Liikenteessä ärsyttää:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SamiJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tämä on pitänyt kommentoida jo aikaisemmin, mutta nyt tuli mieleen kun linkki vastaavaan tietoiskuun tuli vastaan.

Televisiossa pitäisi lähettää, ilta-aikaan tietenkin että lapset ei näe, kohtalaisen järkyttäviä tietoiskupätkiä erilaisista kolaritilanteista. Eli siis tilanteissa missä kuljettaja tekee jotain tyypillisen typerää ja mitä sitten siitä voisi seurata.

Olen varma, että tuo vaikuttaisi liikennekäyttäytymiseen, aina joksikin aikaa, luonnollisesti tietoiskuja täytyisi ihmisen kovapäisyyden vuoksi lähettää säännöllisin aikavälein.

Brittien infopätkä tekstiviestittelyn vaaroista, liekö sitten suurikin ongelma siellä.
http://www.youtube.com/watch?v=7rdV9ADjpcg

Suomessa on itselle muutaman kerran osunut silmään tapaus jonka epäilen olleen tekstiviestittelijä. Nopeus laskenut oudosti kuljettajalla voimakkaan paljon ilman jarrujen käyttöä, auto ajelehtinut vähän sinne tänne kunnes taas vauhti kiihtynyt normaaliksi ja auto pysynyt uralla kuten kuuluukin, ja sama jälleen toistuu hetken päästä.

Joka kerta (kerran en mennyt ohi kun tuli käännyttyä toiselle tielle, muina kertoina olen ohi mennyt koska ei ole tuntunut kovin turvalliselta ajella tuollaisen perässä) on ollut suurin piirtein parikymppisiä, yksi keski-ikäinen. Sukupuolesta en kommentoi mitään.

Kännykkää hiplaillut noista ohittamistani yhtä vaille kaikki.
 
Viimeksi muokattu:
No se. Mikä ***vetti siinä on kun pitää liittymästä tullessa vaihtaa kaistaa heti kun sulkuviiva päättyy, vaikka olis kilometri matkaa kiihdyttää? Joka ***vetin iltapäivä tuossa kehä ykkösellä on Turun moottoritien päällä on ihan turha ruuhka samassa kohdassa oikealla kaistalla, kun Turusta tulevat kehä ykköselle itään kääntyvät vaihtavat kaistaa 20-30km/h nopeudella. Ensin yks onnistuu tekemään niin, sitten kehän liikennevirta hidastuu, ja sitten perässä ne kaikki muutkin tekevät niin.

:jaska:

Se katsopas on niiden Turkkusesta päin tulevien kannalta se kaikkein joustavin tapa edetä. :thumbup:
 
Eihän tuosta kuvasta voi mitenkään päätellä kummankaan punaisen auton nopeutta.
 
Itse ajan vilkkaaseen aikaan tuon typerän paikan ohi lähes aina vasenta kaistaa, ja tarvittaessa vaihdan heti sen jälkeen joustavasti keskimmäiselle tai oikeanpuolimmaiselle riippuen siitä minne olen menossa.

Solved. Arkistoon.
 
Eikös se ole etummainen punainen joka on vaihtamassa keskikaistalle bussikaistalta (?)? Bussikaistamerkkejä ei taida olla Turusta tuleville, mutta kääntyvän kaistan 1:1 -kaistaviiva on. Juuri noinhan sen kuuluu ajaa jos se on menossa Konalaan, pitää vaihtaa keskikaistalle ennen valkoista sulkuviivaa tai muuten on käännyttävä takaisin Turkuun koska bussikaistalla ei saa ajaa risteyksen ohi. Ruuhka-aikana voi kaiketi vasen ja keskikaista olla tukossa, mutta siihen on syynsä, eli ongelmia olisi joka tapauksessa edessä. Ajat vanhaa vetoketjujuttua ja haluat että se suljetaan vasta viime tipassa? Mikäli toi on bussikaista niin silloin ei mitenkään saa tehdä niin. Ruuhka-aikana toi on kyllä lyhyt matka vaihtaa kaistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viikonloppuna ärsytti Länärillä kun oikeelta puskettiin ohi ja oli tyhjät tiet. Pikkasen päivitin tietoja ja ei-moottoritiellä mutta monikaistaisellahan saa ohittaakin oikealta muutenkin kuin jonossa. Mutta hieman se pistää valppaammaksi toi käytäntö.
 
Vaikuttaisi myös että bussikaista on erotettu leveämmällä ajokaistaviivalla, joten Tieliikenneasetus 36 § mukaan "Linja-auto- tai raitiovaunukaista erotetaan muusta ajoradasta normaalia leveämmällä ajokaistaviivalla tai sulkuviivalla. Ajokaistaviivan viivan ja välin suhde on 1:1."
Kaistallahan on alempana BUS-teksti ja sillä on mahdollisesti aikarajoituksia (on varmasti voimassa ruuhka-aikoina). Nuoli suoraan on vain bussille (ehkä myös mopot, invalidipyörät ja polkupyörät) rajoitusaikana. Merkintä turkulaisille on heikosti ehkä vain kaistaviivoilla, mutta kyllä kaista vaikuttaa selvästi bussikaistalta, joten siinä on vaihdettava kaistaa ennen valkoista sulkuviivaa.
 
Voin olla väärässä, mutta olen ollut vahvasti siinä käsityksessä, että linja-autokaista merkitään alkavaksi tällaisella liikennemerkillä
images
ja päättyväksi tällaisella
images
.

