Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Mikael Lilius jää eläkkeelle.

Fortum Oyj
Pörssitiedote
2.4.2009, klo 12.20 EET


Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius jää eläkkeelle joulukuussa

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius on tänään ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle
tämän vuoden lopussa. Lilius on toiminut pörssiyhtiöiden johdossa kaikkiaan 18 vuotta, joista viimeiset yhdeksän vuotta Fortum Oyj:n toimitusjohtajana.

”Olen harkinnut eläkkeelle siirtymistä jo pitkään, ja viimeaikaiset tapahtumat
Fortumin ympärillä saivat minut ilmoittamaan päätöksestäni tänään”,
toimitusjohtaja Lilius toteaa.

Fortum Oyj:n hallitukselle toimittamassa kirjeessään Mikael Lilius toteaa
käyttävänsä työsopimuksensa mukaista oikeutta jäädä eläkkeelle täytettyään 60 vuotta. Siihen asti hän tulee hoitamaan tehtäväänsä täysipainoisesti hallituksen ohjeiden ja toivomusten mukaisesti.


Fortum Oyj
Maria Romantschuk
Viestintäjohtaja

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Ei noissa Vanhasen jutuissa nyt ehkä mitään vikaa, kai sitä saa kevyen kaksimielisiä juttuja siviilipuolella höpistä vaikka olisi ministeri.. Pitäisi osata arvioida kuitenkin että kenelle noita lohkaisee että ei sitten tarvitse lukea juttujansa yhdessä koko kansan kanssa juorulehdistä.

Ruususen osalta tuli äimisteltyä että miten halpaan tyyppiin Vanhanen lankesi ja nyt sitten jälleen samaa tasoa. Arviointikyky ei ole Vanhasella kyllä A-luokkaa, peiliin kannattaa katsella jos ihmettelee että miten tässä nyt taas näin kävi.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Fortumista lisää, notta Fägernääs jättää hallituksen.

Helsingin Sanomat sanoi:
Fagernäs jättää Fortumin hallituksen

Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs jättää tehtävänsä. Fagernäs ilmoitti hetki sitten, ettei hän ole käytettävissä ensi viikolla pidettävässä Fortumin yhtiökokouksessa.

Paineet Fagernäsin erolle kasvoivat sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat viime viikonloppuna uutisoi, että Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius sai viime vuonna 2,2 miljoonaa euroa osakepalkkiota.

Fagernäs puolusti palkkion suuruutta voimakkaasti julkisuudessa.

Julkisuudessa poliitikot ovat kuitenkin vahvasti paheksuneet Fortumin palkkiojärjestelmää. Vaikka se muodollisesti oli Suomen hallituksen antaman ohjeistuksen mukainen, järjestelmän lopputulos ei ollut sitä mitä Fortumista enemmistön omistava valtio oli tarkoittanut.

"Olen toimiessani Fortum Oyj:n hallituksen puheenjohtajana pyrkinyt noudattamaan niitä päätöksiä ja sopimuksia, joita yhtiössä on tehty myös ennen omaa puheenjohtajakauttani. Kun tämä nyt ei riitä, niin katson olevani vapaa suostumuksestani jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana 7.4.2009 pidettävän yhtiökokouksen jälkeen", Fagernäs toteaa Fortumin osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Timoselle osoittamassa kirjeessään.

Timonen on ilmoittanut, että nimitysvaliokunta kokoontuu mahdollisimman pian ja tulee tekemään Fortumin yhtiökokoukselle uuden ehdotuksen yhtiön hallituksen puheenjohtajasta.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mikael Lilius jää eläkkeelle.
Hyvähän se nyt on eläkkeelle jäädä, kun ensin on ryöstänyt firman (=kansan) ja nyt taantuman aikaan se ei enää onnistu. Joku vielä luulee että fortum menestyi noitten optioitten vuoksi :jaska:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Hyvähän se nyt on eläkkeelle jäädä, kun ensin on ryöstänyt firman (=kansan) ja nyt taantuman aikaan se ei enää onnistu. Joku vielä luulee että fortum menestyi noitten optioitten vuoksi :jaska:
Ensinnäkin molemmat (Lilius, Fagernäs) olivat varsin varakkaita jo ennen Fortumin touhuja. Toiseksi valtio ei ole osoittautunut mitenkään erityisen fiksuksi sopimuksia tehdessään.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ensinnäkin molemmat (Lilius, Fagernäs) olivat varsin varakkaita jo ennen Fortumin touhuja. Toiseksi valtio ei ole osoittautunut mitenkään erityisen fiksuksi sopimuksia tehdessään.
Kolmanneksi vielä epärehellisyyksissään/ahneuksissaan tulkinneet niitä sopimuksia väärin. Ei näytä mikään riittävän ahneelle ihmiselle.:thumbfh:

Lilius ansainnut Fortumista jo 33 miljoonaa euroa
31.03.2009 11:48, päivitetty 31.03. 14:04


Valtio-omistaja lopetti Fortumin optiojuhlat, mutta uudesta palkitsemisjärjestelmästä on tullut yhtiön johdolle lähes yhtä tuottoisa rahasampo.

Fortumin palkitsemisjärjestelmät nousivat otsikoihin jälleen maanantaina, kun Helsingin Sanomat ja Ylen TV2 kertoivat, että valtio ei ole kyennyt pysäyttämään Fortumin rahasampoa.

