Jäi välipäivitykset tekemättä, mutta Sörsselssönin johtoasema piti loppuun asti, vaikka WebSlave roikkuikin taistossa aina Brasiliaan asti. Siinä vaiheessa toki voitto olisi edellyttänyt Marcus Ericssonilta kuudetta sijaa Interlagosissa ja Grosjeanin aikaista keskeytystä.
Mielenkiintoisena huomiona voi esittää sen, että kärkikaksikko hallitsi myös tie-breakin, vaikka sitä ei heidän osaltaan tarvittu. WebSlave arvasi Räikkösen pistemäärän täysin oikein ja Sörsselssön osui pisteen päähän.
Albert Oil veikkasi kunniakkaasti Grosjeania Italiassa ja Oconia USA:ssa - kilpailuissa joista siis kyseisille kuskeille napsahti hylkäys.