Kuskispekulaatiot 2024

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Juuri näin. Haen sitä pointtia että siinä on riskinsä. Perez on henkisesti kuutamola ja nyt kun lyödään lisäpainetta, niin se voi tulla romun muodossa niin kalliiksi että hyöty mitä kakkossijasta saadaan ei ole riittävä verrattuna romun määrään. Mun mielestä perez on riskisijoitus pitää loppukauden. Toki jos hyvin menee tuo kakkosijan, mutta jos tämä sakkaus pahenee tästä, niin rahaa alkaa palamaan ihan liikaa romujen muodossa. Eli tietoinen riski.
Olisin kyllä itsekin halunnut nähdä jo Perezin potkut ja jonkun uuden pyrkyrin tilalla. Mutta, valitettavasti tallit ajattelevat toisin, varsinkin jos pelissä on vielä MM 2. sija eikä sitä lahjoiteta vastustajille. On vieläkin ihan todennäköistä että Red Bull tulee saamaan sijat 1. & 2, eikä luovuttaminen tässä kohtaa näyttäisi hyvältä. Red Bull saisi loppukaudesta vastailla kyllästymiseen asti median kysymyksiin miksi lahjoittivat hopea sijan Hamiltonille. Tuollainen luovuttamisen kulttuuri vasta hallaa tekee firman julkisuuskuvalle.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
Red Bull ei ole koskaan saavuttanut kaksoisvoittoa kuskien sarjassa, joten senkin puolesta ajattelisi, että sen eteen tehdään loppukaudella paljon.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2847
Kyllähän tuossa varmasti painaa myös sopimistekniset asiat siihen, missä kohtaa ne potkut kannattaa antaa. Voi olla Perezin ulostaminen kesken kauden kävisi paljon kalliimmaksikin tallille, riippuen tietysti mitä siellä soppareissa lukee.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Tallin pitäsi myös tukea Checoa onnistumaan. Tosi hankalaksi tekevät kuskilleen, kun pelkkää keppiä tarjolla joka paikassa, eikä tallikaveri todennäköisesti auta missään tilanteessa.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Red Bull ei ole koskaan saavuttanut kaksoisvoittoa kuskien sarjassa, joten senkin puolesta ajattelisi, että sen eteen tehdään loppukaudella paljon.
Tämä on suorastaan kummallista. Ferrari saavutti kaksi kuljettajien sarjan kaksoisvoittoa kausilla 2002 ja 2004 siitä huolimatta, että Barrichelloa nöyryytettiin kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain oli mahdollista. Red Bull on alusta alkaen yrittänyt esittää olevansa urheiluhenkisempi ja reilumpi, mutta jotenkin heidän kakkoskuljettajansa alisuorittavat paljon pahemmin. Kyllähän tätä vasten tallin sisällä on jotain vialla.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Tallin pitäsi myös tukea Checoa onnistumaan. Tosi hankalaksi tekevät kuskilleen, kun pelkkää keppiä tarjolla joka paikassa, eikä tallikaveri todennäköisesti auta missään tilanteessa.
Toinen vaihtoehto on Williamsin tapa jossa silitetään Sargeantin päätä, mutta silti homma menee vain enemmän päin persettä.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5682
Niinpä. En ymmärrä mitä arvoa kakkossijalla on.
Tässä et ymmärrä mitä arvoa kakkossijalla on, vähän myöhemmin myönnät että tallit tavoittelee myös kakkossijaa, koska sillä on arvoa. Pikkasen menee nyt kryssailuun sun vastatuuli osuus.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5682