Valtion yli 50-prosenttisesti omistama Fortum luopui optioista 2000-luvun alussa, kun poliittinen paine yhtiön johdon saamia satumaisia optiovoittoja kohtaan kävi sietämättömäksi.

Tilalle luotiin uusi osakepohjainen kannustinjärjestelmä. Monimutkaiseen järjestelmään rakennettiin leikkuri, jonka piti estää ylisuuret osakepalkkiot.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius sai viime vuodelta runsaan kahden miljoonan euron osakepalkkion. Se on yli tuplasti enemmän kuin Liliuksen peruspalkka. Fortumin johtoryhmä sai lisäksi yhteensä 3,5 miljoonan osakkeet.

IS:n laskujen mukaan Lilius on tienannut Fortum-vuosinaan 2000-2008 yli 33 miljoonaa euroa.

Ihmetystä herättää se, että valtio-omistajan nimenomainen tahto oli, että osakepalkkio ei maksuhetkellä voi olla kuin korkeintaan johtajan perusvuosipalkan suuruinen.

- Ajatus oli, että leikkuri toimii palkkion maksuhetkellä, mutta Fortum sovelsi sitä niin, että he käyttivät leikkuria silloin, kun osakepalkkiota määriteltiin vuonna 2006. Osakkeet annettiin 2008, jolloin leikkuria ei enää voitu soveltaa, osastopäällikköPekka Timonen valtion omistajaohjausyksiköstä kommentoi IS:lle maanantaina.

Palkkiopotti paisui liian suureksi Fortumin kurssinousun myötä.

Voiko näin tapahtua myös jatkossa?

- Asiantila tuli esille syksyllä 2007, jolloin Fortum ilmoitti, että he korjaavat sen. Mutta se korjaus ei tietenkään koske sitä ennen tehtyjä päätöksiä, Timonen sanoo.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarista pidetään nykyisen järjestelmän isänä. Ilta-Sanomat ei tavoittanut Pekkarista eilen kommenttia varten.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Tollasia porsaanreikiä ei palkitsemisjärjestelmissä tietysti saisi olla. Toisaalta, mitä tollasten porsaanreikien hyväksikäyttö kertoo johdon moraalista? Vai ihankohan vaan vahingossa asiaa tulkittiin noin eri tavalla...
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Tollasia porsaanreikiä ei palkitsemisjärjestelmissä tietysti saisi olla. Toisaalta, mitä tollasten porsaanreikien hyväksikäyttö kertoo johdon moraalista? Vai ihankohan vaan vahingossa asiaa tulkittiin noin eri tavalla...
Kyllä se nyt vaan on sillälailla, että perkele. Jos kerran on tulkittu väärin, niin tietysti ylimääräiset täytyy maksaa takaisin.

Ihan niin kuin opintotuetkin. Liikaa ansainnu, niin maksat takaisin. Ja Liliukselle sama 15% korko, kun opiskelijoillekkin. :mad_old::mad_old:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kaikenmaailman mikkosia kyllä uhkailevat sakinhivutuksella, mutta tuollaisille RYÖSTÄJILLE ei voida mitään?
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Aika monta homekoulua olis jo korjattu pelkillä Liliuksen bonuksilla.:thumbfh:
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Aika monta homekoulua olis jo korjattu pelkillä Liliuksen bonuksilla.:thumbfh:
Mutta jos noin olisi toimittu, olisi se pois kulutuksesta - eikun mitenkäs se logiikka menikään :thumbfh:

Ja kohtuuton vaatimushan tuollainen olisi - hyvänen aika sentään...
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Uskokaa jo jottei niille bonuksille sun muille mahda mitään, kysykää vaikka ruotsalaisilta.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Aika monta homekoulua olis jo korjattu pelkillä Liliuksen bonuksilla.:thumbfh:
Aika jännä kun omistajalla ei ole mitään halua pitää palkitsemisjärjestelmää sääntöjen hengen mukaisena. Vaikuttaa vähän tuollaiselta noitten suomi-nimisen yrityksen isokenkäisten munaton touhu että annetaan valtion rahoja toisillemme niin meillä kaikilla on kivvaa.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Toi viime vuodelta saatu parin miltsin "kannustin" näköjään sitoutti ihan silminnähden Liliusta yritykseen. Ts. eläkkeelle heti kun on mahdollista :eek:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Toi viime vuodelta saatu parin miltsin "kannustin" näköjään sitoutti ihan silminnähden Liliusta yritykseen. Ts. eläkkeelle heti kun on mahdollista :eek:
Sehän on kauheen loukkaantunut nyt, kun häntä pidetään ahneena paskana.

Joskus totuus saattaa tuntua vähän kovalta.:rolleyes:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei valtio suinkaan ole ainoa älyttömyyksiin mennyt johdon palkitsemisjärjestelyissä. Erilaisia täysin järjettömän anteliaita optio ja bonus ohjelmia on ja on ollut aiemminkin sekä suomalaisissa, että muun maalaisissa yrityksissä. Ehkä konkreettisimpia esimerkkejä on tolkuttomia tappiota tekevien yritysten bonusohjelmat, joiden perusteella maksetaan tappion tekemisestä ja yrityksen konkurssin partaalle saattamisesta miljoonakaupalla bonuksia.

Erilaisten bonusten tarkoituksena tulisi olla palkita hyvästä työstä, ei huonosta. Eikä erilaisten optiojärjestelyjen tule olla täysin automaattisesti rahaa tuottava systeemi.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös