Kuskispekulaatiot 2021

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
No kyllähän Alonso sitä gp2-moottorista McLarenia hilasi monesti sellaisille sijoille minne ei olisi pitänyt olla kaluston puolesta mitään asiaa. Kyllähän se meno oli aika paljon vakuuttavampaa kuin mitä nyt vaikka Kimi on viime vuosina esittänyt, vaikka minkä väristen lasien läpi katsoisi.

Toki on nyt pari vuotta ollut poissa, mikä voi tulla näkymään otteissa enemmän tai vähemmän..
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Alonsolla on sekin etu puolellaan, ettei kukaan tiedä hänen todellista tasoaan. Miehen edellinen voitto on vuodelta 2013 ja pallintosija vuodelta 2014.

Ironisesti Renault'n tilastot tallina ovat hyvin samankaltaiset: viimeinen voitto 2013 ja podium 2015 (Lotuksena).

Välivuosien vaikutuksiakaan ei voi nähdä kuin vasta kisatilanteessa. Schumikin ruostuu puhki kolmen välivuoden aikana vaikka testasikin F1-autoa satunnaisesti sillä välin.
Alonso ajanut radalla myös tauon aikana.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Pakkohan se myöntää että Alonson näytöt ovat luokkaa kovemmat Kimiin verrattuna. Lisäksi hänellä pysyi suorituskyky tasaisempana aivan huipulla koko uransa ajan.

Ainoa este monille lisämestaruuksilla oli hän itse. Pääkoppa ei tuntunut kestävän ja sillat paloivat moneen otteeseen.

Saas nähdä mikä nykytaso on mutta eiköhän se vielä ihan hyvä ole?
 

pepe56

New member
Liittynyt
25.7.2020
Viestit
4
Voisikohan Alonsolla mennä vaikkapa näin: Pari vuotta Rellulla, ja sitten Mersulle+3 mestaruutta? Korostan sanaa voisikohan!
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Varmaan teoriassa. Mutta parin relluvuoden jälkeen Alonsokin on jo pistkälle yli nelikymppinen. Ei nyt tietysti välttämättä este siirrolle vielä kerran kärkitalliin, jos pystyy todella kovaa tulosta tekemään, mutta vähän epätodennäköiseltä kuulostaa.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4565
Nykykuskeilla tärkeimpiä asioita hallita on renkaat. Eikä missään nimessä ole Alonson vahvuuksia.
 

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Varmasti on sinut, mutta mitä vuonna 2005 tapahtui?
Kimi hävisi mestaruuden Alonsolle, vaikka McLaren oli nopein auto sinä vuonna. Varsin epäluotettava kylläkin.

Ja monelle fanille se Kimin Nurburgringin keskeytys on kova paikka edelleen 😄
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4565
Kimi hävisi mestaruuden Alonsolle, vaikka McLaren oli nopein auto sinä vuonna. Varsin epäluotettava kylläkin.

Ja monelle fanille se Kimin Nurburgringin keskeytys on kova paikka edelleen 😄
No pitää kieltämättä olla aika köyhä elämä jos 15 vuotta vanhat autolla huristelut on vielä kova paikka. Hankkis elämän ja vaikka litran mansikoita. Täytyy kyllä sanoa ettei omaan ystäväpiiriin kuulu yhtään ketä olisi kovilla edes viime vuoden kisoista.

Kerro toki enemmän näistä ihmisistä. Tuskin on antaa ihan nimeä tai yksilöä, joka olisi lähempänä kuin kummin kaiman puoliveli?
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Felipe Massa ainakin kitisee edelleen kaudesta 2008 ja Singaporen GP:stä.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Missä näitä kitinöitä näkyy? Jotain esimerkkiä antaa, edes jomman kumman osalta? :D
 

YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Missä näitä kitinöitä näkyy? Jotain esimerkkiä antaa, edes jomman kumman osalta? :D
Ihan netistä nousee pinnalle aina tasaisin väliajoin, kokeile vaikka Altavistalla.

Ja eiköhän lajia seuraavan silmään ole nämä kitinät osuneet silmään jos vähänkään seurailee F1 uutisvirtaa.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4565
Ihan netistä nousee pinnalle aina tasaisin väliajoin, kokeile vaikka Altavistalla.

Ja eiköhän lajia seuraavan silmään ole nämä kitinät osuneet silmään jos vähänkään seurailee F1 uutisvirtaa.
Täytyy sanoa ettei ole osunut silmään. Muutakuin kuin väitteenä että jotkut kitisee, muttei mitään konkretiaa.
 

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Tarkennan sen verran, että sitä kitinää (muutamaa viime viestiä lukuunottamatta) ei niinkään esiinny tällä foorumilla, missä keskustelun taso on yleensä hyvä, mutta toistuvasti fb-ryhmissä, iltapäivälehtien kommenttiosioissa yms. on näitä "asiantuntijoita" jotka laskee montako mestaruutta Räikköselle ikäänkuin "kuuluisi" 😄
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Tarkennan sen verran, että sitä kitinää (muutamaa viime viestiä lukuunottamatta) ei niinkään esiinny tällä foorumilla, missä keskustelun taso on yleensä hyvä, mutta toistuvasti fb-ryhmissä, iltapäivälehtien kommenttiosioissa yms. on näitä "asiantuntijoita" jotka laskee montako mestaruutta Räikköselle ikäänkuin "kuuluisi" 😄
Eivätkä he mitään "asiantuntijoita" olekaan, vaan mielensäpahoittajan sukulaisia. :D
 
Ylös