Tämä on suorastaan kummallista. Ferrari saavutti kaksi kuljettajien sarjan kaksoisvoittoa kausilla 2002 ja 2004 siitä huolimatta, että Barrichelloa nöyryytettiin kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain oli mahdollista. Red Bull on alusta alkaen yrittänyt esittää olevansa urheiluhenkisempi ja reilumpi, mutta jotenkin heidän kakkoskuljettajansa alisuorittavat paljon pahemmin. Kyllähän tätä vasten tallin sisällä on jotain vialla.
Eiköhän Vettel-Webber kaksikko osoittanut ettei kahta primadonnaa pidetä tallissa. Toto huomasi saman Lewiksen ja Nicon kanssa. Sen jälkeen on etsitty sopivimpia kuskipareja eikä nopeimpia pareja.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Tässä et ymmärrä mitä arvoa kakkossijalla on, vähän myöhemmin myönnät että tallit tavoittelee myös kakkossijaa, koska sillä on arvoa. Pikkasen menee nyt kryssailuun sun vastatuuli osuus.
Niin. Arvoa juu varmasti jossain määrin on. Huomattavasti vähemmän kuin ykkösijalla. En edelleenkään usko että tiimi siitä yöuniaan menettää vaikka sitä ei saa.
Tässä ole mitään vastatuuli sitä tätä. Näkemyksiä saa varmasti esittää jokainen.
Perezin ajattaminen on myös riski vaikka pakollinen semmoinen. Romua tulee ihan satavarmasti. Toivottavasti ei ala kaduttaan kun tavoitellaan kakkosijaa muka jostain tärkeästä syystä ja se tulee ihan helkkarin kalliiksi. Toki eipä ole paljon vaihtoehtojakaan kyllä.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2847
Kyllä mää luulen että loppujen lopuksi mikä vaan tiimi ottaisi kuitenkin ihan mielellään sen kaksi huippukuskia, vaikka siinä se riski kipinöiden lentämiselle olisikin. Johtamisesta se pitkälti kuitenkin on kiinni. Riittävän ylivoimaisella autolla tietysti menestyy yhden kärjen taktiikallakin, mutta kyllä tuo tasaisilla autoilla menee aika vaikeaksi, jos annetaan kuskikaksikossa tasoitusta kilpailijoille. Tuntuu että viime vuosina varsinkin tuo kuskin merkitys korostunut vielä entisestään.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Niin. Arvoa juu varmasti jossain määrin on. Huomattavasti vähemmän kuin ykkösijalla. En edelleenkään usko että tiimi siitä yöuniaan menettää vaikka sitä ei saa.
Tässä ole mitään vastatuuli sitä tätä. Näkemyksiä saa varmasti esittää jokainen.
Perezin ajattaminen on myös riski vaikka pakollinen semmoinen. Romua tulee ihan satavarmasti. Toivottavasti ei ala kaduttaan kun tavoitellaan kakkosijaa muka jostain tärkeästä syystä ja se tulee ihan helkkarin kalliiksi. Toki eipä ole paljon vaihtoehtojakaan kyllä.
Yliajattelet hiukan. Jos persaukisilla Haasilla ja nyt Williamsilla on varaa katsoa loppuun saakka pikku-Schumin ja Sargeantin touhua niin varaa on myös Red Bullilla. Maine ja sijoitukset tärkeämpiä kuin korjaamolaskut huipputallissa.
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5682
Ja sitten Toto vaihtoi Bottaksen Russelliin, koska Hamilton & Russell ovatkin erittäin kitkaton ja sopiva pari.
Ei ole yhtään raivottu tiimiradiossa. Kyllä mä luulen että nuo pystyvät yhteistyötä tekemään, vaikka räiskyy välillä radalla.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Ja sitten Toto vaihtoi Bottaksen Russelliin, koska Hamilton & Russell ovatkin erittäin kitkaton ja sopiva pari.
No tuloksellisesti näin suurta eroa tuloksissa ei mersulla ehkä ole ollut ikinä. Niin asettaa sen heikomman osapuolen jutut aika kyseenalaisiksi.
 

