alonso (pelkällä) tuurilla ohittele/kaksintaistele siinä missä Massa kolaroi joka toinen kerta.
 
Ylös