Vuosi Macaon kisan jälkeen englantilaistoimittaja Mike Doodsonille antamassaan haastattelussa Mika kertoi toisenlaisen tarinan.
- On totta, että voittaakseni sen kilpailun minun ei tarvinnut muuta kuin ajaa Michaelin perässä maaliin. Se oli suunnitelmani, ja kaikki meni helposti. Michael teki kuitenkin virheen tullessaan suoralle, eikä minulla ollut minkäänlaisia ongelmia ohittaa häntä. Se oli aivan normaali kilpailutilanne, mutta hän muuttikin ennen jarrutukseen tuloa ajolinjaansa siihen suuntaan, mistä yritin ajaa hänen ohitseen, jolloin osuimme toisiimme.
- Törmäsin seinään ja kisani päättyi siihen. Jälkeenpäin hän sanoi, että oli pahoillaan, koska ei ollut nähnyt minua peileissään. Hyväksyin selityksen ja asia oli loppuun käsitelty – paitsi että pari päivää myöhemmin näin hänen haastattelunsa Eurosportilta. Siinä hän kertoi nähneensä minut peileissään ja muutti ajolinjaansa, jotta olisi estänyt ohitukseni