TeamVerstappen

Max Verstappen & Red Bull Racing
Liittynyt
17.1.2023
Viestit
312
Huvittavaa että vaadit Verstappenilta lisää todisteita kyvykkyydestä vaikka hän on lähettämässä jo neljättä tallikaveria putkeen hermolomalle. Vetteli taas sen sijaan on sulannut uransa aika useampaan otteeseen ja lähetetty tallista muualle kahden tallikaverin myllytyksen jäljiltä, ensiksi Ricciardon ja sitten Leclercin toimesta. Mietin vain että minkä elämän eliksiirin tämä eläkeläinen on löytänyt bingoamisen parista vaisujen vuosien jälkeen että yhtäkkiä olisikin valmis haastamaan gridin parhaimman?
Verstappen on lähettänyt tasan kolme kuskia tälle "hermolomalle", Perezin, Albonin ja Gaslyn. Ricciardolle hävisi 2-1. Todella vakuuttavaa hei. Onko tämä sinun mielestäsi riittävästi, että voitaisiin sanoa että Vettelillä ei olisi mitään jakoa Verstappenia vastaan?

Ymmärtäisin sinua ja muitakin ketkä ovat samaa mieltä kanssasi, jos Verstappen olisi jollain tavalla joskus todistanut että olisi näin ylivertainen kuski, mitä hänestä täällä usein annetaan olettaa.

Mitä hän sitten on todistanut? Hän on todistanut olevansa erittäin hyvä kuski, voittanut kaksi mestaruutta ylivoimaisella autolla, ja 2021 pystyi ajamaan Hamiltonia vastaan mestaruudesta vähän paremmalla autolla melkein loppuun asti ennenkuin sitten lopulta suli.

Vettel taas on päihittänyt maailmanmestareita suorassa taistossa ei-ylivertaisella autolla, ja pystyi ajamaan Hamiltonia vastaan mestaruudesta kausina 2017 & 2018 yllättävän pitkälle, jotkut jopa sanovat että huonommalla autolla. Erittäin vakuuttavaa, lopulta sitten pääkoppa ei ihan kestänyt, mutta ei ole kestänyt monilla muillakaan Hamiltonia vastaan.

Näen että jos Vettel laitettaisiin tilanteeseen missä hänellä olisi mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus, niin hän pystyisi vielä tuomaan sen vanhan Vettelin esiin. Tämä kaikki edellyttää kyllä myös sitä että täysi fokus olisi itse kisaamisessa. Kyseessä on kuitenkin erittäin kunnianhimoinen kuski, jos muistelemme esimerkiksi ensimmäisiä Ferrari vuosia ja aikaa Redbullilla.
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Kyseessä on kuitenkin erittäin kunnianhimoinen kuski, jos muistelemme esimerkiksi ensimmäisiä Ferrari vuosia ja aikaa Redbullilla.
Vettel oli primessään yksi parhaimmista, mutta kyllä laskeva suunta oli niin pitkän aikaa, ettei se sieltä takaisin tule. Alonso on tällä kaudella näyttänyt miten Vettelin olisi pitänyt Strollia vastaan ajaa, jos siitä prime-Vettelistä olisi ollut merkkejä jäljellä.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4272
Vettel oli primessään yksi parhaimmista, mutta kyllä laskeva suunta oli niin pitkän aikaa, ettei se sieltä takaisin tule. Alonso on tällä kaudella näyttänyt miten Vettelin olisi pitänyt Strollia vastaan ajaa, jos siitä prime-Vettelistä olisi ollut merkkejä jäljellä.
Tuntuu joillakin tuo prime-aika kestävän pidempään kuin toisilla. Vettelillä lähinnä Red Bull- vuodet, ja Räikkösellä McLaren-aika.

Toki olihan Kimi hyvä myös Lotuksella vielä, mutta kyllä se paras terä aika-ajoissa oli poissa. Kun taistellaan sekunnin kymmenyksistä.

Alonsolla prime-aika tuntuu vielä puolestaan jopa jatkuvan. Sen verran tehnyt tuhoisaa jälkeä Strollista tällöin kaudella.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
No tuloksellisesti näin suurta eroa tuloksissa ei mersulla ehkä ole ollut ikinä. Niin asettaa sen heikomman osapuolen jutut aika kyseenalaisiksi.
Äläs nyt, Mersun parivaljakolla ei ole näin tasaista ollut aikoihin:
Russellille
kaudet 1-0
voitot 1-0
sprinttivoitot 1-0
paalut 1-1

Tämän kauden jälkeen tod näk vieläkin tasaisempaa ja kaudet 1-1. Joskus adrenaliini ottaa vallan ja saattaa kuulostaa kyseenalaiselta kuten tuorein: "Yeah I got taken out by my own teammate", mutta hetken päästä replay valaisee asian oikean laidan: "100% my fault".
 
  • Like
Reaktiot: SJ
Ylös