Lueskelin tiehallinnon sivulta ohjeita ajoratamaalauksista, ja siellä mainittiin että bussikaistaviivaa voidaan käyttää silloin, kun kaista on osan aikaa tai kokonaan varattu pelkästään busseille. Ajoratamaalauksista puhutaan siellä liikennemerkkien tehosteina. Tuossa Leppävaaran ja moottoritien välillä ei kumpaankaan suuntaan mennessä ole reunakaistalla ainuttakaan bussikaistaa osoittavaa liikennemerkkiä, mutta bussien on kieltämättä järkevintä pysytellä niillä kaistoilla. Sikäli ei ihan tuulesta temmattu ajoratamaalaus, vaikkei se henkilöautoilijaa velvoitakaan (mielestäni) mihinkään.


Ton merkin 541 b ja 541 a
541a.gif
selitys on

"Merkillä osoitetaan linja-autoille varattu ajokaista. Jos ajokaista on varattu myös takseille, ilmoitetaan tämä merkin alareunassa olevalla merkinnällä "TAXI". Linja-autoille varattua ajokaistaa saavat käyttää myös raitiovaunut, hälytysajoneuvot, poliisin virkatehtävässä olevat ajoneuvot ja lisäkilvessä mahdollisesti ilmoitetut muut ajoneuvot. Milloin linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot, invalidipyörät ja polkupyörät. Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat linja-autokaistaa käyttää kaikki ajoneuvot. Merkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen, jollei merkillä 542 a tai 542 b ole toisin osoitettu. Merkki sijoitetaan linja-autokaistan yläpuolelle sen alkamiskohtaan ja se voidaan tarvittaessa toistaa."

Bussikaista katkeaa aina risteyksessä ilman erillistä 542 merkkiä ellei sitä ole uudelleen risteyksen jälkeen. Tiemerkintöjen BUS-merkin loppumisesta ei sanota mitään joten se loppuu varmaankin myös seuraavaan risteykseen.. Asetuksessa olisi myös hyvä lukea että bussikaistaviiva on vain merkin tukena koska oudossa ympäristössä sen saattaa huomata ja epäillä että ei ole huomannut merkkiä.
Jos esimerkissäsi ei kuitenkaan ole missään 541 merkkiä niin ei se sitten ole bussikaista, uskotaan.
 
Viikonloppuna ärsytti Länärillä kun oikeelta puskettiin ohi ja oli tyhjät tiet. Pikkasen päivitin tietoja ja ei-moottoritiellä mutta monikaistaisellahan saa ohittaakin oikealta muutenkin kuin jonossa. Mutta hieman se pistää valppaammaksi toi käytäntö.

Mutua: Siis oikealta saa ajaa ohi, mutta oikealta ei saa ohittaa. Ai mikä se ero on? No se on oikealta ohittamista, jos joutuu vaihtamaan kaistaa ajaakseen oikealta ohi. Eri asia sitten, miten kaukaa takana tehtyä kaistanvaihtoa ei enää katsota ohitusta varten tehdyksi.
 
Mutua: Siis oikealta saa ajaa ohi, mutta oikealta ei saa ohittaa. Ai mikä se ero on? No se on oikealta ohittamista, jos joutuu vaihtamaan kaistaa ajaakseen oikealta ohi. Eri asia sitten, miten kaukaa takana tehtyä kaistanvaihtoa ei enää katsota ohitusta varten tehdyksi.

Saman saa tehdä myös moottoritiellä :frank:
 
Onko muka noin? :eek!: Ei voi olla?! :nope::nope:

Kyl kyl :ahem:

Jos joku munapää esim ajaa konetiellä 100:sta vasemalla kaistalla, niin sen voi "ohittaa" oikeaa kaistaa ajamalla 120. Se on ihan normia.

Mutta sitten on näitä, jokka ajaa 100:aa vakkari päällä ja lähtee ohittamaan sellaista, joka on just tullut liitymästä ja kiihdyttää vielä. Kiihdyttä just siihen sataan ja lyö vakkarin päälle.

Siinä ne sitten ajelee tyytväisenä vakkarit päällä satasta rinnakkain. Ja kumpikaan ei anna periksi. Perkele. Sillon kyllä tekis mieli vetää pintareelta tai välistä ohi jos tilaa löytyy :mad_old:
 
Hehe. Vakkaripojat ajelee kylkimyyrynä satasta motarilla.

Ruotsalaisia.
 
Eli keskikaistaa ajavan saa aina ohittaa/ohiajaa oikealta :o

Eipa muuten saa. Moottoritiella oikealta ohittaminen on kiellettya. Esim. Saksassa siita saa huippusakot, 250 eunua. Ja suututtaa kanssa-ajajat varmasti.

Suomessa poliisit on joustavampia, ilman torkeata ylinopeutta eivat todennakoisesti sakota. Mutta kiellettya se on silti.

Tuota kysyttiin aikoinaan pirssikurssilla vierailleilta poliiseilta. Vastaus heilta oli etta jos auto ajaa vasemmalla kaistalla alinopeutta eika suostu edesta pois, oikealta voi menna ohi. Mutta vain silla edellytyksella ettei aja ylinopeutta.

Kehatiella sitten taas esmerkiksi voi ohittaa oikealta, silla kyseessa ei ole moottoritie.
 
Joku naispuolinen zaikomi ajeli äsken joustavasti ja melkein kiilasi mut katukiveykseen vaihtaessaan kaistaa käyttämättä vilkkua saati katsomatta tuleeko takaa ketään. Just ja just sain jarrutettua/väistettyä sen verran, etteivät autojen taka- ja etukulmat tehneet "parempaa" tuttavuutta. :thumbdown
 
Ylös