Kypärät 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Skenejeesus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Teaseri Buttonin uudesta kypärästä:

042138aca3ed404be601bd28a4ff7cb01.jpg
 
Japskitekstit hävinneet olisko eron myötä, mutta silti nousevan auringon maan lohikäärmekuvitusta mukana.

Oli kuulemma kysellyt faneiltaan että mennäänkö viime vuotisella designillä vai palataanko vanhaan, ja suurin osa oli ollut vanhan kannalla. Hyvä niin, minusta tuo toimii.
 
Oli kuulemma kysellyt faneiltaan että mennäänkö viime vuotisella designillä vai palataanko vanhaan, ja suurin osa oli ollut vanhan kannalla. Hyvä niin, minusta tuo toimii.

Totta, näin itsekin luin jostain viestin laittamisen jälkeen. 2016 maalauskin on suomalaista käsityötä. Uffedesigns :)
 
Japskitekstit hävinneet olisko eron myötä, mutta silti nousevan auringon maan lohikäärmekuvitusta mukana.

Jensonillahan lienee muutenkin hyvät suhteet Japanin suuntaan, ja onhan tiimin moottorit kumminkin Japanista niin ihmekös tuo :)
Toisaalta hyvä että palasi vanhaan, tuo vanha väritys on aika onnistunut mielestäni ollut.
 
Molemmilla upeat kypärät! Vettelillä ja Räikkösellä siis. Räikkösellä varsinki huima parannus, säilyttäen edelleen oman tyylinsä. Rivan mainos taitaa olla vaa tarra. Siltä se ainaki näyttää. Santanderit istuu designiin eikä päinvastoin.
 
Oii nyt on kyllä hieno potta Kimillä! :) Me likes.
 
Rivan mainos taitaa olla vaa tarra. Siltä se ainaki näyttää. Santanderit istuu designiin eikä päinvastoin.
Santander mainokset istuu molempiin kokonaisuuksiin, Riva ei kumpaankaan. Jännä toi numero mikä kypärässä on pakko ollu niin Kimillä se on vähän häilyvä osa maalauksen kokonaisuutta ja vielä mainos päällä. Ei hirveen helppoa erottaa numeroa ajaessa jos se oli säännön tarkoitus. Maalaushan Kimillä on aika vastaava kuin viime vuonna, mutta eri värit. Ihan hyviä molemmat, uusi miellyttää itseä vielä enemmän.
 
Vettel näyttäisi jatkavan kohtuu samanlaisella kypärällä kuin viime kaudella.

Kimin kypärälle :thumbup:
 
Onpas pirun hienot kypärät molemmilla kuljettajalla! :thumbup:

Ainoastaan tuo Rivan mainos ei sovi kumpaankaan ei sitten yhtään.

Kimillä hienona yksityiskohtana tuo kullatut visiirinpidikkeet.
 
Kimiltä vaihteeksi taas huomattavasti parempi kypärä parin aika mitäänsanomattoman jälkeen. Ja tuo Vettelin potta on vaan tällaisen oldschool-kypärien ystävästä yksinkertaisesti upea!
 
Molemmilla upeat kypärät! Vettelillä ja Räikkösellä siis. Räikkösellä varsinki huima parannus, säilyttäen edelleen oman tyylinsä. Rivan mainos taitaa olla vaa tarra. Siltä se ainaki näyttää. Santanderit istuu designiin eikä päinvastoin.

Kylläpä Vettelin Riva-tarra on tökerösti. Ihan kuin joku purkkaviritelmä.
 
Nyt ollaan kyllä Kimin osalta kärkikolmikossa miehen koko uralla. Todella hieno potta. Ainoastaan tuo Riva tarra on tökerö.
 
Ylös