En ole huomannut moista asennetta.Mutta eikö tällä foorumilla ole ihan yleinen asenne se mitä kanalle kävi: busseille eikä niiden käyttäjälle jätetä mitään tilaa liikkua, piste.
En ole huomannut moista asennetta.Mutta eikö tällä foorumilla ole ihan yleinen asenne se mitä kanalle kävi: busseille eikä niiden käyttäjälle jätetä mitään tilaa liikkua, piste.
Saatoin ilmaista itsenäni ehkä huonosti, mutta siis siitä pysäkiltä sinne suojatielle on parisataa metriä eikä sinne jaksa aina kiertää niin menen siitä tien yli vaikkei ole suojatietä. Odottavan aika on pitkä mutta kyllä nyt ainakin minuutin siinä venailin, kunnes lähdin kävelemään suojatielle josta ajattelin päästä paremmin ylitse.kana: odotitko oikeasti 2 minuuttia suojatien reunassa tien ylittämistä? missä tällainen paikka oikein sijaitsee?
Juuri kun eilen pääsin kehuskelemasta miten ABS ja ESP on turhia kapistuksia, tänään yhdessä jarrutuksessa auto heilahti 25 asteen sivuluisuun. Lähestyin risteystä varovaisesti kun oli alamäki ja lumi vaikutti kiillottuneelta. Toisella puolen pyörä luisti ja toisella puolen jarrutti hyvin. Korjausliike luonnollisesti onnistui eikä omalla kaistalla pysyminen tuottanut ongelmia, mutta onneksi ei ollut muita autoja lähellä nostamassa pulssia.
On ne ihan hyviä apuvälineitä, ja monelle varmasti tuiki tarpeellisia.
Yritti soitella, mutta enhän minä kuulolla ollut. Omassa autossani sakkorenkaat. Täytyy tuoreeseen tulokkaaseen timmit tassut tempaista tammikuussa.Moen liikennerapoa ootellaan... vaikka siinä ärsyttävyydestä nyt kysee ookkaan.
Yritti soitella, mutta enhän minä kuulolla ollut. Omassa autossani sakkorenkaat. Täytyy tuoreeseen tulokkaaseen timmit tassut tempaista tammikuussa.
Soitan!
Ja vasta puhelun jälkeen lukaisin tuosta kolarista :thumbfh:
Liikenteessä oli tänään kyllä kiitettävä määrä ajotaidottomia tumpeloita.
Liikenteessä oli tänään kyllä kiitettävä määrä ajotaidottomia tumpeloita.
Kylla. Ajoin aamulla satamasta himaan, ja ihme aalioita liikenteessa kylla.
2 kaistaisella mennaan kaistojen valissa, ja Lahden motarilla kolmas, oikeanpuoleinen kaista taysin tyhja. Mika vidu siina on etta pitaa ajaa kuuttakymppia siina keskikaistalla satasen alueella.... :nope::nope::nope:
Ja vaikka itse satasta ajoinkin, niin siirryin aina ajoissa omalle kaistalle enka kenenkaan eteen. Useampi oli ken just ennen liittymaa heitti suoraan toisen nenan eteen ja siita hidastuskaistalle. Vaikka ne hitaat otti muakin paahan, en perhana mene jotain 10m varomatkalla toisen eteen....
Tönkkösuolatulla suoralla ohitin 10 alle rajoituksen ajavan mersun nätisti. Se soitti torvea :nope:Ei tolla kelillä mitään 'kesäliikkeitä' pysty tekemään.
Tönkkösuolatulla suoralla ohitin 10 alle rajoituksen ajavan mersun nätisti. Se soitti torvea :nope:
Ja noita Mylliksen mainitsemia kaistaseilaajia ollut liikkeellä kiusaksi asti. Muutaman joutunut häätämään omalle kaistalleen ja muutamaa saanut väistää huolella. Eivätkö oikein jaksa keskittyä ajamiseen joulukiireiltä tai sitten ovat ihan lukossa kelin vuoksi.
+ puolsokeita.Tai paremminkin lumisokeita.